PÄÄTÖKSET

Vapauttava 7178/SL/19
Helsingin Sanomat

Oma kannanotto, jälkikäteinen kuuleminen, tosiasiat ja mielipiteet

Lehti julkaisi toimittajansa mielipidekirjoituksen, jonka mukaan kirjoituksessa mainittu mediakeskustelija on ”kalibroinut moraalisen kompassinsa uudelleen”. Kyseessä oli tavanomainen kulttuurikritiikki ja yhteiskunnallinen arviointi, joka ei edellyttänyt jälkikäteistä kuulemista.

Vapauttava 7171/SL/19
Helsingin Sanomat

Toimittajan tiedonhankinta, haastateltavan oikeudet, olennainen asiavirhe

Lehti kertoi jutussaan, että kantelija oli kieltäytynyt haastattelusta. Tämä oli perusteltua jutun aiheen ja kantelijan aseman vuoksi. Jutussa esitetty tulkinta kieltäytymisen perusteluista saattoi olla epätarkka, mutta siinä ei ollut olennaista asiavirhettä.

Vapauttava 7169/SL/19
Keskipohjanmaa

Yksityisyyden suoja, nimi rikosuutisissa

Lehti kertoi paikallisen taksiyrittäjän saamasta ajokiellosta ja sen syystä. Taksiyrittäjän henkilöllisyyden kertominen oli perusteltua, koska tapaus oli paikallisesti merkittävä.

Vapauttava 7165/PL/19
Akaan Seutu

Samanaikainen kuuleminen, jälkikäteinen kuuleminen

Lehti julkaisi kaksi paikalliseen kouluväkivaltatapaukseen liittyvää juttua. Jutuissa kerrottiin, miten paikallinen kuntapoliitikko oli ottanut aiheeseen kantaa sosiaalisessa mediassa. Häntä ei ollut tarpeen erikseen haastatella jutuissa.

Langettava 7159, 7167, 7170/SL/19
Iltalehti

Otsikko, olennainen asiavirhe, totuudenmukainen tiedonvälitys

Lehti julkaisi poliitikon haastattelun ja teki otsikkoon tulkinnan haastattelun sisällöstä. Tulkinta oli virheellinen, eikä otsikolle löytynyt jutusta katetta. Äänestyspäätös 7–2.

Langettava 7147/SL/19
Iltalehti

Lainaaminen

Lehti julkaisi verkkosivuillaan ulkomaisiin lähteisiin perustuvan jutun, joka käsitteli Kuun pinnalle lähetettyjä karhukaisia. Jutussa käytettiin laajasti myös toisen kotimaisen tiedotusvälineen työtä. Tämä olisi pitänyt mainita jutussa. 

Vapauttava 7146/PL/19
Kotiseudun Sanomat

olennainen asiavirhe, totuudenmukainen tiedonvälitys, tietojen tarkastaminen, lähdekritiikki

Lehti julkaisi jutun, jossa kerrottiin kunnan muuttuneista koulukyytikäytännöistä. Jutussa ei ollut välttämätöntä kertoa poikkeusjärjestelyistä, joten siinä ei ollut olennaista asiavirhettä.

Vapauttava 7145/AL/19
Suomen Kuvalehti

Yksityisyyden suoja

Lehti julkaisi jutun, jossa viitattiin aiemmin toisessa mediassa julkaistuun haastatteluun. Siinä kantelija kertoi parantuneensa kroonisesta kivusta rukouksen avulla. Haastattelun sisällöstä kertominen ei loukannut kantelijan yksityisyyden suojaa.

Vapauttava 7137/SL/19
Iltalehti

Nimi rikosuutisissa, yksityisyyden suoja, olennainen asiavirhe, totuudenmukainen tiedonvälitys

Lehti julkaisi verkkosivuillaan jutun, joka käsitteli veropetosepäilyihin liittyvää tuomiota. Lehdellä oli perusteet kertoa syytteestä vapautetun liikemiehen henkilöllisyys, eikä hänen asumisjärjestelyistään kertominen rikkonut yksityisyyden suojaa.    

Vapauttava 7134/YLE/19
Yle

Totuudenmukainen tiedonvälitys, olennainen asiavirhe, tosiasiat ja mielipiteet

Yle julkaisi verkkosivuillaan jutun, joka käsitteli suomenruotsalaisten maastamuuton syitä tuoreen tutkimuksen perusteella. Jutussa ei ollut asiavirhettä. 

