7178/SL/19

Vapauttava

Lehti julkaisi toimittajansa mielipidekirjoituksen, jonka mukaan kirjoituksessa mainittu mediakeskustelija on ”kalibroinut moraalisen kompassinsa uudelleen”. Kyseessä oli tavanomainen kulttuurikritiikki ja yhteiskunnallinen arviointi, joka ei edellyttänyt jälkikäteistä kuulemista.

Kantelu 10.10.2019

Kantelu kohdistuu Helsingin Sanomien verkkosivuillaan 10.8.2019 julkaisemaan juttuun ”Kun ketään ei saa loukata, sananvapauden mallimaasta on tullut lässyttäjien valtakunta”.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006199754.html 

Kantelu kuuluu seuraavasti: ”Helsingin Sanomat julkaisi 10.8.2019 lauantaiesseen, jossa kyseenalaistettiin ammatillinen moraalini.

Kyseessä oli mielipiteellinen teksti, joka kuitenkin sen puolivälissä muuttui haastatteluksi. Toimittaja perusteli haastateltavansa valintaa minun moraaliani kohtaan tuntemallaan epäilyllä.

Kyseinen tekstikohta kuului näin: ’Koska Hazard on Borga-kohun jälkeen kalibroinut moraalisen kompassinsa uudelleen, kysytään Lehtolalta.’

Pyysin lehden päätoimittajilta perusteluja moraalini kyseenalaistavalle väitteelle. Sellaisia ei esitetty.

Journalistin ohjeiden kohdassa 11 sanotaan, että yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteestä. Tällä kertaa näin ei käynyt. Toimittaja perusteli itse keksimällään väitteellä sitä seuranneen journalistisen valintansa. Lukijalle syntyi näin vaikutelma, että väite on tosi.

Journalistin ohjeiden kohdissa 21 ja 22 tähdennetään, että kielteisen julkisuuden yhteydessä kritiikin kohdetta on kuultava tai annettava hänen jälkikäteen julkaista kannanottonsa. Helsingin Sanomat ei pyynnöstäni huolimatta antanut minulle tätä mahdollisuutta.

Journalistin ohjeiden kohta 24 antaa journalistille luvan esittää kulttuurikritiikkiä ja mielipiteitä. Tässä tapauksessa toimittaja ei arvosteltu tekojani tai sanojani, vaan kyseenalaisti minut henkilönä. Tällainen perusteeton leimaaminen on Journalistin ohjeiden kohdassa 4 mainittua journalistisen aseman väärinkäyttöä.

Freelancerin ainoa pääoma on hänen ammatillinen uskottavuutensa. Siksi pyydän Julkisen sanan neuvoston kantaa siihen, onko yksittäisen ihmisen moraalin perustelematon kyseenalaistaminen laajalevikkisessä ja vastuulliseen journalismiin sitoutuneessa lehdessä hyvän journalistisen tavan mukaista.”

Päätoimittajan vastaus 20.11.2019

Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan Kaius Niemen mukaan toimittaja käsitteli kirjoituksessaan esimerkkien valossa etenkin nykylehdistön hampaattomuutta ja muun muassa ironian, sarkasmin ja satiirin niukkuutta. Kirjoittajan mielestä Suomesta on tullut lässyttäjien maa, jossa aikuiset eivät edes halua ymmärtää lukemaansa. Ns. vinoilua on ryhdytty välttämään, koska ihmiset eivät enää ymmärrä sitä ja siitä tulee aina jollekin mielipahaa.

Päätoimittajan mukaan lauantaiessee on vakiintunut, lehden lukijan hyvin tunnistettavissa oleva palsta, joka nojaa selkeästi kirjoittajansa mielipiteisiin. Tätä korostaa se, että kulloinenkin kirjoittaja on esitelty näkyvästi kuvan kanssa palstan yhteydessä. Lauantaiesseet julkaistaan lehden Kulttuuri-osiossa lauantaisin herättämään keskustelua kunkin kirjoittajan ajankohtaisina pitämistä aiheista.

Kantelun kohteena olevassa kirjoituksessa kirjoittaja tuki näkemystään useilla esimerkeillä. Kantelija mainittiin nimiluettelossa, jonka kirjoittaja katsoi edustavan ”suoraviivaisempaa vittuilun traditiota”. Esseessä muistutettiin kantelijan ”tunnetuimmasta” teoksesta, kolumnista, joka julkaistiin pari päivää poliitikko Tony Halmeen kuoleman jälkeen. Kriittinen kolumni sai aikaan sen, että JSN sai käsiteltäväkseen yli 100 asiasta tehtyä kantelua. JSN antoi asiassa langettavan päätöksen. Päätoimittajan mukaan lauantaiesseen kirjoittaja nosti kolumnin aiheuttaman reaktion esimerkiksi eräänlaisesta ajan muutoksesta, osoitukseksi siitä, ettei lukijoilla enää ollut valmiuksia ymmärtää ironiaa.

