PÄÄTÖKSET

Vapauttava 6714/SL/17
Aamulehti

Olennainen asiavirhe

Lehti julkaisi verkkosivuillaan junaliikennettä käsittelevän jutun. Jutussa viitattiin Veturimiesten liittoon yleisilmaisulla ”veturinkuljettajien liitto”. Ilmaisun ”pääluottamusmies” sijaan käytettiin ilmaisua ”pääluottamushenkilö”. Tiedotusvälineellä oli oikeus valita käyttämänsä ilmaisut. Ne eivät olleet olennaisia asiavirheitä.

Vapauttava 6709/AL/17
Seura

Yksityiselämän suoja, rikosepäillyn tunnistaminen

Lehti kertoi verkkosivuillaan ja printtiversiossaan veropetosepäilystä, joka kohdistui suuren suomalaiskonsernin omistajaan. Henkilö oli jutusta tunnistettavissa. Se oli perusteltua henkilön aseman ja asian yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi.

 

Langettava 6700/YLE/17
YLE

Totuudenmukainen tiedonvälitys, tietojen tarkistaminen, olennainen asiavirhe, virheen korjaus

Ylen MOT-toimitus julkaisi verkkosivuillaan lobbaamista käsittelevän jutun. Jutussa julkaistiin 74 nimen lista eduskunnassa runsaasti vierailleista henkilöistä. Yle ei ollut tarkistanut kaikkien listalla olevien henkilöllisyyksiä niin hyvin kuin se olisi voinut, ja lista sisälsi virheitä. Yleisölle ei kerrottu virheistä riittävän tarkasti.

Vapauttava 6689/SL/17
Karjalainen

Piilomainonta, mainonnan merkitseminen

Lehti julkaisi verkkosivuillaan natiivimainoksen. Se oli merkitty Journalistin ohjeiden mukaisesti.

Langettava 6665/MTV/17
MTV

Tietojen tarkastaminen, lähdekritiikki, asiavirhe

MTV kertoi verkkosivuillaan aminohappovalmisteesta. Jutussa valmistetta kutsuttiin lääkkeeksi, vaikka sitä ei ole rekisteröity lääkkeeksi eikä sitä myydä lääkkeenä. Tämä oli olennainen asiavirhe, joka olisi pitänyt korjata. Jutussa haastatelluilla henkilöillä oli sidonnaisuus tuotteen valmistajaan, mutta tämä tuotiin avoimesti esille.

Vapauttava 6663/SL/17
Österbottens Tidning

Totuudenmukainen tiedonvälitys, tietojen tarkistaminen, lähdekritiikki, olennainen asiavirhe, virheen korjaus

Lehti kertoi verkkosivuillaan poliitikon nimitelleen naisia loukkaavasti sosiaalisessa mediassa käydyssä keskustelussa. Jutussa ei ollut olennaista asiavirhettä, ja lehti oli yrittänyt saada juttuun myös poliitikon kommentin.

Vapauttava 6662/YLE/17
Yle Svenska

Totuudenmukainen tiedonvälitys, tietojen tarkistaminen, lähdekritiikki, olennainen asiavirhe, virheen korjaus

Yle Svenska kertoi verkkosivuillaan poliitikon nimitelleen naisia loukkaavasti sosiaalisessa mediassa käydyssä keskustelussa. Jutussa ei ollut olennaista asiavirhettä, ja Yle oli yrittänyt saada juttuun myös poliitikon kommentin.

Vapauttava 6654/AL/17
Seiska

Lainaaminen

Lehti kertoi verkkosivuillaan julkisuuden henkilöiden erosta sekä sen mahdollisesta syystä eli toisen puolison mahdollisesta kumppanista. Erosta oli kerrottu toisessa tiedotusvälineessä 42 minuuttia aikaisemmin. Lehti mainitsi ensin asiasta kertoneen tiedotusvälineen leipätekstissä, mutta ei otsikossa. Tämä oli riittävää, sillä jutussa oli eri näkökulma, uusia tietoja ja se perustui lehden omaan tiedonhankintaan.