Vapauttava 7133/SL/19
Itä-Savo

Uhrin hienotunteinen kohtelu

Lehti julkaisi verkkosivuillaan jutun, jossa kerrottiin samana päivänä tapahtuneesta hukkumisonnettomuudesta. Lehti ei rikkonut Journalistin ohjeiden vaatimusta uhrin hienotunteisesta kohtelusta.

Vapauttava 7124/SL/19
Iltalehti

Yleisön tuottama aineisto, ihmisarvon kunnioittaminen

Uutista seuranneella kommenttipalstalla julkaistu viesti ei loukannut  seksuaalivähemmistön ihmisarvoa. 

Langettava 7121/YLE/19
Yle

Olennainen asiavirhe

Ylen televisiouutisissa oli olennainen asiavirhe, jota Yle ei korjannut saatuaan virheestä tiedon palautelomakkeen kautta.

Langettava 7120/YLE/19
Yle

Uhrin hienotunteinen kohtelu, ihmisarvon kunnioittaminen, journalistinen päätösvalta

Yle Kioski julkaisi YouTubessa ja Yle Areenassa henkirikosta käsittelevän videon. Käsittelytapa loukkasi rikoksen uhrin ihmisarvoa eikä täyttänyt uhrin hienotunteisen kohtelun vaatimuksia.

Vapauttava 7112, 7118/SL/19
Maaseudun Tulevaisuus

Totuudenmukainen tiedonvälitys, olennainen asiavirhe, mielipiteet ja tosiasiat

Lehti julkaisi kolumnin, joka oli kärjistävän yksipuolinen ja antoi siksi asioista epätarkan kuvan. Kolumnissa ei kuitenkaan ollut olennaisia asiavirheitä.

Vapauttava 7100/SL/19
Aamulehti

totuudenmukainen tiedonvälitys, tietojen tarkistaminen, lähdekritiikki, olennainen asiavirhe, samanaikainen kuuleminen, jälkikäteinen kuuleminen, yksityisyyden suoja

Lehti julkaisi verkkosivuillaan ja printtiversiossaan jutun, joka käsitteli kouluväkivaltatapausta. Jutussa esiintynyt terveydenhoitaja saattoi olla paikkakunnallaan tunnistettavissa. Häneen kohdistunut julkisuus ei kuitenkaan ollut niin kielteistä, ettei jälkikäteinen kuuleminen olisi riittänyt.

Vapauttava 7093/SL/19
Satakunnan Kansa

tietojen tarkistaminen, yksityisyyden suoja, uhrin hienotunteinen kohtelu

Lehti julkaisi urheiluseuran junioritoiminnan ongelmia käsittelevän jutun. Jutussa kerrottiin alaikäisen joutuneen pahoinpitelyn kohteeksi, mutta tapauksesta kerrottiin niin vähän, ettei julkaiseminen laajentanut niiden ihmisten piiriä, jotka tunsivat tapauksen entuudestaan. Tiedot oli tarkistettu riittävän hyvin.

Langettava 7092/R/19
Järviradio

Ihmisarvon kunnioittaminen

Radiokanava soitti kappaleen, joka ei yksinään olisi ollut etnistä alkuperää halventava. Juontajan lukemat saatesanat tekivät kokonaisuudesta ihmisarvoa loukkaavan. Äänestyspäätös 11–1.

Langettava 7089/SL/19
Verkkouutiset

Olennainen asiavirhe, yleisön tuottama aineisto

Lehti julkaisi mielipidekirjoituksen, jossa oli olennainen asiavirhe, jota lehti ei korjannut saatuaan siitä tiedon.

Vapauttava 7088/SL/19
Savon Sanomat

Totuudenmukainen tiedonvälitys, olennainen asiavirhe, lähdekritiikki, tietojen tarkistaminen, tosiasiat ja mielipiteet, nimi rikosuutisissa, samanaikainen kuuleminen

Lehti julkaisi juttukokonaisuuden, joka käsitteli erimielisyyksiä Kuopion tennispiireissä. Jutuissa ei ollut olennaisia asiavirheitä, ja seuran puheenjohtajaan kohdistuvista rikosepäilyistä oli perusteltua kertoa.

<< 1 2 3 4 5 6 7 8  ... >> 

Vapauttava 7134/YLE/19

Vastaaja: Yle

Asia: Totuudenmukainen tiedonvälitys, olennainen asiavirhe, tosiasiat ja mielipiteet

Ratkaistu: 25.9.2019

Yle julkaisi verkkosivuillaan jutun, joka käsitteli suomenruotsalaisten maastamuuton syitä tuoreen tutkimuksen perusteella. Jutussa ei ollut asiavirhettä. 

