7253/MTV/20

Vapauttava

MTV:n nettijutun mukaan yrityksen logolla olisi natsitervehdykseksi tulkittava piilomerkitys. Jutussa käsiteltyyn yritykseen kohdistunut julkisuus oli kielteistä, mutta ei niin kielteistä, etteikö jälkikäteinen kuuleminen riittänyt.

Kantelu 7.1.2020

Kantelu kohdistuu MTV:n 18.12.2019 julkaisemaan nettijuttuun ”Suomalaisen entisen NHL-kiekkoilijan Billebeino-vaatemerkin logossa yllättävä piilomerkitys: Heil Hitler!”

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomalaisen-entisen-nhl-kiekkoilijan-billebeino-vaatemerkin-logossa-yllattava-piilomerkitys-heil-hitler/7664092#gs.xblht2

Kantelun mukaan MTV:n jutun tekoprosessissa rikottiin Journalistin ohjeiden kohtaa 21, joka edellyttää, että jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.

Kantelijan mukaan hänelle vastaamiseen tarjottu aikaikkuna ennen jutun julkaisua oli mitätön – alle kaksi ja puoli tuntia. Kantelun mukaan jutun yhteiskunnallista merkitystä ei voi pitää niin tärkeänä, että juttu olisi pitänyt julkaista näin nopealla aikataululla ilman kielteisen julkisuuden kohteeksi joutuneen kommentteja. Kantelija pitää riittämättömänä, että hänen vastauksensa lisättiin juttuun jälkikäteen.

 

Kantelijan mukaan hänen yrityksensä joutui MTV:n jutussa erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi. Siitä osoituksena yksi yrityksen vaatteita jälleenmyyvä ketju ilmoitti jutun julkaisun jälkeen harkitsevansa tuotteiden vetämistä pois myynnistä seitsemässä liikkeessään. Kantelijan mielestä toimittajan olisi pitänyt olla tietoinen aiheuttamastaan kielteisestä julkisuudesta ja pitää siksi erityistä huolta siitä, että yrityksen edustajilla on aito mahdollisuus kommentoida jutussa esitettyjä väitteitä. 

 

Kantelija kertoo toimittajan lähettäneen hänelle sähköpostitse kysymyksensä julkaisupäivän aamuna kello 9.22. Kantelija oli tuolloin vielä aamutreeneissä, eikä siten ollut tavoitettavissa puhelimen tai sähköpostin välityksellä. Treeneistä kantelija kertoo menneensä suoraan kello 11 alkaneeseen palaveriin, jonka aikana toimittaja oli soittanut hänelle 11 minuutin aikana kolmesti. Kantelijan puhelin oli hiljennettynä, eikä hän huomannut puheluita tai olisi voinut niihin muutenkaan palaverin vuoksi vastata.

MTV julkaisi juttunsa kello 11.42. Kantelijan palaveri päättyi hieman ennen puolta päivää, jonka jälkeen hän avasi puhelimensa ja huomasi ensimmäisenä tuttavansa viestin, jossa kerrottiin MTV:n julkaisemasta jutusta. Kantelijalle oli tullut useita puheluita, ja hänen tarkoituksenaan oli soittaa numeroihin takaisin myöhemmin. Kantelija alkoi kuitenkin ensin purkaa sähköposteja, jolloin hän huomasi toimittajan lähettämät kysymykset ja toimitti hänelle välittömästi vastauksensa. Tämä tapahtui kello 12.18. MTV päivitti kantelijan kommentit juttuunsa kello 12.25.

Kantelun mukaan jutun otsikolle ei löydy jutun sisällöstä katetta. Otsikossa väitetään, että Billebeinon logossa on piilomerkitys ”Heil Hitler”, mikä ei kantelun mukaan pidä paikkaansa. Logo muodostuu kirjaimista BB, jotka tulevat kantelijan mukaan luonnollisesti hänen yrityksensä nimestä. Kantelun mukaan otsikossa esitetty väite natsitervehdykseen viittaavasta piilomerkityksestä ei pidä paikkansa edes jutun sisällön tasolla, sillä juttu koostuu toimittajan omasta näkemyksestä ja perusteluista, jotka liittyvät hänen havaintoonsa mahdollisesta piilomerkityksestä. Kantelun mukaan jutun otsikossa olisi pitänyt tuoda vähintäänkin ilmi, että artikkelissa spekuloidaan mahdollisella piilomerkityksellä. 

