4154E/SL/09

Langettava

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös tietojen tarkistamista ja virheen korjausta koskevassa asiassa. Lehden pääkirjoituksessa, joka perustui toisen lehden tietoihin, oli merkittäviä virheitä. Lehti ei tarkistanut näitä aiemmin julkaistuja tietoja. Virheet olivat lisäksi niin isoja, että korjaaminen jälkeenpäinkään ei riittänyt poistamaan niistä aiheutunutta vahinkoa.

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös tietojen tarkistamista ja virheen korjausta koskevassa asiassa. Lehden pääkirjoituksessa, joka perustui toisen lehden tietoihin, oli merkittäviä virheitä. Lehti ei tarkistanut näitä aiemmin julkaistuja tietoja. Virheet olivat lisäksi niin isoja, että korjaaminen jälkeenpäinkään ei riittänyt poistamaan niistä aiheutunutta vahinkoa.

Kantelu 9.6.2009

Kantelijan mukaan Karjalaisen pääkirjoitus ”Kelan ontuvat selitykset” 23.4.2009 on kirjoitettu yksinomaan Helsingin Sanomiin (22.4.2009) luottaen ja ilman lähdekritiikkiä tai taustojen varmistamista. Kantelussa tuodaan esille seuraavat epäkohdat: ”…kun Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi Kansaneläkelaitokselle (Kela) tuomion”; ”EIT:n mielestä Kela syyllistyi kansalaisten ihmisoikeuksien loukkaamiseen, kun se päätöksiään perustelematta hylkää hoitavan lääkärin tarpeellisina pitämiä sairaslomia, eläkehakemuksia tai päivärahahakemuksia”; ”…mikä tahansa muu viranomainen joutuu hakemusasiassa perustelemaan ratkaisunsa asiakkaalle. Kelan päätöksissä on riittänyt viittaus lainkohtiin. Muut viranomaiset myös neuvovat asiakkaitaan.” ja ”…valituksen teki tällä kertaa helsinkiläinen yksityishenkilö”. Lisäksi kantelussa tuodaan esille pääkirjoituksesta poikkeavia painotuksia.

Kantelun mukaan Kela ei ole saanut EIT:ltä tuomiota. Tällaista asiaa ei ole koskaan käsitelty EIT:ssä, vaan kyse oli muutoksenhakuelinten menettelyvirheestä. EIT ei edes käsittele asioita näin yleisellä tasolla. Hallintolaki koskee kaikilta osin Kelaa, ja sitä myös noudatetaan – oikeusministeriön selvityksen mukaan ”Kelassa on neuvontaan kiinnitetty erityistä huomiota”. Ilmeisesti Helsingin Sanomien tavoin asiaan on sotkettu henkilö, joka ei ole koskaan valittanut EIT:een.

Karjalaisen vastaus 21.7.2009

Päätoimittaja Pasi Koivumaa vastaa, että Karjalaisen pääkirjoitus 23.4.2009 nojasi Helsingin Sanomien 22.4.2009 virheelliseen uutiseen, jonka mukaan EIT:n tuomio olisi kohdistunut Kelaan. Kelan taholta otettiin yhteyttä 25.4.2009 ja kehotettiin tutustumaan sen verkkosivuille laadittuun tiedotteeseen, jossa kerrottiin tästä Helsingin Sanomien uutiseen sisältyneestä ja sen myötä myös Karjalaisen pääkirjoitukseen päätyneestä väärästä tiedosta. Virheensä havaittuaan Karjalainen julkaisi 3.5.2009 pääkirjoituksestaan oikaisun, jossa kuvattiin virhe ja todettiin pääkirjoituksen johtopäätösten olleen vääriä.

Ratkaisu

Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu (JO 10). Olennainen virhe on viipymättä korjattava (JO 20).

Karjalainen myöntää pääkirjoituksensa perustuneen Helsingin Sanomien virheellisiin tietoihin, vaikka lähdettä ei kirjoituksessa mainitakaan. Pääkirjoituksessa toistettiin samat virheet, jotka lähteenä olleessakin lehdessä oli. Karjalainen ei siten ollut tarkistanut aiemmin julkaistujen tietojen oikeellisuutta. Pääkirjoituksen luotettavuuteen kohdistuu erityisiä odotuksia. Virheet olivat lisäksi niin merkittäviä, että niiden korjaus ei riittänyt poistamaan sitä vahinkoa, joka kantelijalle aiheutui.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Karjalainen on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen.

Ratkaisun tekivät:
Pekka Hyvärinen (pj), Jussi Eronen, Arto Henriksson, Pekka Iivanainen, Juha Kulmanen, Janne Laukkanen, Tarja Liuha, Inkeri Pasanen, Susanna Reinboth, Matti Saari ja Titta Sinisalo