5815/TV/15

Vapauttava

Tv-ohjelmassa esiintyneen toimitusjohtajan yritys ja ohjelman juontaja ovat olleet liikesuhteessa keskenään. Suhde ei heijastunut ohjelman sisältöön eikä ole näyttöä, että siitä olisi koitunut ainakaan välitöntä hyötyä toimittajalle. Äänestyspäätös 10–1. Eriävä mielipide. 

Kantelu 23.4.2015

Kantelu kohdistuu 23.4.2015 MTV:ssa esitettyyn Huomenta Suomi -ohjelmaan. Toimittaja Tuomas Enbuske haastatteli eduskuntavaaleihin liittyen toimittaja Matti Linnanahdetta ja Ellun Kanojen toimitusjohtajaa Taru Tujusta Enbuske 360 -osiossa. Ellun Kanojen nettisivujen mukaan Enbuske työskentelee myös kyseisessä viestintätoimistossa (http://ellunkanat.fi/me#ihmiset) viestinnän tekijänä erityisalanaan konsepti, strategiat ja sisällöt.

Kantelun mukaan Enbusken ja Tujusen välistä sidonnaisuutta ei tuotu esille yleisölle, jolle tiedotusväline on ensisijaisesti vastuussa (JO 1). Näin ollen hämärtyy, onko tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut tehty journalistisin perusteluin (JO 2). Journalistin ohjeiden (JO 4) mukaan journalisti ei saa käyttää asemaansa väärin eikä hänen pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus.

Suuren kanavan aamuohjelmassa esiintyminen asiantuntijana tuo kantelijan mielestä näkyvyyttä ja mainetta yritykselle, ja työntekijänä Enbuske hyötyy itse taloudellisesti Ellun Kanojen menestyksestä. Enbuske ei haastanut esimiestänsä, minkä vuoksi kantelijalle syntyi kuva, ettei haastattelua ollut mahdollisesti tehty täysin journalistisella pohjalla (JO 8). Kantelija myös kysyy, kuka tuossa tilanteessa oli itse asiassa Enbusken esimies?

MTV:n vastaus 18.5.2015

Päätoimittaja Merja Ylä-Anttila vastaa, että Tuomas Enbuske on media-alan yksityisyrittäjä, joka saa toimeksiantoja useilta eri yrityksiltä. Yksi toimeksiantaja on ollut Ellun kanat -viestintätoimisto, jonka kautta Enbuske on tehnyt muutamia sosiaalisen median konsultointeja vuonna 2014. Enbuske ei ole ollut koskaan työsuhteessa Ellun Kanat -viestintätoimistoon. Toimisto on nettisivuillaan välittänyt Enbuskea asiakkailleen sosiaalisen median osaajana. Taru Tujunen ei ole Tuomas Enbusken esimies eikä Enbuske hyödy taloudellisesti millään tavalla kyseisen Ellun Kanat -viestintätoimiston menestyksestä.

Enbuske 360 ”besserwisserit” on paneelikeskustelu, jossa Taru Tujunen oli kokoomuksen entisenä puoluesihteerinä, ei Ellun Kanat -viestintätoimiston toimitusjohtajana ja Matti Linnanahde entisenä SDP:n taustavaikuttajana. Paneelin tavoitteena oli päätoimittaja Ylä-Anttilan mukaan kuulla vaalit hävinneiden puolueiden eli kokoomuksen ja SDP:n entisten avainhahmojen näkemyksiä.

Päätös paneelin kokoonpanosta tehtiin Ylä-Anttilan mukaan puhtaasti journalistisin perustein. Nimenomaan Tujunen esiintyi entisenä kokoomuksen puoluesihteerinä myös monissa muissa tiedotusvälineissä sekä ennen vaaleja että vaalien jälkeen. Tujunen on journalistisesta näkökulmasta kiinnostava erityisesti siksi, että hän oli viemässä kokoomusta vaalivoittoihin yhdessä puheenjohtaja Jyrki Kataisen kanssa ja nyt ilman Tujusta kokoomus kärsi Alexander Stubbin johdolla vaalitappion.