 

Kantelun mukaan juttu rikkoi myös Journalistin ohjeiden kohtaa 11, jonka mukaan yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä. Toimittaja tekee kantelun mukaan jutussaan epämääräisiä oletuksia siitä, miten logo on mahdollisesti aiheuttanut hämmennystä myös kantelijan yrityksessä, ja lisäksi arvailee syitä sille, miksei yrityksen tuotteita enää myydä verkkokaupassa. Kantelun mukaan toimittaja esittää kesken uutisjutun oman mielipiteensä, sillä mahdollisiin lähteisiin hän ei viittaa.

Kantelija otti edellä esitettyihin väitteisiin kantaa jutun luettuaan, mutta hänen kommenttinsa sijoitettiin jutun loppuun, vaikka ne olisi kantelijan mielestä voinut esittää jo toimittajan oman spekuloinnin yhteydessä. 

 

Kantelun mukaan alkuperäisestä jutusta ja haastattelupyynnöstä käy ilmi, ettei jutussa ollut tarkoitustakaan käsitellä natsitervehdyksen ohella muita yhteyksiä ja merkityksiä, joista numerosarja 88 myös tunnetaan. Tästä syystä juttu rikkoi kantelun mukaan myös Journalistin ohjeiden kohtaa 10, joka edellyttää, että tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin.

Kantelun mukaan natsiyhteys oli puhtaasti toimittajan oma havainto, eikä asia ollut noussut aiemmin yleiseen keskusteluun esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Juttu ei siis kertonut kohusta, vaan loi epämääräisin perustein kohun itse. 

Päätoimittajan vastaus 16.3.2020

MTV Uutisten vastaava päätoimittaja Tomi Einonen toteaa vastauksessaan, että jutun kirjoittanut toimittaja yritti tavoittaa jutun julkaisuaamuna kantelijan yhtiön edustajia useaan otteeseen. Ensimmäinen sähköpostitse lähetetty yhteydenottopyyntö oli osoitettu kantelijan lisäksi myös yhtiön toiselle perustajalle. Lisäksi toimittaja lähetti pyynnön yhtiön yleiseen sähköpostiosoitteeseen.

Koska sähköpostiin ei tullut vastausta, toimittaja yritti seuraavaksi ottaa yhteyttä kantelijan yhtiökumppaniin. Koska häntä ei tavoitettu, seuraavaksi toimittaja yritti useaan otteeseen tavoittaa kantelijaa. Päätoimittajan mukaan yrityksiä oli vähintään kolme, mutta kantelijan puhelin oli varattuna.

Juttu päätettiin julkaista noin kaksi ja puoli tuntia ensimmäisen yhteydenottopyynnön jälkeen. Hyvin pian jutun julkaisemisen jälkeen kantelija vastasi toimittajan yhteydenottoon sähköpostilla ja soitti tämän jälkeen vielä perään. Juttua täydennettiin kantelijalta sähköpostitse saaduilla vastauksilla, eikä kantelijan ja toimituksen välisessä puhelinkeskustelussa tullut päätoimittajan mukaan tämän lisäksi ilmi mitään olennaista. Kantelija ei myöskään tässä yhteydessä ilmaissut tyytymättömyyttään jutun sisältöön.

Kaiken kaikkiaan juttu ehti olla julki noin 45 minuuttia ennen kuin sitä täydennettiin kantelijan vastauksilla. Päätoimittaja toteaa, että kun uutistoimituksessa ollaan ”uutisen päällä”, toiminta on ripeää. Tässä tapauksessa yhteydenottopyynnöt oli esitetty ”ihmisten aikaan” eli aamupäivällä, jolloin perustellusti voi olettaa ihmisten olevan tavoitettavissa, varsinkin kun kyseessä on julkisuudessa varsin tunnettu toimija.

Päätoimittajan mukaan voi perustellusti sanoa, että toimittaja näki vaivaa pystyäkseen täydentämään juttua yrityksen kommenteilla. Hän ei voinut tietää, oliko kantelija, hänen yhtiökumppaninsa tai joku muu yrityksen edustaja aikeissa vastata yhteydenottopyyntöön ylipäätään. Kantelija tai joku muu yrityksestä olisi päätoimittajan mukaan hyvin voinut ilmoittaa, että he tarvitsevat aikaa vastaukseen, mikä olisi hänen mielestään ollut täysin ymmärrettävää ja hyväksyttävää.

Päätoimittajan mukaan välinpitämättömyyttä ei osoitettu myöskään siinä vaiheessa, kun kantelija lopulta vastasi toimittajan sähköpostikysymyksiin, vaan juttua täydennettiin välittömästi.

Päätoimittaja toteaa myös, ettei kantelija henkilönä joutunut jutussa kielteisen, saati erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi. Hänen yrityksensä mahdollisesti joutui, mutta tunnetun ja julkisuudessa hyvin viihtyvän brändin pitää MTV:n vastauksen mukaan sietää myös kielteistä julkisuutta. Jutussa ei missään kohtaa väitetty, että yritys olisi tieten tahtoen luonut malliston, jonka logo mahdollistaa myös mainitun Heil Hitler -mielleyhtymän.