Vapauttava 6653/AL/17
Seiska

Lainaaminen

Lehti kertoi verkkosivuillaan presidentin hautajaisohjelmassa olleesta virheestä. Sama tieto oli kerrottu toisessa tiedotusvälineessä 25 minuuttia aikaisemmin. Lehti mainitsi ensin asiasta kertoneen tiedotusvälineen leipätekstissä, mutta ei otsikossa. Tämä oli riittävää, sillä juttu perustui lehden omaan tiedonhankintaan hautajaisissa.

Vapauttava 6652/AL/17
Seiska

Lainaaminen

Lehti kertoi verkkosivuillaan julkisuuden henkilön yhteistyösopimuksen päättymisestä. Sama tieto oli kerrottu toisessa tiedotusvälineessä kaksi ja puoli tuntia aikaisemmin. Lehti mainitsi ensin asiasta kertoneen tiedotusvälineen leipätekstissä, mutta ei otsikossa. Tämä oli riittävää, sillä juttu perustui lehden itsenäiseen tiedonhankintaan.

Langettava 6650/Yle/17
Yle

Lainaaminen, totuudenmukainen tiedonvälitys, tietojen tarkastaminen, lähdekritiikki, kuvan harhaanjohtava käyttö, olennainen asiavirhe

Yle kertoi verkkosivuillaan ja pääuutislähetyksessään puna-armeijan kouluttaneen hirviä taistelutarkoituksiin. Jutuissa oli olennaisia asiavirheitä. Tiedot oli saatu uudesta turisteille suunnatusta museosta, mutta niiden alkuperäisenä lähteenä oli venäläisen lehden aprillipila. Yle korjasi noin kuukautta myöhemmin tv-uutisten virheitä pääuutislähetyksessään, mutta korjausta ei tehty Journalistin ohjeiden mukaisesti viipymättä. Lisäksi Yle teki aiheesta verkkosivuilleen jatkojutun, jossa alkuperäisen jutun tiedot todettiin kiistanalaisiksi. Verkkosivuilla julkaistun alkuperäisen jutun virheitä ei kuitenkaan korjattu Journalistin ohjeiden mukaisesti ja korjausten jälkeenkin Yle käytti jutussa manipuloitua kuvaa kertomatta siitä yleisölle. Jatkojuttu perustui kuitenkin Ylen omaan tiedonhankintaan, joten siinä ei ollut tarpeen mainita muita lähteitä.

Langettava 6649/SL/17
Iltalehti

Lainaaminen, totuudenmukainen tiedonvälitys, tietojen tarkastaminen, lähdekritiikki, kuvan harhaanjohtava käyttö, olennainen asiavirhe

Lehti kertoi printtilehdessä ja kahdessa verkkosivuillaan julkaistussa puna-armeijan kouluttaneen hirviä taistelutarkoituksiin. Jutuissa oli olennaisia asiavirheitä. Tiedot oli saatu uudesta turisteille suunnatusta museosta, mutta niiden alkuperäisenä lähteenä oli venäläisen lehden aprillipila. Lehti teki aiheesta printtilehteen ja verkkosivuilleen jatkojutut, mutta ei korjannut alkuperäisten juttujen virheitä Journalistin ohjeiden mukaisesti. Jatkojutut perustuivat lehden omaan tiedonhankintaan, joten niissä ei ollut tarpeen mainita muita lähteitä. Lisäksi lehti käytti jutuissa manipuloituja kuvia kertomatta siitä yleisölle. 

Langettava 6648/SL/17
Iltalehti

Lainaaminen

Iltalehti kertoi lööpissä, lehden kannessa ja jutussa julkisuuden henkilön elämäntapahtumista. Juttu perustui kokonaan toisessa tiedotusvälineessä julkaistuun blogiin. Lähde mainittiin ensimmäisen kerran jutun alussa. Juttu perustui niin selvästi toisen tiedotusvälineen aineistoon, että lähteenä ollut tiedotusväline olisi pitänyt mainita jo lööpissä, kannessa sekä jutun otsikossa.

