3832/SL/07

Vapauttava

Lehti julkaisi jutun taidehuutokaupasta. Jutussa kuultiin osapuolia monipuolisesti. Vapauttava (pj).

Kantelu 19.12.2007

Kantelijan mielestä Västra Nyland arvioi epäoikeudenmukaisesti taulujen myyntiä ja paljastaa samalla tietoja taiteilijan omaisten taloudellisesta tilanteesta. Yhdessä uutisessa taulujen myynnin kerrotaan olevan kulttuuriskandaali. Lehden lähde on kantelijan entinen aviomies, joka kommentoi mielipidekirjoituksessaan myös kantelijan haastattelulausumia.

Kantelijan mielestä jutuissa asetetaan kyseenalaiseksi perikunnan kyky arvioida järkevästi taidekokoelman osien myymisen seurauksia. Kirjoitukset ovat hänen mukaansa vaarantaneet etenkin hänen pienellä paikkakunnalla asuvan äitinsä yksityisyydensuojan ja turvallisuuden.

Västra Nylandin vastaus 10.2.2008

Päätoimittaja Tommy Westerlund kirjoittaa, että von Swetlik on lehden levikkialueella tunnettu taiteilija, jonka töiden saattamisella huutokauppaan on uutisarvoa. Kantelijan entinen puoliso oli taiteilijan huomattavin oppilas ja on nykyisin tämän töiden asiantuntija. Siksi on luonnollista käyttää häntä lähteenä. Ensimmäisen uutisen jälkeen myös kantelija sai kertoa oman näkemyksensä asiasta.

Taulut myytiin Upsalan taidehuutokaupassa, jonka luettelot ja lähtöhinnat ovat julkista tietoa.
Westerlundin mukaan von Swetlikin omaisia ei jutuissa asetettu erityisen kritiiikin kohteeksi vaan kärki oli suunnattu kohti suomalaisia taidepiirejä, jotka eivät ymmärrä taiteilijan töiden arvoa. Päätoimittaja arvioi, etteivät taiteilijan kaikki omaiset ole juttujen perusteella tunnistettavissa. Taiteilijan kuolemasta on kulunut 16 vuotta, eikä jutuissa mainittu kantelijan lisäksi muiden omaisten nimiä. Kantelija päätti itse tulla esiin omalla nimellään.

Ratkaisu

Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus (JO 12). Yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Yksityiselämän suoja on otettava huomioon myös kuvia käytettäessä (27). Julkisella paikalla tapahtuvaa toimintaa on yleensä lupa selostaa ja kuvata ilman asianosaisten suostumusta (29).

Västra Nylandin kolmessa kirjoituksessa kommentoidaan Georges von Swetlikin maalaaman taidekokoelman osien myymistä huutokaupassa. Kahdessa uutisjutussa haastatellaan taulut myytäväksi toimittaneen kantelijan entistä puolisoa, joka oli von Swetlikin oppilas. Hän saa mielipidekirjoituksessaan myös kommentoida kantelijan kommentteja taideteosten myymisestä.

von Swetlik oli alueellisesti tunnettu taiteilija, jonka teosten kohtaloa Västra Nylandin on luontevaa seurata. Kun myymistä kommentoiva asiantuntija on ollut naimisissa teosten alkuperäisen omistajan kanssa, lehden on syytä suhtautua hänen kommentteihinsa erityisen kriittisesti. Kommentoija on kuitenkin ollut myös von Swetlikin merkittävä oppilas ja tuntee taitelijan tuotannon. Näin hänen asiantuntemustaan on perustelua käyttää jutussa.

Kirjoituksissa suhtaudutaan kriittisesti taideteosten myyntiin ja lähtöhintoihin huutokaupassa. Myös taiteilijan omaiset saatetaan kriittiseen valoon. Kantelija on kuitenkin saanut kertoa omassa haastattelussaan omaisten perusteita myymiselle. Taulut on toimitettu huutokauppaan, jossa lähtö- ja toteutuneet hinnat ovat julkista tietoa.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Västra Nyland ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.