4616/SL/11

Vapauttava

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös nettikeskustelua koskevassa asiassa. Kantelijan nimi yhdistettiin asiattomasti nettikeskustelussa taponyrityksestä kertovaan uutiseen. Toimitus kuitenkin poisti asiattoman viestin saatuaan siitä tiedon. (Kantelu on tehty ennen Journalistin ohjeiden liitteen ”Yleisön tuottama aineisto tiedotusvälineiden verkkosivuilla” voimaantuloa 1.10.2011, joten liitettä ei tässä ratkaisussa sovelleta.)

Kantelu 22.5.2011

Kantelijan mielestä Pohjolan Sanomat on vastuussa nimettömänä esiintyvän nettikeskustelijan kommentista, sillä kommentteja ei tulisi julkaista, ennen kuin joku lehden toimittajista on ne hyväksynyt. Kommentti julkaistiin lehden nettisivuilla ”Mies yritettiin tappaa Tervolassa” -otsikolla varustettua uutista seuranneessa keskustelussa 7.4.2011. Siinä kantelijan nimi yhdistettiin rikosepäilyyn, vaikka hänellä ei ole kyseisen väkivallanteon kanssa mitään tekemistä. Kantelijan mukaan hänen nimensä on liitetty keskusteluketjuun vahingoittamis- ja solvaamistarkoituksessa. Hän kokee kommentin loukkaavan myös ihmisarvoaan.

Kommentti poistettiin, mutta se löytyi senkin jälkeen Googlesta. Kantelija vaatii, että kommentin esittäjä on saatava selville. Kantelijan mukaan asiaton kommentti on saattanut olla osasyyllinen hänen irtisanomiseensa pian kommentin julkaisemisen jälkeen.

Pohjolan Sanomien vastaus 8.6.2011

Päätoimittaja Heikki Lääkkölä kirjoittaa, että lehden nettikeskustelua valvotaan jälkikäteen moderoimalla.  Viesti, joka kommentoi väkivallanteosta kertovaa uutista, ilmestyi lehden keskustelupalstalle klo 22.47. Yleisöltä tuli seuraavana aamuna kaksi viestiä kommentin asiattomuudesta. Viesti poistettiin samana aamuna.

Lääkkölä katsoo, että lehti on toiminut hyvän journalistisen tavan mukaisesti. Pohjolan Sanomilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa Googlen välimuistin toimintaan.

Ratkaisu

Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti (JO 11).

Julkisen sanan neuvoston lausuma verkkojulkaisuista (3741/L/07) suosittaa, että keskustelupuheenvuorot seulotaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua. Neuvosto kuitenkin hyväksyy myös jälkimoderoidut palstat. Sivujen ylläpitäjän on myös varattava kävijöille mahdollisuus ilmoittaa asiattomista viesteistä ja pyytää niiden poistamista. Lisäksi keskustelupalsta on erotettava selvästi tiedotusvälineen julkaisemasta muusta aineistosta.

Lehden nettisivuilla julkaistussa uutisessa kerrottiin, että Peräpohjolan poliisi oli pidättänyt useita henkilöitä epäiltynä tapon yrityksestä. Välittömästi uutisen perässä julkaistiin lukijoiden kommentteja, joista yksi kuului seuraavasti: ”Joku nimeltä mainitsematon NN [kantelijan nimi] varmaan”.  Kommentin kirjoittaja esiintyi nimettömänä. Kantelijaa ei ole missään vaiheessa epäilty kyseistä rikoksesta, eikä hänellä ole asian kanssa mitään tekemistä.

Tunnistettavan henkilön nimen julkaiseminen rikosepäilyn yhteydessä on asiatonta. Vastuuttomalla tavalla toimivat nettikommentoijat voivat aiheuttaa kohtuutonta haittaa erityisesti jälkimoderoiduilla keskustelupalstoilla, jos toimitus laiminlyö palstojen seuraamisen. Neuvosto kuitenkin hyväksyy jälkimoderoidut keskustelupalstat, kunhan asiattomuudet poistetaan heti sen jälkeen, kun ne on huomattu toimituksessa tai niistä on saatu tieto yleisöltä. Tämäkin esimerkki osoittaa, kuinka tärkeää toimitusten olisi jatkuvasti seurata yleisön tuottamaa sisältöä verkkosivuillaan erityisesti rikos- ja muiden yleisöä kuohuttavien uutisten yhteydessä.

Pohjolan Sanomissa jokaisen nettikommentin yhteyteen oli liitetty ”Ilmoita asiaton kommentti” -pyyntö. Toimitus sai tätä kautta tiedon kantelun kohteena olevasta kommentista ja poisti sen. Näin lehti toimi neuvoston ohjeiden mukaan. Kommentti ehti olla lehden verkkosivulla myöhäisillasta seuraavaan aamuun. Se oli selvästi erotettu toimituksellisesta sisällöstä, ja lisäksi kommentin huolimaton kieliasu ja sen ajatuksen epäloogisuus heikensivät kirjoittajan väitteen uskottavuutta.

Lehden ei tarvitse paljastaa tietojaan nimimerkillä tai nimettöminä kirjoittavista henkilöistä. Se ei myöskään ole vastuussa sisällöstä, joka löytyy muualta kuin sen omilta sivuilta, esimerkiksi hakukoneita käyttämällä.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Pohjolan Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Jukka Ahlberg, Ulla Ahlmén-Laiho, Ollijuhani Auvinen, Timo Huovinen, Anna-Liisa Hämäläinen, Juha Keskinen, Tuomo Lappalainen, Salla Nazarenko, Riitta Ollila, Inkeri Pasanen ja Titta Sinisalo.