Langettava 6646/SL/17
Iltalehti

Totuudenmukainen tiedonvälitys, tietojen tarkastaminen, lähdekriittisyys, olennainen asiavirhe

Lehti kertoi verkkosivuillaan tarinan pastorista, joka joutui krokotiilien syömäksi yritettyään kävellä veden päällä. Juttu perustui verkossa levinneeseen sepitteelliseen kertomukseen. Lehti ei oikaissut virhettään asianmukaisesti, kun se poisti jutun verkkosivuiltaan kertomatta siitä yleisölle. 

 

Langettava 6630/YLE/17
Yle

Journalistinen päätösvalta, piilomainonta

Ylen paikallistoimituksen Instagram-tilillä vieraili viikonloppuisin toimituksen ulkopuolisia henkilöitä. He saivat julkaista sisältöjä täysin itsenäisesti Ylen paikallistoimituksen tilillä. Tämä oli journalistisen päätösvallan luovuttamista. Vieraiden julkaisemat sisällöt eivät kuitenkaan olleet mainosmaisia.

Langettava 6623/AL/17
Kaksplus

Totuudenmukainen tiedonvälitys, lähdekritiikki, tietojen tarkistaminen

Lehti julkaisi Facebook-tilillään blogitekstin, jossa esitettiin lähdekritiikittömiä ja tarkistamattomia väitteitä rokottamisesta. Kirjoittaja toi tekstissä esille, ettei hän ollut pyrkinyt lähdekritiikkiin tai totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen, eikä tarkistanut tietoja. Yleisö ei voinut erottaa tosiasioita sepitteestä. 

Langettava 6615/SL/17
Iltalehti

Piilomainonta, konserniyhteys

Lehti julkaisi verkkosivuillaan jutun erikoisesta ajoneuvosta. Juttu oli tehty journalistisin perustein ja konserniyhteys jutun lopussa mainittuun automyyntipalveluun oli merkitty asianmukaisesti. Jutun sisällä oleva linkki ja kehotus siirtyä automyyntipalveluun oli kuitenkin piilomainontaa.

Vapauttava 6604/SL/17
Savon Sanomat

Kielteinen julkisuus, samanaikainen kuuleminen.

Kantelija joutui Savon Sanomien jutussa kielteiseen julkisuuteen. Julkisuus ei kuitenkaan ollut erittäin kielteistä eikä lehdellä ollut velvollisuutta kuulla häntä samanaikaisesti. 

Langettava 6599/MTV/17
MTV

Virheen korjaus, olennainen asiavirhe, kielteinen julkisuus, samanaikainen kuuleminen, totuudenmukainen tiedonvälitys

MTV kertoi jutussa käräjäoikeuden tuomiosta. Jutusta sai käsityksen, että kantelija oli osallistunut erittäin epäasiallisiin keskusteluihin Whatsapp-viestiryhmässä. Tämä oli olennainen asiavirhe, eikä kantelijaa ollut yritetty kuulla samassa yhteydessä. Tiedotusväline ei korjannut juttuaan kantelijan oikaisupyynnön jälkeen. Julkisuus oli niin kielteistä, ettei edes oma kannanotto olisi sitä korjannut.

Langettava 6598/SL/17
Ilta-Sanomat

Virheen korjaus, olennainen asiavirhe, kielteinen julkisuus, samanaikainen kuuleminen, totuudenmukainen tiedonvälitys

Lehti kertoi jutussa käräjäoikeuden tuomiosta. Jutusta sai käsityksen, että kantelija oli osallistunut erittäin epäasiallisiin keskusteluihin Whatsapp-viestiryhmässä. Tämä oli olennainen asiavirhe, eikä kantelijaa ollut yritetty kuulla samassa yhteydessä. Lehti poisti kantelijan nimen jutusta, mutta ei kertonut korjauksesta Journalistin ohjeiden mukaisesti yleisölle. Julkisuus oli niin kielteistä, ettei edes oma kannanotto olisi sitä korjannut.

