7120/YLE/19

Langettava

Yle Kioski julkaisi YouTubessa ja Yle Areenassa henkirikosta käsittelevän videon. Käsittelytapa loukkasi rikoksen uhrin ihmisarvoa eikä täyttänyt uhrin hienotunteisen kohtelun vaatimuksia.

Kantelu 27.6.2019

Kantelu kohdistuu Yle Kioskin 18.6.2019 YouTubessa ja Yle Areenassa julkaisemaan videoon, joka on osa TLDRDEEP-juttusarjaa. Kantelu kohdistuu jutun osaan, jossa käsiteltiin Seinäjoella vuonna 2015 tapahtunutta henkirikosta. 

Kantelun mukaan juttu rikkoi Journalistin ohjetta 28, joka edellyttää, että rikosten uhreista uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta. Kantelussa todetaan, että erityistä hienotunteisuutta olisi tullut noudattaa, koska sekä tekijä että uhri olivat 15-vuotiaita. Kantelun mukaan kyseessä oli kepeä viihteenomainen jutustelu traagisesta tapahtumasta.

Kanteluun on lisätty Journalistin ohjeiden kohdat 2 ja 26, koska sen on tulkittu kohdistuvan myös niihin.

Päätoimittajan vastaus 30.8.2019

Ylen Julkaisujen vastaava toimittaja Ismo Silvo toteaa, että TLDRDEEP-juttusarjassa noudatetaan samaa journalistista prosessia kuin muidenkin Ylen sisältöjen tekemisessä ja julkaisemisessa. Sarjan tekijä on Yle Kioskin toimittaja, ja videot ja ohjelmat käsikirjoitetaan ja julkaistaan yhteistyössä toimittajien ja tuottajien kesken.

Ylen vastauksen mukaan sarjan toimittaja ja sitä tekevä toimitus ovat hyvin tietoisia journalismin etiikasta, Ylen omista eettisistä ohjeistuksista ja lainsäädännöstä. Yleisradio noudattaa Journalistin ohjeita myös julkaistessaan sisältöä niin sanotuilla kolmansien osapuolten alustoilla kuten YouTubessa.

Vastaavan toimittajan mukaan TLDRDEEP-sarjan pääasiallista kohderyhmää ovat 18–25-vuotiaat nuoret miehet. Sarjan tekijä ja tyyli on mietitty tarkkaan tämän mukaan, ja sisältöä tehdään kohderyhmän näköisesti kuitenkaan unohtamatta journalismin etiikkaa. Sarjaa tekevän toimittajan esiintyminen ja kielenkäyttö ovat omanlaistaan, ja tyylin voi tulkita monella tavalla. Sisällön ja tyylin hyvyyden arvioivat vastaavan toimittajan mukaan sen katselijat. Ylen vastauksessa todetaan, että tällaisenkin sisällön esille tuonti on tärkeää sananvapauden kannalta.

Ideoita juttusarjan aiheista pyydetään videokanavan seuraajilta, ja ne toteutetaan journalistista itsenäisyyttä noudattaen. Tässä tapauksessa tarkoituksena oli vastaavan toimittajan mukaan suhtautua kriittisesti rikoksen tekijään, ei sen uhriin. Molempien nimet muutettiin heidän yksityisyytensä suojelemiseksi, eikä videolla kerrottu teosta mitään sellaista uutta, mitä ei olisi jo tuotu julkisuuteen muualla vastuullisessa mediassa.

Jutun noustua laajempaan julkisuuteen toimitus päätti poistaa sen YouTubesta edut ja haitat puntaroiden. Tällä haluttiin vastaavan toimittajan mukaan varmistaa, ettei videon julkaisua käsitetä väärin, kun se irrotetaan asiayhteydestään ja kokonaisuudesta osana Yle Kioskin alaista YouTube-kanavaa. Videon poistamisella Yle halusi myös viestiä noudattavansa tiukkaa linjaa herkkäluontoisiakin asioita, kuten alaikäisen tekemää surmatyötä, käsitellessään silloinkin, kun ilmaisumuoto- ja kieli ovat uutta ja kokeilevaa. Toimitus teki poistopäätöksen harkiten ja itsenäisesti, ja siitä kerrottiin avoimesti yleisölle.

Ratkaisu

JO 2: Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille.

JO 26: Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti.

JO 28: Sairaus- ja kuolemantapauksista sekä onnettomuuksien ja rikosten uhreista tietoja hankittaessa ja uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta.

Yle Kioski julkaisi YouTubessa ja Yle Areenassa videon, jossa käsiteltiin henkirikosta. 

Julkisen sanan neuvosto toteaa, että tiedotusvälineiden on onnettomuuksien ja rikosten uhreja käsitellessään noudatettava hienotunteisuutta. Videossa pilailtiin mauttomaan sävyyn henkirikoksella, jonka uhri ja tekijä olivat alaikäisiä. Käsittelytapa loukkasi uhrin ihmisarvoa eikä täyttänyt Journalistin ohjeiden vaatimusta uhrin hienotunteisesta kohtelusta.

Tapauksessa ei ollut viitteitä journalistisen päätösvallan luovuttamisesta. Vastaavan toimittajan vastauksen perusteella julkaisupäätös oli tehty Ylen normaalin journalistisen prosessin mukaisesti.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Yle on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtia 26 ja 28 ja antaa sille huomautuksen.

 

Ratkaisun tekivät:

Elina Grundström (pj), Ilkka Ahtiainen, Lauri Haapanen, Antti Kokkonen, Anna Anttila, Ulla Virranniemi, Hannele Peltonen, Heta Heiskanen, Tuomas Rantanen ja Taina Tukia.