4216A/SL/09

Langettava

Julkisen sanan neuvoston äänin 8-3 antama langettava päätös totuudenmukaista tiedonvälitystä ja samanaikaista kuulemista koskevassa asiassa. Lehdessä kerrottiin, että yritys esittää markkinointikirjeessään tekaistua tietoa aikakauslehdessä julkaistusta tuotetestistä. Tieto ei pidä paikkaansa. Virhe on niin merkittävä, että sen korjaaminen jälkikäteen ei olisi riittänyt poistamaan syntynyttä vahinkoa. Eriävä mielipide.

Julkisen sanan neuvoston äänin 8-3 antama langettava päätös totuudenmukaista tiedonvälitystä ja samanaikaista kuulemista koskevassa asiassa. Lehdessä kerrottiin, että yritys esittää markkinointikirjeessään tekaistua tietoa aikakauslehdessä julkaistusta tuotetestistä. Tieto ei pidä paikkaansa. Virhe on niin merkittävä, että sen korjaaminen jälkikäteen ei olisi riittänyt poistamaan syntynyttä vahinkoa.

Kantelu 8.10.2009

Kantelija on lämpöpumppuja myyvä yritys, joka katsoo, että Kauppalehden nettisivuilla 22.9.2009 julkaistu uutinen sisältää useita virheellisiä väitteitä ja on syyllistävä ja loukkaava. Uutinen on otsikoitu ’Lämpöpumppumyyjä otti ”testituloksia” hatusta’. Jutussa viitataan kantelijan mainoskirjeeseen, jossa kerrotaan TM Rakennusmaailma -lehden julkaiseman lämpöpumppuvertailun tuloksista.

Kantelijan mukaan mainoskirjeessä tehdään selväksi, että vertailu on vuodelta 2006. Kauppalehdessä kuitenkin kirjoitetaan, että kantelija väittää tulleensa toiseksi TM Rakennusmaailman syksyllä 2009 julkaisemassa testissä. Kantelijan mukaan väite on täysin harhaanjohtavia, sillä sen edustamia tuotteita ei ollut edes mukana uudessa testissä.

Kantelijan mielestä mainoskirjeessä tehdään myös selväksi, että TM Rakennusmaailman testimenetelmät ovat muuttuneet, eikä eri vuosina tehtyjen testien tuloksia voi verrata keskenään.

Kauppalehdessä kirjoitetaan kantelijan mielestä perusteettomasti, että vuoden 2006 testituloksia pidetään epäluotettavina. Kantelija toteaa, että sen tiedossa ei ole mitään vertailuun liittyvää puutetta tai virhettä. Uutisessa kirjoitetaan edelleen, että kantelijayritys on noussut esiin kyseenalaisista markkinointikeinoistaan aikaisemminkin. Kantelijan mukaan tämä ei pidä paikkaansa, vaan markkinaoikeudella ja kantelijalla on ollut eri käsitykset kuluttajilta peritystä ennakkomaksusta.

Kauppalehden jutun yhteydessä julkaistu kuva ei kantelijan mukaan liity mitenkään lämpöpumppuihin. Kuvan on ottanut Satakunnan Kansan kuvaaja, mikä kantelijan mielestä vahvistaa käsitystä Kauppalehden pyrkimyksestä vahingoittaa kantelijan mainetta. Kantelija muistuttaa, että Satakunnan Kansa on saanut JSN:ltä langettavan päätöksen vuonna 2007 julkaistusta kuvasta, joka yhdisti kantelijan perusteettomasti rikolliseen toimintaan.

Kantelija kirjoittaa, että lehti ei ole varannut sen edustajille tilaisuutta esittää omaa kantaansa uutisen julkaisemisen yhteydessä, vaikka edustajat olisivat olleet helposti tavoitettavissa kommentointia varten. Kauppalehden jutun ilmestymistä seuraavana päivänä kantelija sai lehden helpdesk-osoitteesta lyhyen viestin ”Miten on, onko testit otettu hatusta?”. Kantelija päätteli, ettei viestissä tarjottu mahdollisuutta virheellisen tiedon oikaisuun ja jätti vastaamatta tähän nimettömään viestiin.

Kauppalehden vastaus 4.12.2009 ja 16.2.2010

Kauppalehden päätoimittajan Hannu Leinosen mukaan väitteet, joiden mukaan kantelijan mainosmateriaalissa mainitsemaa testiä ei ole tehty kerrotussa muodossa ja testituloksia on keksitty, perustuvat toimituksen lähteisiin. Merkittävin lähde on TM Rakennusmaailman päätoimittaja Juho Huttula. Leinonen kirjoittaa, että päinvastoin kuin kantelija väittää, mainoskirjeessä ei tehdä selväksi, että eri vuosina tehtyjen testien tuloksia ei voi verrata keskenään. Hän siteeraa Huttulaa, jonka mukaan kantelija yhdistelee eri testeissä saatuja tuloksia niin, että lopputulos saadaan vastaamaan yhtiön mainontaa edistäviä asioita. Leinonen katsoo, että kantelija yhdistää vanhat testitulokset perusteettomasti uusiin laitteisiin.

Leinosen mukaan kantelijalle tarjottiin mahdollisuutta samanaikaiseen kuulemiseen. Artikkelin kirjoittaja jätti kantelijayrityksen johdolle soittopyynnön, johon ei koskaan vastattu. Uutisen lopussa oli toimittajan yhteystiedot, mutta kantelija ei ottanut yhteyttä sitäkään kautta. Kantelijan saama sähköposti on lähetetty Kauppalehden teknisestä asiakaspalvelusta, jonka osoitteeseen toimituksella ei ole pääsyä. Leinonen arvelee, että kysymyksessä on asiakaspalaute, joka on välitetty kantelijalle.