<< 1 2 3 4 5 6 7 8  ... >> 

Langettava 6599/MTV/17

Vastaaja: MTV

Asia: Virheen korjaus, olennainen asiavirhe, kielteinen julkisuus, samanaikainen kuuleminen, totuudenmukainen tiedonvälitys

Ratkaistu: 21.9.2017

MTV kertoi jutussa käräjäoikeuden tuomiosta. Jutusta sai käsityksen, että kantelija oli osallistunut erittäin epäasiallisiin keskusteluihin Whatsapp-viestiryhmässä. Tämä oli olennainen asiavirhe, eikä kantelijaa ollut yritetty kuulla samassa yhteydessä. Tiedotusväline ei korjannut juttuaan kantelijan oikaisupyynnön jälkeen. Julkisuus oli niin kielteistä, ettei edes oma kannanotto olisi sitä korjannut.

Kantelu 26.5.2017

Kantelu kohdistuu MTV:n verkkosivuilla 28.2.2017 julkaistuun juttuun ”"Bongokausi korkattu" – Axl Smithin "Haippiringin" WhatsApp-viestejä julki”. Kantelun on laatinut kantelijan asianajaja.

Kantelijan mukaan MTV on rikkonut ainakin seuraavia journalistin ohjeiden kohtia:
A) Kohta 8.
Perustelu: Uutisessa mainitaan Hank Solon (Henri Salonen) nimi tavalla, joka antaa ymmärtää,
että hän olisi yksi uutisessa siteerattujen viestien lähettäjistä. Näin ei kuitenkaan ole. Tämän olisi
voinut tarkistaa esimerkiksi Helsingin käräjäoikeuden julkaiseman tuomion sähköisen version
sivulla 72 olevasta tekstistä. Tekstistä käy yksikäsitteisesti ilmi, että Hank Solo ei ollut
lähettänyt yhtäkään uutisessa referoiduista viesteistä. Siten MTV on uutisoinnillaan antanut
totuudenvastaisesti ymmärtää, että Hank Solo olisi yksi viestien lähettäjistä. Lisäksi MTV
uutisoi totuudenvastaisesti, että Smith jakoi Whatsapp-sovelluksessa useita kuvia ja videoita.
Tämä virhe on oikaistu 7.3. (http://www.mtv.fi/viihde/seurapiirit/artikkeli/axl-smithin-uhrillajarkyttava-kokemus-poliisi-naytti-vahingossa-pomon-seksivideon/6331660 ).
Kuten Hank Solon asianajaja, varatuomari Ilkka Tiivola on MTV:lle 3.3.2017 lähettämässään
kirjeessä osoittanut, MTV:n toimittajat ovat Hank Soloa koskeneella valheellisella
uutisoinnillaan syyllistyneet rikoslain 24 luvun 9 §:n tarkoittamaan kunnianloukkaukseen häntä
kohtaan.

B) Kohta 21. 
Perustelu: WhatsApp-viestejä koskenut uutisointi käynnisti välittömästi massiivisen vihapuheen ja
lynkkausviestien tulvan erityisesti sosiaalisessa mediassa. Hank Soloon kohdistunut valtava
someraivon määrä käy ilmi esimerkiksi oheisesta liitteestä. Myös MTV:n
totuudenvastainen uutisointi ryhmään lähetettyjen kuvien ja videoiden lukumäärästä vaikutti
merkittävällä tavalla negatiivisen kuvan syntymiseen. Tämän perusteella on selvää, että MTV tuli
uutisoinnillaan asettaneeksi Hank Solon erittäin kielteiseen julkisuuteen ja siten hänelle olisi tullut
varata tilaisuus oman näkemyksensä esittämiseen jo samassa yhteydessä. Näin ei kuitenkaan
tapahtunut: yksikään MTV:n toimittaja ei ollut Hank Soloon yhteydessä ennen uutisen
julkaisemista.

