5307/R/13

Vapauttava

Radio-ohjelmassa kerrottiin design-yritykseen kohdistuvista kopioepäilyistä. Yrityksen edustaja sai kiistää ohjelmassa virheellisinä pitämänsä kopioepäilyt.

Kantelu 4.10.2013

Kantelun mukaan 25.9.2013 Radio Novassa esitetyssä ohjelmassa Enbuske & Linnanahde Crew toimittaja Tuomas Enbuske sanoo seuraavaa: ”Meillä oli siis haastattelussa kuvataiteilija Heljä Liukko -Sundström, joka on oikeesti arvostettu taiteilija, hän on myös professori, ja hän on tehnyt tällaisen taideteoksen, jonka nyt sitten Marimekon Aino-Maija Metsola on suunnitellut uusiksi nimellä Kuuskajaskari”.

Kantelijan mukaan väite on täysin perätön, yksityisen henkilön tunnepohjaiseen arveluun perustuva syytös. Sillä on hyvin todennäköisesti voimakkaita vaikutuksia syytöksen kohteena olevan henkilön eli kantelijan uraan, työkykyyn ja mielenterveyteen. Kyseinen lausunto rikkoo törkeästi Journalistin ohjeiden kohtia 8, 10, 11, 12 eli totuudenmukaista tiedonvälitystä, tietojen tarkistamista ja lähdekritiikkiä.

Radio Novan vastaus 21.10.2013

Sisältöjohtaja Ninja Huhtamäki vastaa, että Enbuske &Linnanahde Crew pyrkii nostamaan aamun keskusteluun ajankohtaisia aiheita. Tuona aamuna ohjelmassa tartuttiin Marimekon viimeisimpään väitettyyn kopiointitapaukseen. Ohjelma halusi ominaiseen tapaansa käsitellä aihetta aamun aikana mahdollisimman tasapuolisesti ja informatiivisesti jaellen puheenvuoroja niin osallisille kuin kuuntelijoillekin.

Huhtamäen mukaan aihetta käsiteltiin laajemmin aamussa kolmessa eri kohtaa. Ensimmäisessä osiossa tiimi haastatteli kopiointiväittämän esittänyttä taiteilijaa puhelimitse. Seuraavassa osiossa kerrottiin kuuntelijoiden ja asiantuntijoiden jakautuneita mielipiteitä aiheen ympäriltä sekä ilmoitettiin haettavan Marimekon edustajaa taajuudelle, jotta radiokanava saisi juttuun tasapuolisuuden nimissä taustaa ja tietoa. Kolmannessa, ohjelman päättäneessä osiossa haastateltiin Marimekon edustajaa, joka varsin laajasanaisesti ja vapaasti sai kertoa oman (sekä kantelijan) näkemyksen tapahtumien kulusta sekä kopiointisyytöksestä. Aamun aihe päätettiin toimittaja Enbusken avoimeen ja puolueettomaan summaukseen.

Kokonaisuuden ja kaupallisen formaattiradion luonteen huomioon ottaen (laajemmat aiheet käsiteltävä osissa) sisältöjohtaja Huhtamäki katsoo aamutiimin vilpittömästi pyrkineen tapahtuman käsittelyssään avoimuuteen, tasapuolisuuteen ja totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Kantelussa lainattu yksittäinen lause on ensimmäisen ohjelmaosion viimeisillä sekunneilla. Toimittaja Enbusken esittämä lause on kuulijoille esitetty kertaus, jota toimittaja ei millään tavalla tietoisesti tai pahanilkisesti painottanut itse jutun näkökulmaksi.

Radio Novan sisältöjohtaja Huhtamäki pahoittelee toimittajan yksittäistä sanavalintaa. Kokonaisuuden valossa selvää varmasti on, että mikäli lausetta olisi pyydetty uudelleen huomioimaan, tarkistamaan saati korjaamaan, Nova olisi sen Huhtamäen mukaan välittömästi tehnyt.

Ratkaisu

Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen (JO 8). Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu (JO 10). Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus (JO 12).

Radio Novan aamun kolmessa eri ohjelmaosuudessa käsiteltiin suomalaisen design-yrityksen tuotteisiin kohdistunutta kopioepäilyä. Aamun aikana ei kuultu kopioinnista epäiltyä taiteilijaa, mutta toimittajat haastattelivat alkuperäisteoksen tehnyttä taiteilijaa ja kopioinnista epäillyn yrityksen edustajaa. Tämä kiisti kopioinnin.

Julkisen sanan neuvoston mielestä on ymmärrettävää, että radiokanavan aamuohjelma jatkoi edellispäivänä julkisuuteen nousseen kopioepäilyn käsittelyä. Nelituntisen radio-ohjelman ongelma on, että kaikki kuuntelijat eivät ehdi seurata sitä alusta loppuun. Tässä tapauksessa varhaisen osuuden seuraajat kuulivat yritykseen ja kantelijaan kohdistuneet syytökset, mutta eivät välttämättä enää myöhemmin esitettyä yrityksen vastausta epäilyihin.

Olisi ollut hyvä, jos kiistanalaisen asian kaikki osapuolet olisivat voineet esittää omat kommenttinsa samassa yhteydessä – siis myös kopioinnista epäilty taiteilija. Neuvosto katsoo, että ohjelman tekijät pyrkivät totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen ja tietojen tarkistamiseen. Tämä kävi ilmi, kun toimittajat lupasivat kuulijoille hankkia myös vastapuolen kommentin. He lunastivat lupauksensa haastattelemalla yrityksen edustajaa, joka kiisti kopiosyytökset. Samalla hänen voi katsoa puhuneen myös kantelijan puolesta.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Radio Nova ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.
 

Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Jyrki Huotari, Timo Huovinen, Marja Irjala, Ulla Järvi, Anssi Järvinen, Riitta Kalliokoski, Pasi Kivioja, Heli Kärkkäinen, Jaakko Ujainen, Heikki Valkama ja Heikki Vento.