Vapauttava 6461/PL/17
Lapuan Sanomat

Haastattelu, kielteinen julkisuus, rikosepäillyn tunnistaminen

Paikallislehti haastatteli mökkikylän asukasta välikohtauksesta, jonka tämä oli itse tuonut julkisuuteen aiemmassa mielipidekirjoituksessaan. Haastateltavalle oli kerrottu, missä asiayhteydessä hänen lausumiaan käytetään. Haastateltavan asumisjärjestelyn luvallisuuden käsitteleminen oli asiayhteyden takia perusteltua, ja hän sai esittää oman näkemyksensä aiheesta jo samassa yhteydessä.

Vapauttava 6116/SL/16
Iltalehti

Lähdesuoja, lähdekritiikki, ihmisarvon kunnioittaminen

Lehti julkaisi Suomeen tulleen turvapaikanhakijan anonyymin haastattelun pakomatkasta ja pakenemisen syistä. Päätoimittajan vastauksesta kävi ilmi, että lehti oli ollut lähdetietojen tarkastamisessa huolellinen.

Langettava 5603/YLE/14
Yle, Silminnäkijä

Samanaikainen kuuleminen

Kantelija joutui Yleisradion Silminnäkijässä erittäin kielteiseen julkisuuteen. Yle laiminlöi samanaikaisen kuulemisen eikä kuullut kantelijaa jälkeenpäinkään. Lisäksi ohjelmassa käytettiin vanhentunutta tietoa, vaikka uudempaakin oli saatavissa.

Vapauttava 5352/SL/13
Helsingin Sanomat

Lähdekritiikki, totuudenmukainen tiedonvälitys, uhrien hienotunteinen kohtelu

Lehden uutinen sisälsi lento-onnettomuuden silminnäkijöiden haastattelun. Eläkeläispariskunnan kokemukset olivat aitoja, vaikka ne saattoivatkin tuntua epäuskottavilta. Kokonaisuus hahmottui lukijalle muista jutuista.

Vapauttava 5247/YLE/13
Yle.fi, uutiset

Totuudenmukainen tiedonvälitys, samanaikainen kuuleminen

Yle Uutisten verkkosivuilla julkaistiin uutinen, jonka mukaan musiikkifestivaalin järjestysmiehet muun muassa potkivat yleisöä turva-aidan kaatumisen jälkeisessä tilanteessa. Uutinen perustui silminnäkijän kertomukseen. Festivaalijärjestäjää kuultiin samassa yhteydessä ja hän kiisti väitetyn järjestyksenvalvojien väkivallan.