C) Kohta 20. 
Perustelu: Hank Solon asianajaja, varatuomari Ilkka Tiivola on lähettänyt 3.3.2017 sähköpostitse
kirjeen MTV:n vastaavalle päätoimittajalle Merja Ylä-Anttilalle, jossa A)-kohdassa mainittu
olennainen asiavirhe osoitettiin ja vaadittiin oikaisun julkaisemista. Ylä-Anttilan
sähköpostivastaukset ovat liitteenä. Vastauksessaan 6.3. Ylä-Anttila mm. väittää
virheellisesti, toisin kuin A)-kohdassa on osoitettu, että ”… jutussa on lainauksia viestiryhmästä,
mutta käräjäoikeuden päätöksessä ei ole mainittu kuka näitä viestejä on lähettänyt”. Samalla Ylä-
Anttila tulee paljastaneeksi, että MTV on ilmeisesti käyttänyt koko ajan uutisoinnissaan
käräjäoikeuden aluksi toimittamaa virheellistä versiota tuomiolauselmasta. Tämä on erittäin
hämmentävää, sillä toimittaessaan medioille korjattua tuomiolauselmaa, käräjäoikeus
nimenomaisesti kehotti tuhoamaan alkuperäisen virheellisen version.
MTV ei ole julkaissut minkäänlaista oikaisua eikä virheen korjausta (alkuperäinen uutinen löytyy
verkosta vielä tätä kirjoitettaessa 26.5.2017 sellaisenaan: http://www.mtv.fi/viihde/seurapiirit/artikkeli/bongokausi-korkattu-axl-smithin-haippiringin-whatsapp-viesteja-julki/6328972 ).
Uutisoinnissa tehty virhe oli vakava, minkä osoittaa mm. uutisointia seurannut massiivinen
someraivo. Siitä on lisäksi aiheutunut Hank Sololle suurta vahinkoa, sillä virhe liittyi Hank Solon
elinkeinoon musiikkialan ammattilaisena. Virhe ja siitä seurannut negatiivinen julkisuus ovat
aiheuttaneet Hank Sololle taloudellista vahinkoa ja haitanneet oleellisesti hänen toimintaansa
tuottajana, säveltäjänä ja artistina. Tämä käy ilmi esimerkiksi oheisista liitteistä.
Virheellinen uutisointi johti myös siihen, että Kasmirin kappaleet joutuivat radioasemilla
väliaikaiseen soittokieltoon (http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005113703.html ). Tästä koitui Hank
Sololle taloudellisia menetyksiä tekijänoikeus- ja gramextulojen vähenemisenä, sillä hän on
tuottanut kaikki Kasmirin kappaleet ja on kaikissa kappaleissa myös yksi säveltäjistä, sanoittajista
ja/tai sovittajista. Siten MTV:n olisi tullut julkaista journalistin ohjeiden kohdan 20. mukaisesti uusi
juttu, jossa virheellinen tieto olisi yksilöity ja korjattu.
Näin ollen MTV on törkeästi rikkonut journalistin ohjeiden kohdan 20. ensimmäistä ja toista
momenttia.

D) Kohta 10. 
Perustelu: MTV julkisti mainitun uutisen verkkosivuillaan tuomion julkaisupäivänä klo 15.05. Sitä
ennen aivan samansisältöisen uutisen olivat ennättäneet julkaista Iltalehti klo 14.05 ja Iltasanomat
klo 14.46. Molempien medioiden uutisissa referoitiin samoja WhatsApp-viestejä sekä liitettiin Hank
Solon nimi niihin. Selvästikään MTV ei ole omaa uutista julkaistessaan tarkistanut sen tietoja
mahdollisimman hyvin. Muussa tapauksessa Hank Solon nimeä ei olisi mainittu viestien
yhteydessä, sillä siihen ei ollut mitään perusteita, kuten A)-kohdassa osoitetaan. On ilmeistä, että
MTV on tässä tapauksessa yksinkertaisesti kopioinut aiemmin muualla julkaistun uutisen
ilman, että tietoja olisi tarkistettu mahdollisimman hyvin. Kyseessä lienee ollut uutiskilpailu.
Julkaistun artikkelin aiheen arkaluontoisuus korostaa jutun laatijan velvollisuutta artikkelin taustalla
olevien tosiseikkojen huolelliseen tarkistamiseen. Tässä tapauksessa kyseinen käräjäoikeuden
tuomio on luettu - mikäli se lainkaan on ollut toimittajien käytössä - niin huolimattomasti, että
tosiseikkojen kannalta täysin virheellinen uutinen on kirjoitettu ja julkaistu. Käräjäoikeuden
päätöksen asianomaiset kohdat huolellisesti lukemalla tosiseikat aukeavat maallikollekin varsin
helposti. Tämän vuoksi on ilmeistä, että artikkelista on tarkoituksellisesti tai ainakin
huolellisuusvelvoite kokonaan sivuuttaen laadittu kunniaa loukkaava, ainoana motiivina
uutisvälineen levikin ja tuottojen kasvattaminen.