Enbuske toimii Besserwisser-paneelissaan sekä sen puheenjohtajana että myös itse mielipiteitä esittävänä panelistina, mutta ei perinteisenä toimittaja-haastattelijana tai ”haastajana”. Enbuske esittikin Ylä-Anttilan mukaan näkemyksiä, jotka poikkesivat sekä Tujusen että Linnanahteen näkemyksistä.  

Enbuske teki päätöksen sekä Tujusen että Linnanahteen kutsumisesta keskusteltuaan ensin Huomenta Suomen vastaavan tuottajan Tapio Nurmisen kanssa. Keskusteluosio Huomenta Suomessa oli päätoimittajan mukaan siten rakennettu täysin journalistisin perustein ja oli toteutukseltaan kaikin puolin journalistiset kriteerit täyttävä ja kestävä ratkaisu.

Ratkaisu

JO 1: Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

JO 2: Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille.

JO 4: Journalisti ei saa käyttää asemaansa väärin. Hänen ei pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus eikä vaatia tai vastaanottaa etuja, jotka voivat vaarantaa riippumattomuuden tai ammattietiikan. 

JO 8: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.

Kokoomuksen ja Sdp:n entiset vaikuttajat keskustelivat eduskuntavaaleista MTV:n Huomenta Suomen Enbuske 360 Besserwisser -osiossa. Ohjelmassa esiintynyt kokoomuksen entinen puoluesihteeri Taru Tujunen on toimitusjohtajana viestintätoimisto Ellun Kanoissa, joka on antanut toimeksiantoja myös ohjelman juontajalle Tuomas Enbuskelle. Tämä myös esitellään viestintätoimiston verkkosivuilla.

Nykyisin yrittäjinä työskentelevät toimittajat esiintyvät useissa eri tiedotusvälineissä. Yksi esiintyminen synnyttää usein uusia esiintymispyyntöjä. Tämä on tärkeää toimittajien ja heidän yritystensä liiketoiminnan kannalta. Siitä aiheutuu erityisiä velvoitteita yrittäjätoimittajia käyttäville tiedotusvälineille ja toimittajille itselleen. Toimitusten on harkittava tällöin erityisen huolellisesti, ettei toimittaja käsittele omaan intressipiiriinsä saati yritystoimintaansa liittyviä asioita. Lisäksi yleisölle on aina kerrottava niistä kytköksistä, jotka voivat vaikuttaa toimittajan toimintaan.

Neuvoston päätoimittajalta saaman selvityksen mukaan Tujunen ei ole Enbusken esimies. Kokoomuksen entinen puoluesihteeri esiintyi ohjelmassa yhdessä Sdp:n entisen taustavaikuttajan kanssa. Haastateltavien valinta oli ohjelman teeman kannalta perusteltu. Neuvoston mielestä Enbusken ja Ellun kanojen välinen suhde ei heijastunut ohjelman sisältöön, eikä ole näyttöä siitä, että suhteesta olisi ollut ainakaan välitöntä hyötyä toimittajalle.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että MTV ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Ratkaisun tekivät:

Vapauttavaa päätöstä kannattivat Risto Uimonen (pj), Kalle Heiskanen, Hannu Helineva, Anssi Järvinen, Pasi Kivioja, Heikki Kuutti, Heli Kärkkäinen, Venla Mäntysalo, Seppo Määttänen ja Heikki Vento.

Pirjo Auvinen kannatti langettavaa päätöstä. Hänen eriävä mielipiteensä:  

Mielestäni kantelija on aivan oikeassa huomauttaessaan, että oli selkeä virhe, ettei katsojille kerrottu Enbusken ja Ellun kanojen yhteydestä. Katsojan on saatava ”tavaraseloste” tällaisista kytköksistä olivatpa ne sitten taloudellisia, poliittisia tai sosiaalisia. Pidän asiaa keskeisenä ja olennaisena journalismin sääntönä, jota ei saa rikkoa.