Kantelu 31.7.2019

Kantelu kohdistuu Ylen verkkosivuillaan 14.5.2019 julkaisemaan juttuun ”Ruotsinkieliset muuttavat ulkomaille parempien uramahdollisuuksien ja ilmapiirin perässä suomenkielisiä useammin”.

Kantelun mukaan jutussa oli virhe, koska siinä väitettiin, että ”muuttajilla on usein negatiivinen kuva 
Suomesta ja esimerkiksi suomalaisten näkemyksistä maahanmuuttajista, ruotsinkielestä ja yleisesti koventuneesta yhteiskuntailmapiiristä”.

Kantelun mukaan tutkimuksessa, johon jutussa viitattiin, kerrotaan, että yhteiskunnallinen ilmapiiri on ollut muuttoon vaikuttava tekijä vain kuudessa prosentissa Ruotsiin muuttaneilla ja viidessä prosentissa muihin maihin muuttaneiden kohdalla. Kantelun mukaan oli vääristelyä ja liioittelua käyttää ilmaisua ”usein”, koska todelliset lukemat ovat marginaalisia. Haastateltujen kokonaisjoukkoon suhteutettuna kyseessä ei kantelun mukaan ole missään nimessä ”usein” vaan erittäin harvoin.

Kantelija on lähettänyt Ylelle korjauspyynnön sen verkkosivuilta löytyvällä palautelomakkeella.
 

Päätoimittajan vastaus 30.8.2019

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaavan päätoimittajan Jouko Jokisen mukaan uutisessa kerrottiin, että suomenruotsalaiset ovat olleet perinteisesti innokkaampia maastamuuttajia kuin suomenkieliset. Syitä muuttoon voi olla monia. Jutun otsikossa mainittiin esimerkkeinä uramahdollisuudet ja ilmapiiri.

Päätoimittajan mukaan uutisessa ei väitetty, että ilmapiiri olisi usein pääsyynä muuttoon. Sen sijaan jutussa todettiin tutkimuksen mukaisesti, että muuttajilla on usein kielteinen kuva ilmapiiristä. 

Päätoimittaja viittaa vastauksessaan useisiin tutkimusraportin kohtiin, joista kielteinen Suomi-kuva käy ilmi. Myös tutkimusta koskeneessa tiedotteessa todettiin, että "muuttajien Suomi-kuva on usein negatiivinen ainakin mitä tulee suomalaisten näkemyksiin maahanmuuttajista, ruotsin kielestä ja yleisesti koventuneesta yhteiskuntailmapiiristä".

Myös Ylen juttuaan varten tekemä tutkimuksen toteuttajatahon haastattelu vahvisti, että vaikka muuttajien negatiivinen Suomi-kuva ei ole suora syy muuttoon, muuttajilla on kuitenkin hyvin yleisesti negatiivinen Suomi-kuva.

Taulukko, johon kantelija viittaa, on tutkimuksenkin mukaan yksinkertainen luokittelu muuttoon johtaneista syistä. Jutussa kerrottiin monista muuttoon johtaneista syistä, kuten työpaikoista, uramahdollisuuksista, perhesyistä ja seikkailunhalusta.


Ratkaisu

JO 8: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.

JO 11: Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

JO 20: Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.

Yle julkaisi verkkosivuillaan jutun, joka käsitteli suomenruotsalaisten maastamuuton syitä. Juttu perustui tuoreeseen tutkimukseen.

Julkisen sanan neuvosto toteaa, että jutussa tulkittiin sen aiheena ollutta tutkimusraporttia oikein. Kantelussa viitataan ainoastaan yhteen tutkimusraportin taulukkoon, joka käsittelee maastamuuton syitä. Jutussa todettiin, että muuttaneilla on usein negatiivinen kuva Suomesta, mikä pitää jutun lähteenä olleen tutkimusraportin perusteella paikkansa. Siinä ei kuitenkaan väitetty, että kielteinen Suomi-kuva olisi usein maastamuuton syy. Jutussa ei siten ollut asiavirhettä.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Yle ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.


Ratkaisun tekivät:

Elina Grundström (pj), Ilkka Ahtiainen, Lauri Haapanen, Antti Kokkonen, Anna Anttila, Ulla Virranniemi, Hannele Peltonen, Heta Heiskanen, Tuomas Rantanen ja Taina Tukia.

Tämä päätös on avattu 1768 kertaa