Suositus viranomaistiedotteiden merkitsemisestä 2020

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajisto suosittelee, että valmiuslain nojalla mediassa mahdollisesti julkaistavat tiedotteet merkitään selvästi journalistisesta aineistosta erottuvalla tavalla, esimerkiksi otsikkorivillä sanalla ”Viranomaistiedote”.  Yleisölle on myös syytä avata, että valmiuslaki edellyttää tiedotteiden julkaisemista sellaisenaan, ilman toimituksellista käsittelyä.

JSN muistuttaa, että medialla on ilman valmiuslakiakin velvollisuus julkaista tiettyjä viranomaistiedotteita. Velvollisuus perustuu sananvapauslain 7 §:ään. ”Aikakautinen julkaisu” tarkoittaa tässä yhteydessä kaikkia vähintään neljä kertaa vuodessa säännöllisesti ilmestyviä julkaisuja.

”Julkaisija ja ohjelmatoiminnan harjoittaja ovat velvollisia korvauksetta julkaisemaan aikakautisessa julkaisussa, verkkojulkaisussa tai ohjelmassa viranomaisen tiedotuksia, jos se on tarpeen ihmisten hengen tai terveyden taikka merkittävien ympäristö- tai omaisuusarvojen suojaamiseksi tai muusta näihin rinnastettavasta tärkeästä syystä.”

Päätöksen suosituksesta tekivät tiistaina 17.3.2020 JSN:n puheenjohtaja Eero Hyvönen ja varapuheenjohtajat Taina Tukia, Kyösti Karvonen ja Ismo Siikaluoma.