Vapauttava 6827/MTV/18
MTV

Yksityisyyden suoja

MTV esitti televisiossa julkisuuden henkilöiden perhe-elämää heidän kotonaan esittelevän ohjelman. Osallistuessaan ohjelmaan julkisuuden henkilö otti riskin siitä, että asunnon sijainti saattaa käydä ohjelmasta ilmi.

Vapauttava 6652/AL/17
Seiska

Lainaaminen

Lehti kertoi verkkosivuillaan julkisuuden henkilön yhteistyösopimuksen päättymisestä. Sama tieto oli kerrottu toisessa tiedotusvälineessä kaksi ja puoli tuntia aikaisemmin. Lehti mainitsi ensin asiasta kertoneen tiedotusvälineen leipätekstissä, mutta ei otsikossa. Tämä oli riittävää, sillä juttu perustui lehden itsenäiseen tiedonhankintaan.

Langettava 6630/YLE/17
Yle

Journalistinen päätösvalta, piilomainonta

Ylen paikallistoimituksen Instagram-tilillä vieraili viikonloppuisin toimituksen ulkopuolisia henkilöitä. He saivat julkaista sisältöjä täysin itsenäisesti Ylen paikallistoimituksen tilillä. Tämä oli journalistisen päätösvallan luovuttamista. Vieraiden julkaisemat sisällöt eivät kuitenkaan olleet mainosmaisia.

Vapauttava 6335/TV/16
MTV

Yksityisyyden suoja, lasten esiintyminen mediassa, lainaaminen

MTV käytti julkisuuden henkilön Instagram-kuvaa osana verkkojuttuaan. Se ei loukannut kantelijan eikä hänen lapsensa yksityisyyden suojaa, ja kuvan lähde oli mainittu asianmukaisesti.

Langettava 6630/YLE/17

Vastaaja: Yle

Asia: Journalistinen päätösvalta, piilomainonta

Ratkaistu: 20.9.2017

Ylen paikallistoimituksen Instagram-tilillä vieraili viikonloppuisin toimituksen ulkopuolisia henkilöitä. He saivat julkaista sisältöjä täysin itsenäisesti Ylen paikallistoimituksen tilillä. Tämä oli journalistisen päätösvallan luovuttamista. Vieraiden julkaisemat sisällöt eivät kuitenkaan olleet mainosmaisia.

Kantelu 28.6.2017

Kantelu kohdistuu Yle Oulun Instagram-vieras-konseptiin. Yle Oulun Instagram-tilillä vieraili 20.5.-2.7.2017 viikonloppuisin toimituksen ulkopuolisia henkilöitä ja ryhmiä hastagilla #yleinstavieras. Vierailijat saivat Yle Oulun Instagram-tunnukset käyttöönsä.

Kantelija pitää journalistisesti virheenä Yle-Oulun menettelyä luovuttaa Instagram-tilinsä ulkopuoliselle toimijalle. Tämä loukkaa kantelijan mielestä hyvää journalistista tapaa, koska journalistin ohjeissa kielletään luovuttamasta toimituksellista päätösvaltaa ulkopuoliselle. Asia on kantelijan mielestä myös internet- julkaisujen kannalta periaatteellisesti tärkeä, joten hän toivon JSN:n kannanottoa Yle-Oulun menettelyyn, eli onko toiminta ollut hyväksyttävää vai onko asiassa toimittu hyvän journalistisen tavan vastaisesti.

Kantelija nostaa esille seuraavan 26.5. ilmestyneen jutun, jossa kerrotaan Instagram-tilillä vierailevasta pelikehittäjästä: ”Yle Oulun Instagram sukeltaa pelimaailman sykkeeseen – vieraana Fingersoftin Pasi Jokinen”. Kantelijan mukaan Yle on ainakin tässä tapauksessa lisäksi luovuttanut päätösvallan kaupalliselle toimijalle ilman toimituksellista kontrollia.

Kantelu on otettu käsittelyyn Journalistin ohjeiden 2 ja 16 näkökulmasta.

 

Päätoimittajan vastaus 18.8.2017

Päätoimittaja (vt.) Marit af Björkestenin mukaan Yle Oulun Instagram-vieras -konsepti on uudenlainen kokeilu, jolla on pyritty löytämään uusia tapoja hyödyntää sosiaalista mediaa.  Yle noudattaa myös Instagramissa samoja eettisiä ohjeita kuin muissa välineissään - Journalistin ohjeet mukaan luettuina.