Vapauttava 4245/YLE/10
Yle, TV2Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös oikeita tietoja, samanaikaista kuulemista ja haastattelua koskevassa asiassa. Silminnäkijän jaksossa suhtauduttiin kantelijaan kriittisesti, mutta sen edustajia kuultiin samanaikaisesti riittävän perusteellisesti.
Vapauttava 4193, 4199/YLE/09
Yle, TV2 SilminnäkijäJulkisen sanan neuvoston antama vapauttava päätös totuudenmukaista tiedonvälitystä ja lähteiden käyttöä koskevassa asiassa. Nimettömään lähteeseen perustuva väite on erittäin vakava, mutta neuvoston mielestä Ylellä oli omien selvitystensä perusteella riittävät perusteet väitteelle.
Vapauttava 3988/4/08
Nelonen Kauhajoen koulusurmaajan tallettamien videoiden esittäminen ei vaarantanut rikoksen uhrien hienovaraista kohtelua. Kanava ei myöskään luovuttanut journalistista päätösvaltaa toimituksen ulkopuolelle. Päätös sisältää myös muita periaatteellisesti tärkeitä näkökohtia.
Vapauttava 3662/KL/06
AlueviestiKahdessa uutisessa kerrottiin epäilyistä, joiden mukaan etniseen vähemmistöön kuuluneet henkilöt olisivat ryöstäneet miehen ja kioskin. Molemmissa uutisissa yleisöä pyydettiin antamaan tapahtumista vihjeitä poliisille. Neuvosto korosti, että etnisen alkuperän kertominen edellyttää aina tarkkaa harkintaa, mutta näissä tapauksissa taustaa ei tuotu esiin halventavalla tavalla tai asiaankuulumattomasti. Vapauttava.
Langettava 3366/AL/04
Katso!Katso!-lehti julkaisi silminnäkijähavaintoihin perustuneen uutisen julkisen raittiuslupauksen tehneen kansanedustajan väitetystä alkoholinkäytöstä. Kannen otsikosta sai virheellisen vaikutelman, että kansanedustaja olisi myöntänyt juomisen. Lisäksi kannessa väitettiin varauksettomasti, että kansanedustaja oli ”retkahtanut”. Langettava.
Vapauttava 3251/SL/03
Ilta-SanomatIlta-Sanomat kertoi uutisessaan Unkarissa tapahtuneesta linja-auton ja junan yhteentörmäyksestä. Kantelu kohdistui kuvaan, jossa oli surmansa saaneiden turistien ruumiita. Kuvan julkaisemiselle oli riittävät journalistiset perusteet, ja uhrit olivat kuvasta vain vaikeasti tunnistettavissa. Vapauttava.
Vapauttava 3191/SL/02
Helsingin SanomatHelsingin Sanomat kertoi rikosuutisessaan ”arabimiesten” tekemistä maksuvälinepetoksista. Etnisen taustan mainitseminen oli neuvoston mielestä perusteltua muun muassa siksi, että kyse oli osittain ratkaisemattomasta rikossarjasta, jonka kaikkia uhreja ei ollut vielä tavoitettu. Uutisen ja siinä kerrottujen yksityiskohtien avulla he kykenivät yhdistämään rikokset niihin, joiden uhreiksi he olivat joutuneet. Vapauttava.
Vapauttava 3028/YLE/01
Yleisradio TV2
Vapauttava 2776/YLE/99
Yleisradio TV2Yleisradio esittämässä Silminnäkijä-ohjelmassa kerrottiin prostituutiosta norjalaisissa pikkukylissä. Kantelijan mökkikylä osoitettiin kartan "prostituutioreitiltä" muiden Finnmarkin paikkakuntien ohella. Ohjelmassa näytettiin kuvaa mökkikylästä, sen rakennuksista ja alueella olleista autoista. Lisäksi ohjelmassa näytettiin katkelmia kantelijan ja toimittajien välisestä keskustelusta. Ohjelman tekijät eivät tarvinneet erikseen lupaa rakennusten ja autojen kuvaamiseen tai kuvatun materiaalin esittämiseen. Myös haastattelusta kieltäytymisen sai näyttää, koska ohjelmassa käsitellyllä asialla oli yleistä merkitystä. Neuvoston mielestä ohjelmantekijöillä oli riittävät perusteet päätyä ohjelmassa esitettyyn näkemykseen. Yleisradion ei katsottu rikkoneen hyvää journalistista tapaa.
Vapauttava 2614/YLE/98
YLE, TV2TV 2:n Silminnäkijä-ohjelmassa tarkasteltiin kriittisesti lasten urheiluharrastusta. Keskustelua käytiin pääosin yleisellä, teoreettisella tasolla. Kautta ohjelman näytettiin kuvituksena urheilevia ja voimistelevia lapsia. Kantelijan poika näkyi kahdessa välähdyksessä, painiottelun tiimellyksessä ja ottelun jälkeen itkuisena haastateltavana. Nämä jaksot olivat peräisin arkistosta. Neuvosto totesi lähtökohtana olevan, että kerran annettu kuvauslupa kattaa kuvatun aineiston arkistokäytön. Välähdykset pienestä painijasta olivat itsessään hellyttäviä, eivätkä leimanneet pikkupoikaa tai hänen vanhempiaan. Kun myöskään ohjelmassa esitetyt kriittiset kommentit eivät kohdistuneet siinä esiintyneisiin lapsiin tai heidän vanhempiinsa, ei Ylen katsottu rikkoneen hyvää journalistista tapaa.
Vapauttava 2577/AL/97
IltalehtiIltalehti uutisoi kaupungin kadulla sattuneesta välikohtauksesta, jossa tunnettu viihdetaitelija oli silminnäkijöiden kertoman mukaan syyllistynyt väkivaltaiseen käytökseen sivullisia kohtaan. Taitelijan tunnettuisuuden huomioon ottaen neuvosto katsoi, että hänen yksityiselämänsä suoja ei ulottunut tällaiseen, julkisella paikalla sattuneeseen välikohtaukseen. Viihdetaitelija on lisäksi useissa eri tiedotusvälineissä kertonut yksityiselämästään, joten hänen yksityiselämänsä suoja on voimakkaasti kaventunut. Lehti tarjosi hyvän journalistisen tavan mukaisesti hänelle mahdollisuutta kertoa omat näkemyksensä tapahtuneesta. Viihdetaitelija katsoi myös, että lehden valokuvaaja oli rikkonut hänen kotirauhaansa kuvaamalla keittiön ikkunan läpi asuntoon. Lehti kiisti tämän, eikä neuvosto voinut osapuolten ristiriitaisten kertomusten vuoksi ottaa kantaa asiaan. Lehden uutisoinnin ei katsottu rikkoneen hyvää journalistista tapaa.

