3915/SL/08

Vapauttava

Lehti kertoi metsästysrikoksesta useita kertoja. Uutisissa kerrottiin tuomiosta ja mahdollisista lisäseuraamuksista, joita tuomitulle hänen poliisin asemansa vuoksi saattaa tulla. Lehti ei paljastanut tuomitun nimeä.

Kantelu 21.4.2008
Kantelun mukaan lehti kertoi uutisissaan, että epäilty ja sittemmin tuomittu oli poliisi. Myös hänen ikänsä ja muita yksityiskohtia mainittiin lehdessä. Tämä paljasti pienessä ahvenanmaalaisessa yhteisössä kantelijan henkilöllisyyden. Kantelijan mielestä poliisi, joka ei kuulu päällystöön, ei ole julkinen henkilö.

Jutuissa on myös tietoja, jotka eivät pidä paikkaansa ja joita ei ole edes epävirallisesti vahvistettu. Maaliskuussa lehti on lisäksi kertonut maakuntahallituksessa käsiteltävistä asioista, jotka eivät ole julkisia.

Nya Ålandin toimittaja on kantelijan mielestä käyttänyt epäeettisiä keinoja tietojensa hankkimiseksi. Toimittaja on haastatellut kahta johtavaa virkamiestä ja kertonut heille harhaanjohtavia tietoja toiselta saamistaan tiedoista.

Nya Ålandin vastaus 30.4.2008
Vt. päätoimittaja Harriet Tuominen vastaa, että poliisin ammatin ja iän mainitseminen ovat oleellista tietoa tämänkaltaisessa yhteydessä. Lehti ei maininnut kuntaa tai kylää, jossa metsästysrikos tapahtui tai jossa tuomittu asui. Näin haluttiin suojata hänen henkilöllisyytensä.

Kantelija ei ole ollut päätoimittajan mukaan lehteen missään yhteydessä korjatakseen virheitä tai saadakseen kantansa esille. Lehti oli häneen yhteydessä tehdessään 5.4.2008 julkaistua uutista, mutta kantelija ei halunnut kommentoida jutun tietoja. Lehti voi kertoa Maakuntahallituksen kurinpitotoimista, vaikka ne eivät ole vielä virallisia.

Päätoimittaja kiistää haastateltavien harhaanjohtamisen toimittajan tiedonhankinnan yhteydessä.

Ratkaisu
Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen (JO 8). Rikoksesta tuomitun nimen, kuvan tai muita tunnistetietoja voi julkaista, ellei se tuomitun asemaan tai tekoon nähden ole selvästi kohtuutonta. Alaikäisen tai syyntakeettomana tuomitun henkilöllisyyden paljastamisessa on oltava erityisen pidättyväinen (JO 31).

Lehti kertoi uutisissaan metsästysrikoksesta, josta epäiltiin poliisia. Hänet tuomittiin oikeudessa sakkoihin rauhoitettujen lintujen ampumisesta. Sen jälkeen lehti raportoi maakuntahallituksen mahdollisista kurinpitotoimista sekä uudesta käänteestä, jonka mukaan poliisi olisi kuulunut poliisin ja merivartioston ryhmään, joka suunnitteli linnunmetsästyksen valvontaa. Kantelija ei ole ollut yhteydessä toimitukseen mahdollisten virheiden korjaamiseksi.

Toimittajan tiedonhankintaan kohdistuvia väitteitä ja lehden vastausta niihin Julkisen sanan neuvosto ei käsittele, koska sillä ei ole keinoja tutkia niitä.

Virkavallan valvominen kuuluu luontevasti tiedotusvälineiden tehtäviin. Laillisuusvalvontaa tekevän poliisin syyllistymisestä rikokseen lehti on jopa velvollinen kertomaan. Julkisen sanan neuvoston mielestä poliisin ammatin ja iän kertominen ei laajenna sitä piiriä, joka tapahtuneesta jo muutenkin tietää. Jos uutisissa oli virheitä, kantelijan olisi pitänyt pyytää niiden korjaamista. Lehti voi kertoa valmisteilla olevista asioista, vaikka ne eivät vielä olisikaan julkisia.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Nya Åland ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.