Kirjoittaja toi esseessä julki arvionsa siitä, että kantelija on tuon kohun jälkeen ”kalibroinut moraalisen kompassinsa” uudelleen. Päätoimittajan mukaan kirjoittaja viittasi yksiselitteisesti kantelijan ammatilliseen julkiseen rooliin ja erityisesti hänen laajasti tunnettuun tapaansa reagoida asioihin ja käsitellä niitä julkisissa mediateksteissä, kuten twiiteissä ja kolumneissa. Tässä suhteessa kirjoittaja näki kantelijan ammatillisen roolin muuttuneen sitten Tony Halme -tapauksen.

Päätoimittajan mukaan esseen ydinkysymyksenä oli se, miksi ”vinoilu” on rajusti vähentynyt suomalaisessa mediassa ja kirjallisuudessa. Koska kirjoittaja katsoi kolumnistilistansa ensimmäisenä olleen kantelijan ammatillisten reaktioiden pehmentyneen Halme-kolumnin aiheuttamien kokemusten myötä, hän osoitti kysymyksensä vinoilusta katoavana ilmaisukeinona toiselle kolumnistille. Perusteena oli siis se, että kirjoittajan näkemyksen mukaan tämä toinen kolumnisti edelleen jatkaa yhtenä harvoista kärkkäistä vinoilijoista.

Päätoimittajan mukaan koko kirjoitus käsittelee julkista keskustelua, eikä siinä kommentoida missään kohtaa kantelijan moraalia yksityishenkilönä. Häntä koskevissa maininnoissa kirjoittaja arvioi päätoimittajan mukaan yksinomaan kantelijan julkisista puheenvuoroista välittyvää moraalikäsitystä. Tämänkaltainen arviointi on päätoimittajan mukaan rinnastettavissa esimerkiksi kirjailijan tai kuvataiteilijan ajallisten luomiskausien erojen ja niiden välillä tapahtuneen kehityksen havaitsemiseen. Toimittaja tekee luovaa julkista työtä, jossa työn tuotokset, teokset, tulevat aika-ajoin julkisesti arvioitaviksi ja keskustelun piiriin. Toimittajan työtä, teosten kehitystä ajassa ja mahdollisia muutoksia voi havainnoida ja arvioida, ja tulee voida havainnoida ja arvioida, ajan kuluessa sekä esimerkiksi yhteiskuntamme mahdollisissa muutos- ja murroskohdissa.

Päätoimittajan mukaan kantelija on tunnettu kolumnisti ja taiteilija ja etenkin Twitterissä poikkeuksellisen merkittävä ja näkyvä yhteiskunnallinen keskustelija. Päätoimittajan mukaan hänet tunnetaan suorasukaisista kannanotoistaan, joissa hän usein esittää moraalisia näkökulmia ja tuo myös omat arvonsa esiin. Kantelija on erittäin aktiivinen ottamaan kantaa mediassa näkyviin ajankohtaisiin aiheisiin. Päätoimittajan mukaan esseessä luonnehditaan juuri tämän hänen julkisen keskustelutapansa muutosta. Kyseessä on lehden toimittajan oma tulkinta kantelijan julkisista esiintymisistä ja niistä syntyvästä jatkumosta.

Päätoimittajan mukaan kirjoituksessa mikään ei viittaa siihen, että käsiteltävänä olisi yksityishenkilö ja hänen henkilökohtainen moraalinsa. Esseessä ei ole käytetty journalistin asemaa väärin. Tunnettuja kolumnisteja käsitellessään toimittaja on kohdistanut arvionsa yksinomaan heidän julkisesti arvioitavissa olevaan ammatilliseen toimintaansa. Päätoimittajan mukaan kantelija on itse toistuvasti esittänyt julkisuudessa varsin kärjekkäitä mielipiteitä, ja on perusteltua katsoa, että hän on altistanut omankin persoonansa kriittiselle tarkastelulle.

Päätoimittajan mukaan lauantaiessee kuuluu lajityyppiin, jossa subjektiiviset, kirjoittajan omat tulkinnat ovat olennaisia ja hyväksyttyjä. Päätoimittaja uskoo, että myös lehden lukijat tunnistavat tämän tyylilajin. Päätoimittaja korostaa, että asiassa on myös kysymys tiedotusvälineiden mahdollisuuksista ja oikeudesta käyttää vahvaan lehdistönvapauteen kuuluvia erilaisia tekstityyppejä osana tiedotusvälineen sisältöä. Niitä tyypillisesti tulisi arvioida monin osin eri tavoin kuin tavanomaista uutistekstiä. Mahdollistamalla erilaisten tekstityyppien käytön luodaan pohjaa laajemmalle lehdistönvapaudelle ja monipuoliselle keskustelulle yhteiskunnassa. Dialogimaisen esitystavan käyttö osana esseetä on puhtaasti kirjoittajan valitsema kirjoitustekninen tyylikeino.

