Seuraava AIPCE-kokous Brysselissä

Seuraava AIPCE-kokous Brysselissä

Euroopan Julkisen sanan neuvostojen yhteistyöelimen, AIPCEn, seuraava kokous pidetään ensi lokakuussa Brysselissä. Kyseessä on pienellä budjetilla toteutettava tiukka, kahden päivän mittainen työkokous, jossa arvioidaan AIPCEn roolia ja toimintapoja.

Vuoden 2014 kokouksen järjestämisestä ja pitopaikasta ei pystytty sopimaan AIPCEn viime konferenssissa Tel Avivissa syyskuussa, kun ensi vuoden isännäksi alunperin lupautunut Sveitsi ei pystykään järjestämään kokousta. AIPCEn ulkojäseniin kuuluvan Etelä-Korean tarjous Soulista ei taas saanut osakseen riittävästi vastakaikua jäsenmaiden keskuudessa.

Ongelma ratkesi Euroopan unionin komission taustatuella joulukuun alussa. Komissio tarjoaa AIPCEn käyttöön kokoustilat Brysselistä. Belgian flaaminkielinen neuvosto tarjoutui puolestaan toimimaan organisaattorina huolimatta siitä, että se järjesti vuoden 2012 AIPCEn kokouksen Antwerpenissä.  

AIPCE on Euroopan Julkisen sanan neuvostojen yhteistyöelin, joka toimii vapaaehtoispohjalta. Sillä ei ole omaa budjettia eikä toimistoa. Järjestöön kuuluu 30 Euroopan maata. Itävalta ehdotti Tel Avivissa sihteeristön perustamista AIPCElle. Asiasta keskustellaan ensi vuonna Brysselissä. Pohjoismaiden neuvostot ja Britannia ovat suhtautuneet aiemmin varauksellisesti pysyvän organisaation perustamiseen sekä periaatesyistä että taloudellisilla perusteilla. AIPCEn kokoukset on järjestetty omakustannusperiaatteella sekä media-aloilla toimivien yritysten ja järjestöjen sponsorituella.