Vapauttava 6828/SL/18
Ilta-Sanomat

Lainaaminen

Lehti julkaisi jutun, jossa ystävät muistelivat kuollutta julkisuuden henkilöä. Jutussa, lehden kannessa tai lööpissä ei ollut tarpeen mainita tiedotusvälinettä, joka oli kertonut henkilön kuolemasta ensimmäisenä. 

Vapauttava 6818/MTV/18
MTV

Ihmisarvon kunnioittaminen, yksityiselämän suoja, rikosepäillyn tunnistaminen

MTV julkaisi verkkosivuillaan uutisen, jossa kerrottiin, että kuuro oli tuomittu laittomasta uhkauksesta. Kuulovammaisuutta ei käsitelty halventavasti ja siitä kertominen oli perusteltua tapauksen ymmärtämisen vuoksi. Kantelija saattoi olla lähipiirinsä tunnistettavissa, mutta se ei ollut tekoon nähden kohtuutonta.

Langettava 6475/SL/17
Iltalehti

Lainaaminen

Lehti kertoi kannessaan ja jutussaan julkisuuden henkilön perheenjäsenen sairastumisesta. Juttu perustui niin selvästi toisen tiedotusvälineen skuuppiin, että lähde olisi pitänyt mainita jo kannessa sekä jutun otsikossa tai sen alussa. Langettava äänin 11–1. Päätöksen lopussa eriävä mielipide.

Langettava 6474/SL/17
Ilta-Sanomat

Lainaaminen

Lehti kertoi kannessaan ja jutussaan julkisuuden henkilön perheenjäsenen sairastumisesta. Juttu perustui niin selvästi toisen tiedotusvälineen skuuppiin, että lähde olisi pitänyt mainita jo kannessa sekä jutun otsikossa tai sen alussa. Langettava äänin 11–1. Päätöksen lopussa eriävä mielipide.

Langettava 6473/SL/17
Ilta-Sanomat

Lainaaminen

Lehti kertoi kannessaan ja jutussaan julkisuuden henkilöön kohdistuvasta rikosepäilystä. Juttu perustui niin selvästi toisen tiedotusvälineen skuuppiin, että lähde olisi pitänyt mainita jo kannessa. Langettava äänin 11–1. Päätöksen lopussa eriävä mielipide.

Vapauttava 6016/SL/15, 6025/SL/15, 6028/SL/15
Helsingin Sanomat

Oikeat tiedot, virheen korjaus

Lehti julkaisi kolumnin, jossa kirjoittaja käsitteli ilmastonmuutosta. Tekstissä ei ollut olennaisia asiavirheitä, vaan kyse oli kiistanalaisista näkemyksistä.

Langettava 5289/SL/13
Ilta-Sanomat

Lainaaminen

Lehden pääuutinen perustui toisen välineen edellisenä päivänä julkaisemaan tietoon. Koska lehteä myytiin toisen välineen skuupilla, lähde olisi pitänyt mainita jo kannen otsikossa.

Langettava 5288/SL/13
Iltalehti

Lainaaminen

Yksi lehden pääuutisista perustui toisen välineen edellisenä päivänä julkaisemaan tietoon. Koska lehteä myytiin toisen välineen skuupilla, lähde olisi pitänyt mainita jo kannen otsikossa.

Langettava 4605/SL/11
Iltalehti

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös toisen työn käyttämistä ja lainaamista koskevassa asiassa. Lehti kertoi etusivun pääjuttuna ja sisäsivun aukeamalla Nokian toimitusjohtajan uuden asunnon sijainnin ja kuvaili yksityiskohtia asunnosta ja naapurien reaktioista. Lehti mainitsi sisäsivun jutun lopussa tiedon alkuperäislähteestä, mutta ei lainkaan etusivulla.

Langettava 4476/SL/10
Iltalehti

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös toisen työn käyttämistä koskevassa asiassa. Juttu perustui toisen lehden tietoihin niin ratkaisevasti, että lähde olisi pitänyt mainita jo lööpissä ja etusivulla.
(Päätös perustuu vuoden 2005 ohjeisiin. Uudet Journalistin ohjeet otettiin käyttöön vuoden 2011 alussa.)