Päätoimittajan mielestä jutussa on varsin hyvin selostettu, mihin HH-mielleyhtymä perustuu. Siinä muun muassa todetaan: ”Natsiaatteeseen viittaavasta numeroyhdistelmästä on uutisoitu Suomessa muun muassa viime presidentinvaalien yhteydessä, kun kymmenet äänestäjät olivat Uudellamaalla äänestäneet ehdokasta numero 88. Samoissa vaaleissa äänestyslippuihin oli liimattu tarroja, joissa oli Adolf Hitlerin kasvot.”

Päätoimittajan mukaan mielleyhtymä on tässä tapauksessa jutun fakta, ei mitään sepitettä, ja niin ollen on virheellistä väittää, että HH:n esiin nostaminen olisi toimittajan oman mielikuvituksen tuotetta. 

MTV toteaa vastauksessaan, että kantelija saattaa pitää mielipiteellisenä jutun sisältämää toimittajan pohdintaa. Jutun kuvituksesta kuitenkin näkee, että myös vaatemalliston mainoksissa on käytetty vaatteista 88-merkintää sen sijaan, että numeroiden tilalla olisi ollut yksiselitteinen BB-merkintä. Tällä perusteella toimittajan pohdinta siitä, että logo on mahdollisesti aiheuttanut sekaannusta myös yrityksen sisällä, on päätoimittajan mukaan perusteltu. Kantelija sai oman kommenttinsa yhteydessä kertoa, mitä muita mielleyhtymiä numeroista 88 voi tulla.

Toisin kuin kantelija väittää, jutussa ei päätoimittajan mukaan ”arvailla syitä sille, miksi tuotteita ei julkaisuhetkellä myyty yrityksen verkkokaupassa”, vaan siinä yksinkertaisesti todettiin, ettei tuotteita jutun kirjoitushetkellä ollut verkkokaupassa. Jutussa ei myöskään päätoimittajan mukaan spekuloitu tai tehty perättömiä oletuksia siitä, miten juttu on aiheuttanut vahinkoa yritykselle.

Päätoimittajan käsityksen mukaan jutussa ei esitetty tietoja, jotka olisivat kantelijan esittämällä tavalla edellyttäneet tarkistamista. Jutun sisältö taas vastasi hänen mukaansa otsikointia, vieläpä varsin seikkaperäisesti.

Ratkaisu

JO 10: Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

JO 11: Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

JO 15: Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate.

JO 21: Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.

MTV käsitteli nettijutussaan tunnetun suomalaisyrityksen logoa, johon jutun mukaan liittyi natsitervehdykseksi tulkittava piilomerkitys. Yritystä ei kuultu ensimmäisessä juttuversiossa, mutta sen edustajan kommentit lisättiin juttuun jälkikäteen.

Julkisen sanan neuvosto huomauttaa, että haastateltavalle annettu vastausaika oli lyhyt. Päätoimittajakaan ei esitä vastauksessaan painavia perusteita sille, miksi jutun julkaisemisella oli tässä tapauksessa niin kiire, ettei yritykselle olisi voitu antaa enemmän kuin noin 2,5 tuntia vastausaikaa ensimmäisestä tavoitteluyrityksestä.

Neuvosto toteaa, että jutussa käsiteltyyn yritykseen kohdistunut julkisuus oli kielteistä, mutta ei kuitenkaan niin kielteistä, etteikö jälkikäteinen kuuleminen riittänyt. Juttu ehti olla julki noin 45 minuuttia ennen kuin sitä täydennettiin yrityksen keulakuvan kommenteilla. Lisäksi kielteinen julkisuus kohdistui ennen kaikkea yritykseen eikä kantelijaan henkilönä.

Jutussa ei sekoitettu tosiasioita ja mielipiteitä toisiinsa, vaan siitä kävi selvästi ilmi, että kyse on tiedotusvälineen tekemistä tulkinnoista. Jutun otsikolle löytyi sisällöstä kate. Jutussa ei ollut asiavirheitä, joiden tarkistamisessa lehti olisi laiminlyönyt velvollisuutensa.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että MTV ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Ratkaisun tekivät:

Eero Hyvönen (pj), Kyösti Karvonen, Pentti Mäkinen, Riikka Mäntyneva, Heli Parikka, Hannele Peltonen, Jukka Ruukki, Henrik Rydenfelt, Ismo Siikaluoma, Taina Tukia, Sinikka Tuomi ja Tuomo Törmänen.