Päätoimittajan mukaan Instagram-vieras-konseptia on kokeiltu 20.5.-2.7.2017. Vieraina ovat olleet esimerkiksi muusikko, kuvataiteilija, 15-vuotias yrittäjä sekä pelialan toimitusjohtaja. Vieraat liittyvät pääosin Yle Oulun muihin sisältöihin ja ovat esimerkiksi ajankohtaisia henkilöitä, joita Yle Oulu on käsitellyt muissa sisällöissään. Kantelijan linkittämässä Yle Oulun jutussakin konseptia kuvataan näin: “tavoitteena on tarjota kiinnostavia näkökulmia Suomeen ihmisten itsensä kuvaamana.”

Päätoimittajan mukaan kokeilussa pyrkimyksenä on ollut tuoda mielenkiintoisten henkilöiden kautta esiin erilaisia ilmiöitä ja tapahtumia etukäteen harkituista, journalistisesti kiinnostavista näkökulmista. Konsepti on tarjonnut yleisölle mahdollisuuden päästä näkemään asioita ikään kuin sisäpiiriläisen silmin. Instagram-vieraat ovat kuvanneet esimerkiksi juhlia, matkoja, ruokaa ja mökkeilyä. Näin henkilökohtaista materiaalia on hankala saada muuten kuin henkilöiden itsensä kuvaamana.

Päätoimittajan mukaan toimitus on valinnut vieraat itsenäisesti ja oma-aloitteisesti. Suurin osa vieraista on liittynyt Yle Oulun muissa välineissä olleisiin sisältöihin. Idea on, että Yle Oulu voi pyytää esimerkiksi kiinnostavassa henkilökuvassa esiteltyä haastateltavaa Instagram-vieraaksi.

Päätoimittajan mukaan Instagram-vieras -konseptiin kuuluu, että Yle Oulu on julkaissut jutun, jossa kerrotaan viikonlopun Instagram-vieraasta samalla kaavalla. Tämän jälkeen vieraalle on annettu väliaikaiset tunnukset Yle Oulun Instagram-tilille. Vieras on ennalta tarkkaan sovitun suunnitelman mukaisesti lähettänyt tilille materiaalia, jota Yle Oulun toimitus on tiiviisti valvonut, seurannut ja tarkkaillut.

Päätoimittajan mukaan Yle Oulu on sekä suullisesti että kirjallisesti ohjeistanut vieraitaan siinä, millaisia kuvia heidän pitää tuottaa. Yle on toimittanut tämän ohjeistuksen JSN:lle liitteenä.

Päätoimittajan mukaan Yle Oulu on etukäteen suunnitellut tarkkaan, miten journalistinen päätösvalta pidetään toimituksessa.

Päätoimittajan mukaan toimitus on jo etukäteen valinnut vieraan ottamille kuville journalistisesti kiinnostavan, ei-mainosmaisen aiheen. Kuvien sisältö ja ehdot on käyty läpi vieraiden kanssa etukäteen. Esimerkiksi kantelijan linkittämästä verkkojutusta selviää, että Yle Oulu on antanut senkertaiselle Instagram-vieraalle tehtäväksi muun muassa pelialan juhlien kuvaamisen. Vieraan ottamat kuvat käsittelevätkin näitä ennalta sovittuja teemoja, tässä tapauksessa siis muun muassa pelialan juhlia.

Päätoimittajan mukaan toimitus on läpi viikonlopun valvonut kuvien julkaisemista, mikä on tehty vieraille selväksi. Käytännössä valvominen on tarkoittanut sitä, että Yle Oulun verkkospesialisti on seurannut, mitä vieras julkaisee. Tarvittaessa kuvat olisi nopeasti poistettu. Tämä on Instagramissa mahdollista ja kuuluu sosiaalisen median luonteeseen. Yle Oulu on säilyttänyt journalistisen päätösvallan päättää, mitä kuvia sen tilillä on.

Päätoimittajan mukaan Yle Oulu on avoimesti kertonut yleisölleen kokeilusta merkitsemällä siihen liittyvät kuvat Instagramissa hashtagilla #yleninstavieras. Lisäksi konseptista on kerrottu joka kerta erikseen Instagram-vieraan esittelevässä verkkojutuissa.