Päätoimittajan vastaus 11.8.2017

Päätoimittaja Merja Ylä-Anttilan mukaan jutussa todetaan:
”Tuomiokirjelmästä käy ilmi, että salakatselusta syytetty juontaja Smith lähetti WhatsApp-viestisovelluksessa Haippirinki-nimiseen ryhmään muun muassa kuvaamaansa video- ja kuvamateriaalia.
Mukana ringissä olivat muun muassa laulaja Kasmir sekä tuottaja-artisti Hank Solo.”
 
Päätoimittajan mukaan siinä todetaan, että Smith lähetti viestejä ryhmään, jossa Kasmir ja Solo olivat. Jutussa ei väitetä, että Solo olisi viestien lähettäjä.
 
Päätoimittajan mukaan Hank Solo on julkisuuden henkilö ja musiikkialan vaikuttaja, minkä takia hänen nimensä/nimimerkkinsä on uutisessa mainittu.
 
Päätoimittaja toteaa, että päätöksen sivulla 78 siteerataan asianomistajaa, joka on nimenomaan maininnut hirveäksi asiaksi, että videota on näytetty Hank Sololle.
 
Päätoimittajan mukaan maininta siitä, että Solo on ollut ryhmässä ei synnytä vastineoikeutta.
 
Päätoimittajan mukaan oikaisuun ei ole ollut tarvetta, koska virhettä ei ole tehty.
 
Päätoimittajan mukaan Helsingin käräjäoikeus antoi 151 sivuisen päätöksen Axl Smith-juttuun 28.2. klo 13.00. Sähköpostitoimitukseen saapui 13.03.
 
Sen jälkeen on päätoimittajan mukaan viihdetoimituksessa 28.2. julkaistu uutiset:
 
- Axl Smithin tuomio julki – ehdollista vankeutta ja jättikorvaukset
VIIHDE JULKAISTU 28.02.2017 13:06
 
- Axl Smith näytti salakuvattua materiaalia Kasmirille
VIIHDE JULKAISTU 28.02.2017 13:31
 
- Axl Smithiltä rajua kielenkäyttöä uhreistaan: ”Joutuu akat ite tulee paikalle, kaikki matsku tulee näytille”
VIIHDE JULKAISTU 28.02.2017 13:52
 
- Axl Smith perusteli todistajalle salakuvaamista: "Kiva katsoa nauhotuksia jälkeenpäin"
VIIHDE JULKAISTU 28.02.2017 14:02
 
Axl Smithin uhrit kertovat vaikeista oireistaan – "lamaannuttavia häpeän ja syyllisyyden tunteita"
VIIHDE JULKAISTU 28.02.2017 14:38
 
Ja kantelun kohteena olevan jutun jälkeen:
 
- Mystisen Trevor Byronin tarina selvisi – onkin Axl Smithin alter ego
VIIHDE JULKAISTU 28.02.2017 15:15
 
- Axl Smith rikkoi somehiljaisuuden – julkaisi saamansa tappouhkauksen
VIIHDE JULKAISTU 28.02.2017 18:13
 
- Axl Smith salakuvasi ystävänsä petipuuhat: ”Joukossa tyhmyys tiivistyy”
VIIHDE JULKAISTU 28.02.2017 19:53
 
- Rikostoimittaja Jarkko Sipilä analysoi Axl Smithin tuomiota: "Poikkeuksellinen tapaus"
VIIHDE JULKAISTU 28.02.2017 22:53
 

Päätoimittajan mukaan MTV:n nettisivuilla oli yhdessä ainoassa jutussa (ajatus)virhe, että puhuttiin monikossa kuvista ja videoista. Toimitukselle oli kuitenkin alusta alkaen selvää, kuka teki mitä ja toisaalta kuka ei tehnyt. Käräjäoikeuden papereihin tutustuttiin todella huolellisesti ja monen toimittajan voimin. 

