7275/PL/20

Langettava

Jutussa oli olennaisia asiavirheitä, joista toimitus oli saanut selvän korjauspyynnön. Lehti julkaisi korjauksen vasta saatuaan tiedon Julkisen sanan neuvostolle tehdystä kantelusta.

Kantelu 5.2.2020

Kantelu kohdistuu Koillissanomien 13.1.2020 painetussa lehdessään julkaisemaan juttuun ”Entistä useampi matkusti lentämällä Kuusamoon”.

Kantelun mukaan jutussa oli Kuusamon lentokentän matkustajamääriin liittyviä virheitä, joita lehti ei pyynnöstä huolimatta korjannut. Lehti väitti Kuusamon lentomatkustajien määrän kasvaneen 5,2 prosenttia, vaikka oikea luku olisi ollut 0,4 prosenttia. Kotimaanmatkojen määrän lehti väitti kasvaneen 4,5 prosenttia, kun se todellisuudessa väheni 1,8 prosenttia. Kansainvälisen liikenteen kasvuksi lehti kertoi 7,9 prosenttia, kun oikea luku olisi ollut 5,4 prosenttia.

Päätoimittajan vastaus 3.4.2020

Koillissanomien päätoimittaja Jenny Halvari myöntää vastauksessaan, että jutussa oli numerovirheitä. Sen sijaan jutun pääväite eli se, että entistä useampi matkusti lentämällä Kuusamoon, piti paikkansa.

Toimitus sai sähköpostitse pyynnön mahdollisen virheen korjaamisesta 14.1.2020 eli seuraavana päivänä jutun julkaisusta. Toimitus korjasi juttuaan vasta 26.3.2020 saatuaan Julkisen sanan neuvostolta tiedon tekemättä jääneestä oikaisusta.

Päätoimittajan mukaan toimitus tarkistaa oikaisupyynnön saadessaan Journalistin ohjeiden ja lehden omien ohjeiden mukaisesti, onko jutussa virhe, ja jos on, lehti julkaisee oikaisun viipymättä niissä välineissä, joissa virheellinen tieto on julkaistu. Päätoimittajan mukaan tämän virheen korjaamisessa oli tapahtunut inhimillinen virhe.

Lehden vastauksen mukaan virheen sisältävä juttu julkaistiin viikolla, jolla Koillissanomat muuttui viisipäiväisestä kolmipäiväiseksi, lehden taitto keskitettiin konsernin yhteiseen taittodeskiin, kaikkien toimituksellisten työntekijöiden työnkuvat muuttuivat kokonaan ja kaksi toimituksen vahvuudesta oli sairauslomalla, mukaan luettuna jutun tehnyt toimittaja.

Toimituksen sähköposteista selviää, että oikaisupyyntö välitettiin jutun tehneelle toimittajalle, mutta tuntemattomasta syystä sähköposti ei koskaan tavoittanut häntä. Lisäksi oikaisupyynnön tekijälle vastattiin, mutta vastaussähköposti palautui bumerangina.

Päätoimittaja vetoaa siihen, että virheellinen tieto oikaistiin, vaikkakin se tapahtui ajallisesti myöhään. Virheen merkitys ja poikkeukselliset olosuhteet huomioiden päätoimittaja katsoo, ettei Koillissanomat ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Ratkaisu

JO 20: Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.

Koillissanomat julkaisi painetussa lehdessään paikallisen lentokentän matkustajamääriä käsitelleen jutun, jossa kerrottiin vääriä lukuja. Kyse oli olennaisista asiavirheistä. Vaikka lehti sai näistä selvän korjauspyynnön pian jutun julkaisun jälkeen, se julkaisi korjauksen vasta saatuaan tiedon Julkisen sanan neuvostolle tehdystä kantelusta.

Julkisen sanan neuvosto muistuttaa, että tiedotusvälineiden on huolehdittava siitä, että kaikki niille lähetetyt korjauspyynnöt tulevat käsitellyiksi ja olennaiset asiavirheet korjatuiksi. Tässä tapauksessa lehti julkaisi korjauksen lähes kahden ja puolen kuukauden viiveellä, ja ilman neuvostolle tehtyä kantelua virheet olisivat jääneet luultavasti korjaamatta. Journalistin ohjeiden mukaan olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä.

Lisäksi Koillissanomat julkaisi korjauksen vain painetussa lehdessään, vaikka Journalistin ohjeet edellyttävät, että korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Koillissanomat on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtaa 20, ja antaa sille huomautuksen.

Ratkaisun tekivät:

Eero Hyvönen (pj), Ilkka Ahtiainen, Kyösti Karvonen, Pentti Mäkinen, Riikka Mäntyneva, Heli Parikka, Hannele Peltonen, Jukka Ruukki, Henrik Rydenfelt, Ismo Siikaluoma, Taina Tukia ja Sinikka Tuomi.