Kaurismäen haastattelun sai julkaista

Kaurismäen haastattelun sai julkaista

Julkisen sanan neuvosto antoi 23.8.2017 pitämässään kokouksessa vapauttavan päätöksen elokuvaohjaaja Aki Kaurismäen haastattelusta, joka esitettiin Ylen pääuutislähetyksessä helmikuussa. Kaurismäki vaikutti haastattelussa päihtyneeltä, mutta haastattelun julkaiseminen ei ollut Journalistin ohjeiden vastaista, koska hän esiintyi siinä asiallisesti ja johdonmukaisesti, eikä haastattelu loukannut kenenkään ihmisarvoa.

Neuvosto totesi, ettei pelkkä väsymys tai päihtymystila ole kategorinen este sille, että henkilö voi esiintyä julkisuudessa.

Kaurismäen haastattelun julkaiseminen herätti viime keväänä laajaa keskustelua, koska neuvosto oli vain vähän aiemmin antanut Radio Suomipopille langettavan päätöksen haastattelusta, jossa Matti Nykänen esiintyi päihtyneenä. Tapaus oli kuitenkin erilainen, koska Nykäsen haastattelun sisältö oli neuvoston tulkinnan mukaan epäasiallinen. Siinä ei voinut erottaa tosiasioita sepitteellisestä aineistosta ja haastateltava saattoi päihtyneenä loukata lähipiiriään sekä kertoa yksityisyyden suojan piiriin kuuluvia asioita.

Kaksi langettava ja viisi vapauttavaa

Neuvosto teki elokuun kokouksessaan yhteensä seitsemän ratkaisua, joista kaksi oli langettavia ja viisi vapauttavia.

Satakunnan Viikko sai langettavan ratkaisun puhelinyhtiö Findan yhtiökokousta ja siihen liittynyttä valtataistelua koskeneesta pääkirjoituksesta. Pääkirjoituksessa aihetta käsiteltiin yksipuolisesti. Päätoimittajalla oli asiassa ilmeinen kaksoisrooli ja lehtiyhtiö omisti osakkeita kiistaan liittyvästä yhtiöstä. Sidonnaisuuksista ei kerrottu lukijoille ja tämä oli omiaan heikentämään journalismin uskottavuutta.

Toinen langettava ratkaisu annettiin Ylelle virheen korjaamisesta. Ylen julkaisemassa uutisessa oli olennainen asiavirhe, jota se ei ollut oikaisupyynnöistä huolimatta korjannut.

Satakunnan Kansa sai vapauttavan ratkaisun kuntavaaliehdokkaan rikostaustaa käsittelevästä uutisesta. Helsingin Sanomien vapauttava ratkaisu liittyi piilomainontaepäilyihin ja konserniyhteyden merkitsemiseen Aku Ankkaa käsittelevissä jutuissa. Nivala-lehti sai vapauttavan ratkaisun yksityisyyden suojaa käsittelevästä jutusta. Seura sai vapauttavan ratkaisun Viipurissa toimivasta koiratarhasta kertoneesta reportaasista.