Langettava 6475/SL/17

Vastaaja: Iltalehti

Asia: Lainaaminen

Ratkaistu: 24.5.2017

Lehti kertoi kannessaan ja jutussaan julkisuuden henkilön perheenjäsenen sairastumisesta. Juttu perustui niin selvästi toisen tiedotusvälineen skuuppiin, että lähde olisi pitänyt mainita jo kannessa sekä jutun otsikossa tai sen alussa. Langettava äänin 11–1. Päätöksen lopussa eriävä mielipide.

Kantelu 6.2.2017 

Kantelu kohdistuu Iltalehden 27.1.2017 printtiversiossaan julkaisemaan kansiuutiseen ”Vaimo sairastui syöpään” ja lehden sivulla 25 julkaistuun juttuun ”Synkkyyteen ei kannata vaipua”.

Kantelijan mukaan kyseinen uutinen oli julkaistu Seiska-lehden numerossa 4/2017 päivää aiemmin. Uutinen oli ollut myös kansiuutisena.

Kantelija kertoo, että Seiska oli haastatellut Kaj Kunnasta, joka kertoo omasta aiemmasta aivoinfarktistaan sekä vaimonsa tuoreesta syöpädiagnoosista sekä tuntemuksistaan tilanteessa.

Iltalehden juttu julkaistiin kansiuutisena heti seuraavana päivänä, kantelija toteaa. Jutussa on haastattelulausumia, jotka ovat lähes suoria kopioita Seiskan jutusta. Iltalehden jutusta ei selviä, onko lehden toimittaja itse edes haastatellut Kunnasta juttua varten. Jutun sisältö on joka tapauksessa kopio Seiskan edellisen päivän jutusta, kantelija toteaa.

Kantelija toteaa, että Iltalehti on julkaissut jutun kansiuutisena, mutta minkäänlaista lähdeviittausta ei ole esitetty kannessa, jutun otsikossa tai ingressissä. Vain jutun leipätekstin lopussa on mainittu Seiskan kertoneen asiasta ensimmäisenä. Kantelijan mukaan on selvää, ettei tämänkaltainen lähdeviittaus ole riittävä silloin, kun lehteä myydään kansijutulla tai lööpillä.

Kantelijan mukaan Iltalehti on luonnollisesti varsin tietoinen lähdeviittausten merkityksestä. Lähdeviittauksia koskevia JSN-ratkaisujakin on annettu lukuisia, myös Iltalehdelle.

Kantelijan mukaan mitään merkittävää omaa sisältöä Iltalehden jutussa ei ole. Jutussa on lähes identtiset haastattelulausumat Kunnakselta kuin Seiskassa. Lisäksi Iltalehti on viitannut Kunnaksen aiempiin kommentteihin muissa medioissa koskien hänen omaa infarktiaan. Jutun jutun idea, sisältö ja uutiskärki ovat samat kuin Seiskalla edellisenä päivänä.

Kantelijan mukaan Iltalehti on JSN:n ratkaisukäytännön valossa rikkonut Journalistin ohjeiden kohtaa 7. Kantelija mainitsee vastaavina aiempina tapauksina muun muassa JSN:n ratkaisut 3569/SL/05, 3952/SL/08, 4476/SL/10, 4604/SL/11, 4605/SL/11 ja 5192/SL/13 sekä 5765/SL/15.


Iltalehden vastaus 4.4.2017

Päätoimittajan mukaan Seiska on uutisoinut 26.1. Kaj Kunnaksen vaimon sairastumisesta syöpään. Iltalehden toimittaja on saman päivän aamuna ollut yhteydessä Kaj Kunnakseen, jonka kanssa on tehty haastattelu samasta aiheesta. Jutussa on asianmukaisesti kerrottu, että ensimmäisenä asiasta uutisoi Seiska, ja jutussa on myös linkki kyseiseen juttuun. Kaikki Iltalehden jutussa olevat sitaatit ovat Kunnaksen itsensä Iltalehdelle sanomia, eivät kantelun väitteen mukaisesti ”kopioita Seiska-lehden uutisesta”. Linkki verkkojuttuun: 

http://www.iltalehti.fi/viihde/201701262200060191_vi.shtml

Päätoimittaja sanoo, että sama verkkojuttu täydennettynä Kaj Kunnaksen aiemmilla Iltalehdelle antamilla haastatteluilla on julkaistu Iltalehden seuraavan päivän printtilehdessä. Koska jutun sisältö perustuu Kaj Kunnaksen Iltalehdelle antamaan haastatteluun, ei syytä Seiska-lehden siteeraamiseen etusivulla ole ollut, päätoimittaja toteaa.

