Mihin mediatuet hävisivät? Seminaari startup-journalismin rahoitusmahdollisuuksista

Julkisen sanan neuvosto järjestää tiistaina 5.11. klo 14 koulutus- ja keskustelutilaisuuden, jossa pohditaan, miten Suomeen saataisiin lisää journalistisia digitaalisia medioita. Tilaisuus on kaikille avoin, ja se järjestetään Päivälehden museossa (Ludviginkatu 2-4) Helsingissä.

2000-luku on ollut journalismin näkökulmasta hukattu vuosisata. Digitaalisen julkaisemisen piti tarjota loputtomasti mahdollisuuksia uusien journalististen medioiden perustamiseen, mutta Suomessa niitä ei ole syntynyt. Valtaosa nuorten suosimista videoblogeista ja muista uusista medioista on vaikuttajaviestintää tai sisältömarkkinointia.

Uusien journalististen medioiden perustaminen helpottui heinäkuussa olennaisesti, kun digitaalisten julkaisujen arvonlisävero laski kymmeneen prosenttiin. Hallitusohjelmassa luvattiin myös tukea nuorten suosimille, digitaalisilla alustoilla toimiville medioille, mutta siihen ei ole budjetoitu lisärahaa.

JSN:n järjestämässä koulutustilaisuudessa neuvotaan, miten journalistisen digimedian perustaminen onnistuu ja millaista tukea sille voi saada.

Tilaisuudessa ovat edustettuina muun muassa Helsingin Sanomain säätiö, Koneen säätiö, Media-alan tutkimussäätiö ja Taiteen edistämiskeskus, jotka kaikki tukevat tahoillaan journalismia. 

Lisäksi paneelikeskustelussa pohditaan, miksi Suomessa ei ole valtion mediatukea käytännössä lainkaan. Aiheesta keskustelevat JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström, liikenne- ja viestintäministeriön neuvotteleva virkamies Emil Asp, Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan dekaani ja viestintäpolitiikan professori Hannu Nieminen, Long Playn päätoimittaja Antti Järvi sekä Vihreän Langan päätoimittaja Riikka Suominen.


Paikka: Päivälehden museo (Ludviginkatu 2-4, Helsinki)
Aika: Tiistai 5.11.2019 klo 14.00–16.15
 

Ohjelma

14.00                Miten uusi digitaalinen media voi toimia Journalistin ohjeiden mukaisesti ja päästä JSN:n jäseneksi?

Elina Grundström, Julkisen sanan neuvosto, puheenjohtaja

14.30                Millaista tukea startup-journalismille on tällä hetkellä mahdollista saada?

 

Mistä starttirahaa uudelle medialle?

Ulla Koski, Helsingin Sanomain Säätiö, yliasiamies

Noora Alanne, Media-alan tutkimussäätiö, johtaja

Säätiöiden sisältötuki digitaaliselle medialle

Kalle Korhonen, Koneen Säätiö, tiedejohtaja

Taiken avustukset kulttuurilehdille

Ansa Aarnio, Taike, erityisasiantuntija

15.00                Miten ja miksi mediatuista on luovuttu?

                          Laura Juntunen, Julkisen sanan neuvosto, valmisteleva sihteeri

15.15                Paneelikeskustelu: Miksi Suomessa ei ole kunnollisia mediatukia? Miten hallitusohjelman lupaukset vastuullisen journalismin toimintaedellytysten tukemisesta toteutetaan?

Muissa Pohjoismaissa journalistisia sisältöjä tuetaan merkittävästi, mutta Suomessa yleistä journalismin sisältöön kohdistuvaa tukea ei ole käytännössä lainkaan. Miten tähän on päädytty?

Miten hallitusohjelman lupaukset mediatuista saadaan pikaisesti toteutumaan? Mikä ministeriö asiasta vastaa?

Aiheesta keskustelemassa liikenne- ja viestintäministeriön neuvotteleva virkamies Emil Asp, Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan dekaani ja viestintäpolitiikan professori Hannu Nieminen, Long Playn päätoimittaja Antti Järvi sekä Kulttuurilehtipaneelin jäsen, Vihreän Langan päätoimittaja Riikka Suominen.

 

16.15                Tilaisuuden päätös