Virhe monikon käytöstä korjattiin oikaisupyynnön tultua toimitukseen ja virheen oikaisusta ilmoitettiin jutun lopussa oikeaoppisesti. 

Alun perin lause oli näin: 
Smith kuvasi salaa seksikumppaneitaan ja tallensi ne. Smith jakoi kuvia ja videoita myös muiden nähtäväksi WhatsApp-viestisovelluksessa.
 
Korjattu versio:
Smith kuvasi salaa seksikumppaneitaan ja tallensi ne. Smith jakoi kuva- ja videomateriaalia myös muiden nähtäväksi WhatsApp-viestisovelluksessa.

Päätoimittajan mukaan on varmasti selvää, että näitä uutisia ei ole voitu tehdä perehtymättä käräjäoikeuden päätökseen, eikä kyse ole toisen tiedotusvälineen kopioinnista. 

Päätoimittajan mukaan tämä juttujen paloittelu on nettitoimituksissa tyypillinen tapa käsitellä aihetta, joskin juttuja on tässä tapauksessa poikkeuksellisen monta tapauksen mielenkiinnosta johtuen. Näitä yksittäisiä juttuja on sitten linkattu toisiinsa.

Päätoimittaja katsoo, että MTV on toiminut uutisoinnissa hyvän journalistisen tavan mukaan.


Ratkaisu

JO 8: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.

JO10: Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

JO20: Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.

Korjauksen huomioarvo on suhteutettava virheen vakavuuteen. Jos jutussa on useita asiavirheitä tai jos virheestä voi aiheutua suurta vahinkoa, toimituksen tulee julkaista uusi juttu, jossa virheellinen tieto yksilöidään ja korjataan.
Verkossa olennaisen virheen korjaamiseksi ei riitä virheellisen tiedon tai jutun poistaminen, vaan yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu.

Tiedotusvälineen on suotavaa tehdä yleisölle selväksi ne käytännöt ja periaatteet, joiden mukaan se korjaa virheensä. 

JO 21: Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.


MTV julkaisi verkkosivuillaan jutun oikeudenkäynnin tuomiosta. Jutussa kerrottiin Whatsapp-viestiryhmästä, jossa oli käyty erittäin epäasiallista ja naisia halventavaa keskustelua. MTV kertoi, että kantelija oli jäsenenä viestiryhmässä. Jutussa annettiin ryhmästä harhaanjohtava käsitys, jonka mukaan sen pääasiallisena luonteena oli seksikokemusten todentaminen ja kommentoiminen. Alun perin ryhmä oli perustettu työasioita varten. 

MTV:n¬ jutusta sai käsityksen, että kantelija oli osallistunut epäasialliseen viestittelyyn. Tämä oli tiedotusvälineen huolimattomuudesta johtunut olennainen asiavirhe eikä kantelijaa ollut yritetty kuulla samassa yhteydessä. Tämän seurauksena kantelija joutui niin kielteisen julkisuuden kohteeksi, ettei edes oma kannanotto olisi sitä korjannut. 

MTV ei millään tavalla korjannut juttuaan kantelijan oikaisupyynnön jälkeen.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että MTV on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtia 8, 10, 20, 21 ja antaa sille huomautuksen.

 

Ratkaisun tekivät:
Elina Grundström (pj), Riikka Mäntyneva, Antti Kokkonen, Heikki Kuutti, Venla Mäntysalo, Tapio Nykänen, Paula Paloranta ja Juha Honkonen.

Tämä päätös on avattu 1744 kertaa