Päätoimittajan mukaan Seiska-lehden ensiuutiseen olisi toki voinut olla heti printtijutun alussa, vaikka Journalistin ohjeet eivät siihen velvoitakaan. Nyt maininta on vasta jutun lopussa, mutta sellaisenaankin se on JSN:n periaatelausuman mukaisesti tehty viittaus alkuperäisen tiedon julkaisseeseen välineeseen. 

JSN:n periaatelausumassa (http://www.jsn.fi/periaatelausumat/lainaaminen/) sanotaan, että ”Mitä enemmän juttu perustuu toisen työlle, sitä näkyvämmin lähde on syytä tuoda esiin. Toisen tekemää työtä tulee lainata korrektisti ja mahdollisimman lyhyesti. Alkuperäisen lähteen lisäksi tulee mainita myös muut viestimet, joiden tietoja jutussa käytetään.” 

Päätoimittajan mukaan Iltalehden Kunnas-juttu ei perustu Seiska-lehden työhön muuten kuin siten, että Seiska-lehti on uutisoinut ensimmäisenä aiheesta. Juttu on kokonaan Iltalehden oman tiedonhankinnan ja aiemman Iltalehden materiaalin hyödyntämistä. 

Periaatelausumassa sanotaan myös ”Mikäli juttu ei sisällä omaa tiedonhankintaa tai lähdemateriaalilla on jutussa hallitseva rooli, lähde on mainittava jo otsikossa tai heti jutun alussa.” Päätoimittajan mukaan juttu kuitenkin sisältää omaa tiedonhankintaa eikä lähdemateriaalilla ole jutussa hallitsevaa roolia. 

Päätoimittaja katsoo, ettei Iltalehti ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.


Ratkaisu

JO 7: Myös toisen työtä käytettäessä on noudatettava hyvää tapaa. Lähde on mainittava, kun käytetään toisen julkaisemia tietoja.

Periaatelausuma lainaamisesta (2010): http://www.jsn.fi/periaatelausumat/lainaaminen/

Iltalehti kertoi kannessa ja jutussaan, että julkisuuden henkilön puoliso oli sairastunut syöpään. Tiedot sairastumisesta perustuivat Seiskan edellisen päivän skuuppiin. Iltalehti mainitsi Seiskan lähteenä vasta jutun lopussa eikä lainkaan jutun otsikossa tai ingressissä tai lehden kannessa.

Iltalehti tarkisti asianmukaisesti julkaisemansa tiedot julkisuuden henkilöltä. Lehden juttu ei kuitenkaan sisältänyt juuri lainkaan uutta tietoa, vaan toisen tiedotusvälineen aiemmin julkaisemilla tiedoilla oli jutussa hallitseva rooli. Jutun kärki oli sama kuin Seiskalla.

Neuvoston periaatelausuma lainaamisesta edellyttää, että lähde on mainittava jo otsikossa tai jutun alussa, jos lähdemateriaali on jutun kokonaisuuden kannalta merkittävässä roolissa. Lisäksi lausuma ja neuvoston ratkaisukäytäntö siitä ovat edellyttäneet lähteen merkitsemistä myös kanteen.

Tässä tapauksessa lähdettä ei ollut merkitty asianmukaisesti jutun alkuun eikä lehden kanteen. Iltalehteä myytiin kannen otsikolla, joka perustui toisen lehden hankkimiin ja julkaisemiin tietoihin. 

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Iltalehti on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtaa 7, ja antaa lehdelle huomautuksen.

Langettavaa äänestivät:
Elina Grundström (pj), Pirjo Auvinen, Lauri Haapanen, Riikka Kaihovaara, Antti Kokkonen, Robert Sundman, Niklas Vainio, Tapio Nykänen, Paula Paloranta, Maria Swanljung ja Johanna Vehkoo. 

Vapauttavaa äänesti:
Jyrki Huotari.

Hänen eriävä mielipiteensä:
Iltalehti jatkoi Seiskan henkilöuutista. Lähdeviittaus ei ollut tarpeen Iltalehden kannessa, koska lehti hankki tiedot alkuperäislähteeltä, eikä kyse ollut suorasta toisen median siteeraukse
 

Tämä päätös on avattu 3224 kertaa