Haastattelu 1981

Lausuma on hyväksytty vuonna 1981.

Julkisen Sanan Neuvosto on seurannut vilkastunutta keskustelua haastatteluun liittyvistä kysymyksistä ja todennut, että erityisesti haastattelun kannalta tarkistamisessa esiintyy ongelmia. Tiedotusvälineissä noudatettu käytäntö on epäyhtenäinen. Haastateltavien keskuudessa vallitsee asiasta eriäviä käsityksiä ja ilmeisesti myös tiedonvälitystä koskevia, ristiriitaisia odotuksia. Tarkistamista koskevien periaatteiden selkeyttämiseksi JSN on päättänyt antaa seuraavan lausuman.

PÄÄPERIAATTEET

Kaiken tiedonvälityksen on pyrittävä totuudellisuuteen ja virheettömyyteen. Asiatiedot on siksi tarkistettava niin hyvin kuin mahdollista. Tämä on myös haastattelujen ennalta tarkistamisen perusta.

Luottamuksellinen suhde haastateltavan ja toimittajan välillä on tiedonvälityksen kannalta tärkeä. Samalla on kuitenkin muistettava, että päätösvalta siitä, mitä julkaistaan, kuuluu toimituksille. Tätä päätösvaltaa ei haastattelujen tarkistamisella tule siirtää.

Ennalta tarkistamista koskevia periaatteita ei voida soveltaa kaavamaisesti. Tavalliselle kansalaiselle on usein perusteltua myöntää laajempi tarkistamismahdollisuus kuin päätöksentekijöille ja muille vaikuttajille. Myös asian merkittävyys voi vaikuttaa näiden periaatteiden soveltamiseen. Tarkistamismenettely ei saa muodostua yhteiskunnallisesti merkittävän tiedon julkistamisen esteeksi. Henkilöhaastatteluissa on haastateltavana tavallista laajempi tarkistamisoikeus. Yksityiselämän suojaa koskevat periaatteet on muutoinkin otettava huomioon.

HAASTATTELUN TARKISTAMINEN

Haastateltavan tulee ennakolta saada tietää, missä välineessä ja millaisessa yhteydessä hänen lausumansa julkaistaan. Hänelle tulee myös selvittää, aiotaanko lausumat julkaista hänen nimellään, vai onko ne tarkoitettu jutun tausta- tai muuksi aineistoksi. Ellei näitä tietoja erityisistä syistä voida antaa, haastateltavalle tulee kuitenkin selvästi ilmaista, että hän on tekemisissä työtään tekevän journalistin kanssa.

Haastattelun luovuttaminen tarkistettavaksi on toimituksen harkinnassa. Tarkistamispyyntöön on syytä suostua aina kun se asiatietojen varmistamiseksi on perusteltua. Jos tarkistamismenettely aiheuttaisi kohtuutonta haittaa uutisvälitykselle, pyyntöön ei tarvitse suostua.

Tarkistamisesta on sovittava yleensä viimeistään haastattelutilanteessa. Haastateltava voi tarkistaa tavallisesti vain omien lausumiensa asiasisällön. Laajoissa henkilöhaastatteluissa voi olla perusteltua myöntää tarkistamismahdollisuus laajempanakin. Haasteltava voi korjata lausumiinsa sisältyviä asiatietoja ja oikaista selvät väärinkäsitykset. Laajempia muutoksia toimituksen ei tarvitse hyväksyä, ellei muusta ole sovittu.

Mikäli toimitus ei hyväksy haastateltavan tekemiä muutoksia, tästä on hänelle ilmoitettava. Jos muutokset on hyväksytty, lausumat on julkaistava haastateltavan tarkoittamassa muodossa.

SUOSTUMUKSEN PERUUTTAMINEN

Tiedotusvälineen asiana on valita haastateltavat. Kenelläkään ei silti ole velvollisuutta myöntää haastattelua. Milloin on kysymys päätöksentekijän toimialaan kuuluvasta asiasta, jolla on yleistä merkitystä, tiedotusväline voi ilmoittaa haastateltavan kieltäytymisestä. Tähän sillä saattaa olla myös moraalinen velvollisuus.

Poikkeuksellisesti haastateltava voi peruuttaa suostumuksensa haastattelun antamisen jälkeen. Hänen tulee silloin esittää perusteltu syy peruuttamiselle, jonka tulisi viimeistään tapahtua haastattelua tarkistettaessa. Ellei tarkistuksesta ole sovittu, suostumus voidaan painavista syistä peruuttaa niin kauan kuin se on teknisesti mahdollista eikä aiheuta tiedotusvälineen toiminnalle kohtuutonta haittaa.