Kannanotto Ilmajoki-lehden päätoimittajan painostamiseen 2020

TAUSTAA

Julkisen sanan neuvosto (JSN) otti kokouksessaan 16.6.2020 yksimielisesti kantaa journalismin riippumattomuutta koskevaan tapaukseen, jossa Ilmajoki-lehden päätoimittaja päätti irtisanoutua, koska koki, että lehteä kustantavan yhtiön johto ei tukenut häntä ulkoa tulleen painostuksen alla, vaan tuntui päinvastoin antavan periksi vaikutusyrityksille, joilla haluttiin estää uutisen julkaiseminen. Uutinen koski kunnanvaltuutetun osallistumista Ilmajoen valtuuston kokoukseen pian Espanjan-matkan jälkeen, vastoin kunnan suositusta kahden viikon karanteenista.
 

JSN:N KANNANOTTO

JSN painottaa, että sananvapauteen kuuluu yleisön oikeus saada luotettavaa tietoa, mikä on kirjattu myös Journalistin ohjeisiin (JO 1).

JSN ei tunne Ilmajoen tapauksen kaikkia yksityiskohtia, mutta toteaa, että lehden päätoimittajan julkaisema uutinen oli näin korona-aikaan poikkeuksellisen merkittävä yleisön tiedonsaannin kannalta.

Journalistin ohjeisiin sitoutuneissa tiedotusvälineissä kaikki sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein, eikä tätä päätösvaltaa saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille (JO 2). Toimituksen ulkopuolisilla tarkoitetaan myös mediayhtiön hallitusta ja toimivaa johtoa. Kustantajalla on oikeus määritellä lehden linja, mutta ei pyrkiä vaikuttamaan yksittäisiin julkaisupäätöksiin.

Päätoimittajalla ja muilla journalisteilla on Journalistin ohjeiden mukaan oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä (JO 3).

JSN muistuttaa, että JSN:n perussopimus velvoittaa kaikkia siihen suoraan tai liittojen välityksellä sitoutuneita tiedotusvälineitä edistämään hyvää journalistista tapaa ammattiroolista riippumatta: ”Neuvoston perussopimukseen sitoutuneet viestintäalan liitot ja tiedotusvälineet noudattavat sen periaatteita ja myötävaikuttavat siihen, että niiden jäsenet ja niille töitä tekevät toimivat sopimuksen tarkoittamalla tavalla.”