3985/SL/08

Vapauttava

Lehti kertoi elinkautisvankien arjesta vankilan muurien sisällä. Jutun tiedot eivät loukanneet vangin yksityisyyden suojaa.

Kantelu 17.9.2008

Kantelijan mukaan Iltalehti ei ole pyrkinyt kertomaan vangin nykyisestä elämästä totuudenmukaisesti. Vanki ei ole ollut tietoinen jutun kirjoittamisesta eikä hänelle ole annettu mahdollisuutta korjata useita asiavirheitä. Kantelija kirjoittaa, että mikään virallinen taho ei saa antaa julkisuuteen tietoja yksittäisen henkilön elämästä vankilassa.

Kantelussa korostetaan, että myös elinkautisvangilla on oikeus yksityisyyteen. Jutun kohteena oleva vanki on suorittanut rangaistustaan moitteettomasti eikä hänen arkensa ole yhteiskunnallisesti merkittävä asia, josta tulisi uutisoida kuvan kera.

Iltalehden vastaus 13.10.2008

Iltalehden päätoimittaja Kari Kivelä toteaa, että lehti on saanut tietonsa vangin arkirutiineista luotettavista lähteistä vankilasta ja vankilan ulkopuolelta. Juttu ei loukkaa tämän ihmisarvoa eikä yksityisyyttä. Vangin taannoista oikeuskäsittelyä on selostettu laajasti julkisuudessa, ja hän on lisäksi kertonut julkisesti elämästään myös vankeusaikanaan.

Kivelän mukaan se, miten pitkän tuomion saaneet vangit suorittavat tuomiotaan, on yhteiskunnallisesti merkittävää tietoa.

Ratkaisu

Olennainen virhe on viipymättä korjattava (JO 20). Yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Yksityiselämän suoja on otettava huomioon myös kuvia käytettäessä (JO 27). Rikoksesta tuomitun nimen, kuvan tai muita tunnistetietoja voi julkaista, ellei se tuomitun asemaan tai tekoon nähden ole selvästi kohtuutonta (JO 31).

Iltalehden artikkeli kertoo, kuinka laajaa julkisuutta herättäneiden surmatöiden tekijät viettävät aikaa vankilassa. Paloittelumurhasta tuomitun naisen kerrotaan työskentelevän ompelimossa ja tekstiiliverstaalla.

Artikkelissa kirjoitetaan elinkautisvankeuteen tuomitusta henkilöstä, jonka teko on herättänyt poikkeuksellisen suurta huomiota. Elinkautisen rangaistuksen syyt ja sovittaminen ovat yhteiskunnallisesti merkittävää tietoa, mikä kaventaa yksityiselämän suojaa. Suojaa kaventaa edelleen myös se seikka, että henkilö on itse kertonut julkisuudessa elämästään vankilassa.

Neuvoston tulkinnan mukaan kantelun kohteena oleva artikkeli ei sisällä arkaluonteista tietoa henkilön nykyisestä tilanteesta. Kantelija ei myöskään tarkenna, millä tavoin artikkeli olisi totuuden vastainen, eikä lehdelle ole toimitettu oikaisuvaatimusta.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Iltalehti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.