Päätoimittajan mukaan kantelija on myös ymmärtänyt väärin esseessä käytetyn ilmauksen ”moraalisen kompassin kalibroinnista”, ikään kuin sillä viitattaisiin huonoon moraaliin tai moraalittomuuteen. Tästä ei päätoimittajan mukaan ole ollut kyse, vaan kalibroinnilla tarkoitettiin moraaliarvioinnissa käytettävien mittarien tarkistamista (säätämistä, hienosäätämistä) suhteessa ympäröivän todellisuuteen ja sen muutokseen.

Päätoimittajan mukaan kantelun kohteena oleva essee kuuluu selkeästi Journalistin ohjeiden kohdan 24 piiriin. Päätoimittajan mukaan kulttuuriin liittyvää keskustelua edustavan lauantaiesseen julkaisun ja siinä kantelijan julkisen toiminnan arvioinnin saattoi tehdä ilman, että hänelle olisi pitänyt varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä joko samaan aikaan tai jälkikäteen.

Kantelija lähestyi kirjoituksen julkaisun jälkeen lehden toimitusta useissa eri kanavissa, niin yhteisöpalvelu Twitterissä kuin sähköpostitsekin. Viesteissään hän peräsi perusteluja lauantaiesseessä hänestä esitetyille väitteille. Päätoimittajan mukaan kyse ei ollut oikaisupyynnöistä, eikä myöskään oman kannanoton julkaisua koskevista vaateista. Kantelija kertoi kysyvänsä perusteluja, jotta voisi vastata lehdelle muun tiedotusvälineen palstoilla. Kantelijalle on vastattu sekä sähköpostitse että Twitterissä moneen otteeseen. Päätoimittajan mukaan kantelija ei esittänyt missään vaiheessa oikaisupyyntöä tai tarjonnut lehdelle omaa kannanottoaan, vaan vaati perusteluja näkemykselleen. Päätoimittajan mukaan esseen kirjoittaneen toimittajan ja kulttuuritoimituksen esimiehen vastaukset eivät selvästikään riittäneet, koska hän ei saanut niitä suoraan lehden päätoimittajalta. Kantelijalle annetut vastaukset edustivat lehden näkemystä asiassa, ja vastaaminen tapahtui niin, että toimituksen johto oli asiasta tietoinen.

Ratkaisu

JO 4: Journalisti ei saa käyttää asemaansa väärin. Hänen ei pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus eikä vaatia tai vastaanottaa etuja, jotka voivat vaarantaa riippumattomuuden tai ammattietiikan.

JO 11: Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

JO 21: Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.

JO 22: Ellei samanaikainen kuuleminen ole mahdollista, voi erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutunutta olla tarpeen kuulla jälkeen päin. Jos näin ei tehdä, hyvään tapaan kuuluu julkaista hänen oma kannanottonsa.

JO 24: Tavanomainen kulttuurikritiikki, poliittinen, taloudellinen tai yhteiskunnallinen arviointi sekä vastaavan muun mielipiteen esittäminen ei kuitenkaan synnytä oikeutta kannanottoon.

JO 25: Ellei kannanotto ole julkaisukelpoinen, sen korjaamisesta on syytä neuvotella laatijan kanssa. Vaikka yksimielisyyteen ei päästäisi, olennainen sisältö on suositeltavaa julkaista asiallisessa muodossa.

Helsingin Sanomat julkaisi verkkosivuillaan lauantaiesseeksi nimetyn toimittajan mielipidekirjoituksen, jossa tehdyn tulkinnan mukaan kirjoituksessa mainittu toimittaja, käsikirjoittaja ja aktiivinen mediakeskustelija on ”kalibroinut moraalisen kompassinsa uudelleen”.

Julkisen sanan neuvosto toteaa, että kirjoituksesta kävi ilmi, että kyseessä oli lehden toimittajan tekemä tulkinta, joka viittasi kantelijan toimintaan yhteiskunnallisena keskustelijana, muun muassa kolumnistina.

Neuvosto toteaa, että kantelija on kärjekkäistäkin kannanotoista tunnettu yhteiskunnallinen keskustelija, jonka on asemansa perusteella siedettävä tavallista voimakkaampaa kritiikkiä. Neuvosto katsoo, että kyseessä oli tavanomainen kulttuurikritiikki ja yhteiskunnallinen arviointi, joka ei edellytä samanaikaista kuulemista.

Vaikka kantelija ilmaisi lehdelle pitävänsä toimittajan tekemää tulkintaa kantelijan moraalista virheellisenä, hän ei tarjonnut lehdelle kirjoitusta, jonka julkaisemista lehti olisi voinut harkita tai tuonut lehden kanssa käymässään viestittelyssä esiin seikkoja, jotka olisivat edellyttäneet jälkikäteistä kuulemista.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Helsingin Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Ratkaisun tekivät:

Elina Grundström (pj), Lauri Haapanen, Antti Kokkonen, Robert Sundman, Anna Anttila, Tapio Nykänen, Heli Parikka, Hannele Peltonen, Tuomas Rantanen, Taina Tukia ja Sinikka Tuomi.