3983/YLE/08

Vapauttava

Radiokolumnin alaotsikkona oli ”Kaikki huumeet ovat yhtä vaarallisia”. Kanava korjasi ohjelmassa olleen virheen ja tarjosi kantelijalle mahdollisuutta osallistua keskusteluun ohjelman nettisivuilla.

Kantelu 15.9.2008

Kantelun mukaan Irti huumeista oli ainoa järjestö, joka tunnin ohjelmassa mainittiin nimeltä moneen otteeseen esimerkkinä ”mielettömistä ylilyönneistä”, ”fanaattisesta suhtautumisesta huumeisiin” ja ”kiihkoisasti toimivana instanssina”. Ohjelmassa oli asioita, jotka eivät ole totta. Ohjelman väitteet ja väärät tiedot vahingoittavat yhdistyksen yhteisökuvaa.

Irti huumeista lähetti kantelun mukaan kahdesti oikaisuvaatimuksen Yleen. Ohjelman keskustelublogiin ilmestyi oikaisu, joka oli luettu myös ohjelmassa. Meitä kehotettiin myös käymään keskustelua blogissa. Yhdistys ei kuitenkaan pitänyt blogia riittävänä tai asiallisena oikaisumediana. Yhdistys katsookin, että Yle ei ole julkaissut kannanottoa, jonka yhdistys on sille kahdesti toimittanut.

Ylen vastaus 15.10.2008

Vastaava toimittaja Heikki Peltonen vastaa, että ”Kirsi Virtanen” on persoonallinen kolumni, jossa toimittaja tarkastelee maailman menoa omasta näkökulmastaan kärjekkäässäkin muodossa. Kantelijan edustaja esitti ohjelmasta oikaisuvaatimuksen, minkä jälkeen vastaava toimittaja pyysi yksilöimään asiavirheet. Täydennettykin oikaisuvaatimus kommentoi enemmän toimittajan mielipiteitä kuin toi esiin oikaistavia, vääriä asiatietoja.

Vastauksen mukaan Yle julkaisi oikaisun ohjelmassa ääneen luettuna ja ohjelman nettisivuilla. Siinä korjattiin yksi asiavirhe, joka koski poliisin ja sosiaaliviranomaisen osallistumista asiakastilaisuuksissa. Oikaisusta keskusteltaessa yhdistykselle tarjottiin mahdollisuutta julkaista näkemyksensä ohjelman keskustelusivuilla internetissä. Tätä mahdollisuutta yhdistys ei käyttänyt.

Ratkaisu

Olennainen virhe on viipymättä korjattava (JO 20).

Radiokolumnissa käsiteltiin huumeita ja myös kantelijan toimintaa. Yle korjasi kantelijan pyynnöstä yhden virheen sekä ohjelmassa että sen nettisivuilla. Radiokanava tarjosi kantelijalle mahdollisuutta julkaista näkemyksiään laajemmin ohjelman nettisivuilla, mutta kantelija ei mahdollisuutta käyttänyt.

Omat mielipiteet ja niiden kärjekäskin esittäminen ovat ominaisia kolumneille julkaisutavasta riippumatta. Samanaikaisen kuulemisen periaatetta ei voi soveltaa niihin samalla tavalla kuin uutisjournalismissa. Yle Radio 1 korjasi ohjelmassa olleen virheen ja tarjosi kantelijalle mahdollisuutta kannanottoon ohjelman nettisivuilla. Toimintatapa on asianmukainen.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Yle Radio 1 ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.