Leinonen kertoo, että artikkelin yhteydessä julkaistu kuva ei ole Satakunnan Kansan arkistosta, vaan se on otettu Alma Median yhteisestä kuva-arkistosta, joka on kaikkien konsernin tiedotusvälineiden käytössä. Päätoimittaja kiistää, että Kauppalehdellä ja Satakunnan Kansalla olisi yhteinen pyrkimys vahingoittaa kantelijaa.

Päätoimittaja perustelee lehden yleistä väitettä kantelijan kyseenalaisista markkinointikeinoista esimerkiksi markkinaoikeuden antamalla päätöksellä, oikeuden määräämällä uhkasakolla ja Kuluttajaviraston kriittisellä suhtautumisella kantelijan markkinointiin.

Ratkaisu

Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen (JO 8). Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus (JO 12). Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä (JO 21). Ellei samanaikainen kuuleminen ole mahdollista, voi erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutunutta olla tarpeen kuulla jälkeen päin. Jos näin ei tehdä, hyvään tapaan kuuluu julkaista hänen oma kannanottonsa (JO 22).

Kauppalehti kertoo, että ilmalämpöpumppuja markkinoivan Ultimatemarket-yhtiön markkinointikirje herättää ihmetystä, sillä siinä kehutaan yrityksen lämpöpumppujen menestystä testissä, jota ei lehden mukaan ole lainkaan tehty. Jutussa kirjoitetaan, että yhtiö väittää tulleensa toiseksi TM Rakennusmaailman uudessa testissä, joka julkaistaan syyskuussa 2009. Sitten todetaan, että Ultimaten käyttämät testitulokset ovat kuitenkin vuodelta 2006. TM Rakennusmaailman päätoimittaja sanoo uutisessa yhtiön sekoittavan eri vuosina tehtyjen testien tuloksia ja rikkovan kielloista huolimatta alalla vallitsevaa markkinointitapaa. Ultimatemarketia kuvaillaan jutussa yritykseksi, jonka historiasta löytyy aikaisempiakin kyseenalaisia markkinointikeinoja.

Tiedotusvälineiden tehtävä on arvioida kriittisesti yritysten toimintaa. Viranomaiset ovat aiemmin löytäneet kantelijayrityksen markkinointitavoista huomautettavaa, joten Kauppalehden maininnalle aikaisemmista kyseenalaisista keinoista on perusteita.

Ultimatemarketin mainoskirjeen etusivulla todetaan yhtiön menestyneen ”suuressa TM:n tekemässä ilmalämpöpumpputestissä”. Mitään vuosilukuja ei tässä yhteydessä mainita. Yhtiön tekemät päätelmät testin tuloksista aukeavat erillisenä tiedostona, ja heti tekstin alussa todetaan, että testi on julkaistu TM Rakennusmaailman numerossa 6/06. Kyseinen TM Rakennusmaailman numero mainitaan mainostekstissä myöhemminkin. Erikseen todetaan, että vuoden 2006 jälkeen on tehty myös muita TM-testejä, mutta niiden tuloksia ei voi verrata vuoden 2006 testiin eikä niissä ole ollut mukana Ultimatemarketin tuotteita.

Mainoskirjeessään Ultimatemarket tekee vuoden 2006 testistä johtopäätöksiä, joiden voi katsoa markkinoivan myös yhtiön uusia tuotteita. TM Rakennusmaailman päätoimittaja paheksuu Kauppalehden jutussa kantelijan tapaa käyttää alan riippumattoman julkaisun testituloksia. Kauppalehden toimittajan mukaan yhtiö esimerkiksi ”ratsastaa röyhkeästi laitteiden hinnoilla”.

Neuvosto ei ota kantaa hyvään markkinointitapaan. Markkinointikirjeen tiedot on otettu julkisesta lähteestä, ja asiakkaille on kerrottu lähteen julkaisuajankohta. Kauppalehden väite, jonka mukaan Ultimatemarket olisi ilmoittanut menestyneensä syksyllä 2009 suoritetussa testissä, sisältää olennaisen virheen. Virhe toistuu otsikossa ja jutussa.
Yritystä olisi tullut kuulla samassa yhteydessä. Jälkikäteen julkaistu oma kannanotto ei olisi riittänyt poistamaan kantelijalle aiheutunutta vahinkoa.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Kauppalehti on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen.

Langettavaa äänestivät:
Risto Uimonen (pj.) Merja Ahtiainen, Sari Autio, Anssi Halmesvirta, Juha Kulmanen, Tuomo Lappalainen, Janne Laukkanen ja Risto Pohjanpalo

Vapauttavaa äänestivät: Inkeri Pasanen, Susanna Reinboth ja Matti Saari

Eriävä mielipide:
Lehden uutinen sisältää otsikosta alkaen olennaisen virheen, joka olisi pitänyt korjata. Yritys ei uutisen julkaisemisen jälkeen ollut yhteydessä toimitukseen joko korjauksen tekemiseksi tai yrityksen oman kannanoton julkaisemiseksi. Virheen näkyvä ja pikainen korjaaminen olisi ehkäissyt yhtiöön kohdistuneita haittoja ja myös palvellut lukijoita antamalla heille oikean kuvan asioista. Virhe ei kuitenkaan tullut lehden tietoon. Tämän takia katsomme, että lehti ei ole tältä osin rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Yritykselle olisi pitänyt varata tilaisuus oman kantansa esittämiseen jo alkuperäisen uutisen yhteydessä. Toimituksen mukaan yrityksen edustajaa yritettiin tavoittaa kommentin saamiseksi, mutta yritys kiistää tämän. Neuvostolla ei ole mahdollisuutta selvittää asian todellista laitaa. Tämän vuoksi emme ota kantaa tähän asiaan.