Vapauttava 3662/KL/06

Vastaaja: Alueviesti

Ratkaistu: 20.9.2006

Kahdessa uutisessa kerrottiin epäilyistä, joiden mukaan etniseen vähemmistöön kuuluneet henkilöt olisivat ryöstäneet miehen ja kioskin. Molemmissa uutisissa yleisöä pyydettiin antamaan tapahtumista vihjeitä poliisille. Neuvosto korosti, että etnisen alkuperän kertominen edellyttää aina tarkkaa harkintaa, mutta näissä tapauksissa taustaa ei tuotu esiin halventavalla tavalla tai asiaankuulumattomasti. Vapauttava.

Alueviestin 20.4.2006 julkaisemassa uutisessa ”Romaniseurue pahoinpiteli ja ryösti miehen” kerrottiin kahden naisen ja yhden miehen pahoinpidelleen ja ryöstäneen harjavaltalaismiehen ravintolaillan päätteeksi. Saman lehden toisessa uutisessa 10.6.2006 ”Romaniseurue ryösti R-kioskin Huittisissa” kerrottiin kahden nuoren romanimiehen ja yhden naisen uhkailleen puukolla kioskimyyjää rahaa saadakseen. Molemmissa uutisissa yleisöä pyydettiin antamaan tapahtumista vihjeitä poliisille.

KANTELU

Kantelijan mielestä rikosten tekijöiden etninen alkuperä on molemmissa uutisissa tuotu esiin asiaan kuulumattomasti ja halventavasti. Kantelija ei puolusta rikoksen tekijöitä vaan toivoo heidän saavan asianmukaisen rangaistuksen. Sen sijaan etnisen alkuperän mainitseminen on hänen mukaansa hyvän journalistisen tavan vastaista.

LEHDEN VASTAUS

Alueviestin päätoimittaja Erkki Petmanin mukaan kummassakin uutisessa rikoksista epäillyt henkilöt ovat romaneja. Uutiset perustuivat Kokemäen kihlakunnan poliisilaitoksen tiedotteisiin. Alueviesti julkaisi uutiset, koska poliisi halusi yleisön apua tapausten kulun selvittämiseen. Syyllisiksi epäiltyjen heimotausta oli poliisin mielestä olennainen tuntomerkki eikä lehti tämän vuoksi pitänyt aiheellisena karsia sitä pois. Päätoimittajan mukaan uutisen tarkoituksena ei ollut korostaa millään tavoin sitä, että tapaukseen liittyvät tekijät olivat romaneja. Siksi hän pitää kantelua aiheettomana.

RATKAISU

Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti. (JO 26)

Etnisen alkuperän mainitseminen rikosuutisissa ja muissa kielteisissä yhteyksissä voi vahvistaa jo olemassa olevia ennakkoluuloja ja luoda vähemmistöistä stereotyyppisiä kielteisiä kuvia. Siksi rikokseen syylliseksi epäillyn henkilön etnisen alkuperän kertominen edellyttää harkintaa ja sitä, että tieto on uutisen olennaisen sisällön kannalta tarpeellinen. Sellaista tietoa voidaan tarvita esimerkiksi silloin kun rikoksesta kaivataan silminnäkijähavaintoja.

Tässä tapauksessa syyllisiksi epäiltyjen heimotaustaa ei tuotu uutisessa esiin asiaan kuulumattomasti eikä halventavalla tavalla.

Näillä perusteilla Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Alueviesti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Tämä päätös on avattu 4473 kertaa