Päätoimittajan mukaan Yle Oulu olisi kuitenkin voinut tehdä yleisölle paremmin selville, miten journalistisen päätösvallan säilyttämisestä on huolehdittu. Ylen verkkojutun ilmaisulla “annetaan ajankohtaisen henkilön tai ryhmän käyttöön” ei ole tarkoitettu, että tili olisi Yle Oulun ulkopuolisten päätösvallassa, sillä näin ei ole ollut.

Päätoimittajan mukaan Instagram-vieraiden tuottamia kuvia tai Instagram-vieraista kirjoitettuja juttuja ei voi pitää JO 16:n vastaisina. Kuvissa tai jutuissa ei ole mainosmaisia elementtejä tai mainosmaista sävyä, eikä niissä esitellä minkään yrityksen toimintaa tai tuotteita. Ne keskittyvät vieraana olevaan henkilöön.

Päätoimittajan mukaan koko Instagram-vieras -konseptin näkökulma on voimakkaasti henkilölähtöinen, vaikka osa vieraista on ainakin osin tunnettu edustamiensa yritysten kautta. Yritysmaailmassa mukana olevien henkilöiden elämän ja arjen esitteleminen on kuitenkin journalistisesti perusteltua. Yle Oulun Instagram-vieras -konseptissa ei millään tavalla esitellä tai markkinoida yrityksiä, joita vieraat edustavat, saati niiden tuotteita.

Päätoimittajan mukaan sosiaalinen media on vahvistanut reaaliaikaisuuden vaatimusta. Kun teknologia ja julkaisualustat kehittyvät, tiedotusvälineiden on tärkeää kokeilla ja yrittää löytää uudenlaisia toimintaympäristöjä sekä uudenlaisia tekemisen tapoja. Yle Oulu on tässä tapauksessa toiminut näin.

Päätoimittajan mukaan Yle Oulu on tehnyt sisältöä koskevat ratkaisut journalistisin perustein luovuttamatta lopullista päätösvaltaa sisällöstä toimituksen ulkopuolelle. Kokeilussa ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidetty selvänä eikä kokeilu ole sisältänyt piilomainontaa.

Näin Yle Oulu ei ole toiminnassaan rikkonut Journalistin ohjeita.

 

Ratkaisu

JO 2: Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille.

JO 16. Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Piilomainonta on torjuttava.

Yle Oulun Instagram-tili annettiin toimituksen ulkopuolisen henkilön tai ryhmän käyttöön viikonlopuksi kerrallaan 20.5.-2.7.2017. Vierailijat olivat muun muassa oululaisia yrittäjiä, taiteilijoita ja muusikoita.

He saivat Yle Oulun Instagram-tunnukset käyttöönsä. Vierailijoiden julkaisema sisältö merkittiin hashtagilla #yleinstavieras. Pelkkä hashtag-merkintä ei riittänyt kertomaan yleisölle sisällön luonteesta.

Vieraat saivat julkaista sisältöjä itsenäisesti ilman, että toimituksella oli mahdollisuus tarkastaa sisältöä ennen niiden julkaisemista. Vierailijoille annettiin ainoastaan suurpiirteiset ohjeet sisällön suuntaviivoista. Yle Oulu ei tässä tapauksessa varmistanut, että vierailijat tunsivat sen toimituspolitiikan sekä Journalistin ohjeet ja olivat sitoutuneet niiden noudattamiseen.

Julkisen sanan neuvosto muistuttaa, että tiedotusvälineiden omilla sosiaalisen median tileillä julkaistut sisällöt ovat normaalia toimituksellista aineistoa, jonka tulee noudattaa Journalistin ohjeita kaikilta osin. Neuvosto korostaa, että toimitusten on muistettava tämä silloinkin, kun ne kokeilevat uusia toimintatapoja.

Tässä tapauksessa kukaan Instagram-vieraista ei julkaissut mainosmaista aineistoa, joten piilomainonnan kriteerit eivät täyttyneet.

Luovuttaessaan Instagram-tilinsä käyttäjätunnukset edellä kuvatulla tavalla vierailijoille toimitus kuitenkin luovutti journalistista päätösvaltaa toimituksen ulkopuolisille.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Yle on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtaa 2.

 

Ratkaisun tekivät:

Elina Grundström (pj), Riikka Mäntyneva, Hannu Helineva, Pasi Kivioja, Antti Kokkonen, Heikki Kuutti, Venla Mäntysalo, Tapio Nykänen, Paula Paloranta, Maria Swanljung ja Juha Honkonen.

Tämä päätös on avattu 4648 kertaa