Kantelu 18.4.2016
Kantelu kohdistuu Kauppalehdessä 23.3.2016 julkaistuun kirja-arvioon ”Historiaa ja taloutta”. Kantelun mukaan kirjoittaja on kirja-arvostelussaan esittänyt perusteettomasti erittäin kielteisessä sävyssä suojeluskunnasta ja sotaväestä seuraavaa: ”Kotifasistit olivat pääsääntöisesti itsetyytyväisiä kellokkaita, mimoosanherkkiä prinsessoita ja alkoholisoituneita elostelijoita – samaa kuin suojeluskuntalaitos ja sotaväki.”
Journalistin ohjeiden kohdan 26 mukaan ”Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava – – vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti.” Kantelun mukaan on aivan eri asia leimata joitakin yksittäisiä henkilöitä kuin koko joukko. Ei kai toimittajiakaan voi leimata muutamien perusteella.
Kantelija esitti kirjoittajalle, että tämä esittäisi lehdessään anteeksipyynnön. Siihen eivät hän eikä päätoimittaja Arno Ahosniemi suostuneet. Kantelijan mielestä kirjoittaja loukkasi syvästi hänen isänsä sukupolvea ja veteraaneja. Kirjoittaja lainaa väärin ”lähdeteostaan” ja esittää omia paikkansapitämättömiä väitteitään.
Kun näinä päivinä varotaan – aivan oikein – esimerkiksi kaikkien turvapaikanhakijoiden leimaamista konniksi, salakuljettajiksi ynnä muiksi, olisi kantelun mukaan jotakin rajaa pidettävä ohjeidenne mukaan myös omien kansalaisten ja tahojen leimaamisessa.
Kantelija on pyytänyt lehteä korjaamaan virheen ja pyytämään anteeksi.
Kauppalehden vastaus 18.5.2016
Päätoimittaja Arno Ahosniemi vastaa, että kantelu koskee Kauppalehden painetun version kulttuuria, muotia, urheilua ja muita kevyitä aiheita käsittelevällä Kolmossivulla julkaistua, pakinatyyliin kirjoitettua kirja-arviota, jossa toimittaja pohti kolmea ajankohtaista kirjaa. Yksi teoksista oli Oula Silvennoinen, Marko?Tikka & ?Aapo?Roselius: Suomalaiset fasistit. Mustan sarastuksen airuet (WSOY).
Toimittaja kirjoitti: ”Kotifasistit olivat pääsääntöisesti itsetyytyväisiä kellokkaita, mimoosanherkkiä prinsessoita ja alkoholisoituneita elostelijoita?–?samaa kuin suojeluskuntalaitos ja sotaväki.” Kirja on Ahosniemen mukaan vetävästi kirjoitettu, ja kirja-arvio on tehty samaan tyyliin. 1930-luvun asetelmaa voi luonnehtia näin: sekä suojeluskuntaliikettä että armeijan johtoa leimasi ”lapualaisuus”, joka oli syntynyt upseeriajattelun ”pro vapaussota -ideologiana”. Armeija ja suojeluskunta olivat niin kallellaan lapuanliikkeeseen, että Mäntsälän kapinan kukistajia oli vaikea löytää. Alkoholi ja fasismi liittyvät tähänkin tapahtumaan kiinteästi, vaikka Suomessa oli tuolloin kieltolaki.
Suomalaiset fasistit -teos kertoo, kuinka lapuanliike oli johtomies Vihtori Kosolan ympärille kokoontunut eripurainen, kateellinen ja eri suuntiin vetävä miesjoukko. Fasistit-kirjasta on päätoimittajan mukaan ehjä asiallinen yhteys tohtori Lasse Laaksosen teokseen ”Mistä sotakenraalit tulivat. Tie Mannerheimin johtoon 1918 -1939” (Helsinki-kirjat 2011). Teos laajentaa kuvaa tuon ajan kenraalikunnasta ja miesten keskinäisestä kilpailusta ja myös itsensä rakentamisesta toisten kustannuksella. Muun muassa tästä juontuu Kauppalehden toimittajan viittaus itsetyytyväisiin kellokkaisiin.
Kenraalien ja upseerien piiri ei ollut yhtenäinen. Ristiriidat olivat Laaksosenkin mukaan läsnä heidän ihmissuhteissaan. Keskinäiset valtataistelut aiheuttivat tuohon aikaan kuuluneen prinssi-ilmiön, ja lisäksi myös syvän keskinäisen epäluottamuksen, joka johti selkäänpuukotuksiin ja kantelukirjeiden lähettämiseen. Ahosniemen mukaan johtajien taustan lisäksi myös äidinkieli ja koulutuspaikat asettivat heidät vastakkain.
Puolustusvoimat ei voi olla vapaa alkoholismista, koska ko. sairautta esiintyy koko väestössä. Eräs esimerkki on myös professori Juhani Suomen teos Mannerheim – Viimeinen kortti? Se esittelee meille ”vääränlaisen” eli vanhenevan ja jo asioissaan hoipertelevan Mannerheimin, joka vie myös omaisuutensa turvaan sodan häviävästä Suomesta. Myös näitä asioita on Ahosniemen mukaan käsiteltävä.
Päätoimittaja Ahosniemi katsoo, että Kauppalehti ei ole rikkonut kantelijan mainitsemaa journalistin ohjetta 26. Tekstissä ei ole mitään viittausta sotiemme veteraaneihin, vaan kirja-arvio koskee 1930-luvun fasisteja ja sen ajan tilannetta – lähes vuosikymmentä ennen toista maailmansotaa. Näin ollen kantelijan vaatimaa anteeksipyyntöä ei voi sotiemme veteraaneille esittää, koska kirjoitus ei millään muotoa heitä koske. Kirja-arviota on Ahosniemen mukaan tulkittava kevyesti kirjoitetuksi, joka mahdollistaa lennokkaan tyylin. Termi ”sotaväki” on jo itsessään niin laaja, ettei sen voida katsoa koskevan jotain yksittäistä ihmisryhmää.
Ratkaisu
JO 26: Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti.
Toimittaja kirjoitti Kauppalehden kolmossivun kirja-arviossa mm. näin: ”Kotifasistit olivat pääsääntöisesti itsetyytyväisiä kellokkaita, mimoosanherkkiä prinsessoita ja alkoholisoituneita elostelijoita?–?samaa kuin suojeluskuntalaitos ja sotaväki.”
1930-luvun sotaväen leimaaminen alkoholisoituneiksi elostelijoiksi on rankka väite. Kyseessä on kuitenkin persoonalliseksi tunnetun kirjoittajan kulttuurikritiikki, joka on kirjoitettu pakinanomaiseen tyyliin. Lukija käsittää, ettei sitä ole tarkoitus ymmärtää sananmukaisesti. Tämän tyyppisiin teksteihin on hankala soveltaa Journalistin ohjeita, koska kyse on maku- ja tyylikysymyksistä.
Julkisen sanan neuvoston tehtävä on puolustaa sananvapautta silloinkin, kun ilmaisut ovat kärjekkäitä ja kiistanalaisia.
Viittaus ”sotaväkeen” ei tässä yhteydessä tarkoita selkeää ihmisryhmää. Kirja-arvio ei siten käsittele yksittäistä ihmisryhmää asiaankuulumattomasti tai halventavasti.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Kauppalehti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.
Ratkaisun tekivät:
Elina Grundström (pj), Aapo Parviainen, Katariina Anttila, Jyrki Huotari, Ulla Järvi, Pasi Kivioja, Antti Kokkonen, Heikki Kuutti, Venla Mäntysalo ja Arja Lerssi-Lahdenvesi.