5999/AL/15

Vapauttava

Lehti julkaisi kritiikin, jossa kirjoittaja käytti arvioitavasta elokuvasta ja sen ohjaajasta erittäin kärjekkäitä ilmaisuja. Tieteen, taiteen, politiikan ja muun vastaavaan aihepiirin arvioinnissa tämä on mahdollista ja tekijöiden on se kestettävä.

Kantelu 6.11.2015

Kantelu kohdistuu Suomen Kuvalehden elokuva-arvosteluun Bunny the Killer Thing -elokuvasta. Kritiikki on julkaistu Kalle Kinnusen Kuvien takaa -blogissa 22.10.2015 ”Suomi maailmankartalle: tällainen on kainuulainen raiskauskomedia Bunny the Killer Thing”.

http://suomenkuvalehti.fi/kuvien-takaa/bunny-the-killer-thing-raiskauskomedia-puolangalta-human-centipede-tyyliin/?shared=3151-96c04c67-999

Kantelijan mukaan arvostelussa on lukijan harhaanjohtamista ja tahallista vähättelyä esimerkiksi elokuvafestivaaleista kirjoitettaessa. Suurin osa festivaaleista on rajattu tietyin kriteerein ja todellisuudessa kriitikon mainitsemat ”muutama tuhat” elokuvafestivaalia on vain muutama kymmenen. Nämä tiedot ovat itsestään selviä alan ammattilaisille, tavalliselle kuluttajalle lehden kirjoitukset ovat harhaanjohtavia.

Kantelija kysyy, mihin pohjautuu kirjoittajan väite ”elokuva on ulkomailla levityksessä vain nettivideovuokraamoissa”? Elokuvaa on myyty ulkomaille, mutta maiden sisäisen levityksen laajuutta ei ole mikään taho vielä vahvistanut. Näitä tietoja ovat myös muut mediat ehtineet jo lainata. Tältä elokuvalta ei voi odottaa 5/5 -arvosteluja, mutta kantelun mukaan arvostelu kuitenkin vaikuttaa enemmän henkilökohtaiselta ristiretkeltä ohjaajaa, elokuvaa ja kaikkia sen taustavoimia vastaan kuin ammattimaiselta elokuva-arvostelulta. 

Kriitikon lausunto, jonka mukaan ”ohjaaja Joonas Makkonen ei tule työllistymään enää ikinä Suomessa alan töissä” on omituinen. Onko tämä nyt sitä elokuva-arvostelua, kantelija kysyy. Kirjoittajan, joka on Suomen Arvostelijain Liiton elokuvajaoksen ja Filmiauran hallitusten jäsen sekä Suomen arvostetuimpia kriitikoita, tulisi kantelijan mielestä ymmärtää, miten paljon vahinkoa hän voi aiheuttaa vääristellyllä tiedolla ja mustamaalauksella.

Kantelija ei ole vaatinut vastineoikeutta eikä pyytänyt mahdollisten asiavirheiden korjausta.

Suomen Kuvalehden vastaus 8.12.2015

Päätoimittaja Ville Pernaa vastaa, että kyseessä on blogissa julkaistu elokuvakritiikki, joka on tehty normaalin kritiikin laatimisen periaatteita noudattaen. Blogin kirjoittaja kävi katsomassa elokuvan lehdistölle järjestetyssä näytöksessä ja kirjoitti näkemästään arvion. Elokuvakriitiikit ovat alan uutisten lisäksi keskeistä sisältöä vuodesta 2008 julkaistussa Kuvien takaa -blogissa. 

Teksti on siis elokuvakritiikki. Kulttuurikritiikissä on päätoimittaja Pernaan mukaan perinteisesti sallittu huomattavasti jyrkempi sanankäyttö kuin muilla journalismin aloilla. Tähän kritiikin erikoisasemaan viitataan Journalistin ohjeissa, joiden 24. kohdassa vastineoikeutta rajataan niin, ettei tavanomainen kulttuurikritiikki, poliittinen, taloudellinen tai yhteiskunnallinen arviointi sekä vastaavan muun mielipiteen esittäminen synnytä arvion kohteelle oikeutta kannanottoon. Julkisen sanan neuvosto on myös vahvistanut tämän kritiikin erikoisaseman useissa ratkaisuissaan, esimerkiksi 3102/SL/02, 5101/SL/13 sekä 2421/SL/96. 

Kantelun mukaan blogiteksti rikkoo Journalistin ohjeiden 8. kohtaa, jonka mukaan journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Lisäksi kantelussa pidetään tuomittavana sitä, että erityisesti elokuvan ohjaaja joutuu blogitekstissä ankaran kritiikin kohteeksi. Kantelussa ei kuitenkaan väitetä, että tekstissä olisi asiavirheitä. Kantelija, elokuvan ohjaaja tai kukaan muukaan ei ole missään vaiheessa ilmoittanut lehden toimitukselle tai tekstin kirjoittajalle, että kritiikissä olisi asiavirheitä, jotka on korjattava. Myöskään pyyntöä minkäänlaisen vastineen julkaisemisesta ei ole esitetty.

Kantelijan mielestä lukijaa johdetaan harhaan blogitekstin kohdissa, joissa puhutan elokuvan festivaalimenestyksestä sekä levityksestä ulkomailla. Molemmissa kohdissa arvioidaan kriittisesti ja taustoitetaan elokuvantekijöiden antamaa kuvaa siitä, että elokuva olisi saanut laajaa kansainvälistä huomiota. Elokuvan festivaalimenestystä taustoittavan kohdan ydin on, että maailmalla on runsaasti eritasoisia elokuvafestivaaleja, joten se, että elokuva esitetään festivaaleilla Suomessa tai Suomen ulkopuolella ei itsessään ole pätevä menestyksen mittari. Festivaalien kokonaismäärästä esitetään blogissa arvio, jota vielä tarkennetaan arviolla vuosittaisten elokuvafestivaalien määrästä. Kantelussa ei väitetä, että esimerkiksi arvio festivaalien määrästä olisi väärä.

Ulkomaista levitystä koskevassa kohdassa arvioidaan päätoimittajan mukaan elokuvan tuottajan lausuntoa, jonka mukaan elokuva on myyty yhdeksään maahan. Blogissa kyseenalaistetaan se, voidaanko tätä lukua käyttää pätevänä kansainvälisen menestyksen mittarina: ”Tuottajan mukaan se on myyty yhdeksään maahan. Totta kai eri maiden nettivideovuokraamoissa on tilaa jänispuku-raiskaajakomedialle – kipeä ideahan voi sinänsä kuulostaa klikkaamisen arvoiselta. Elokuvateattereihin kainuulaista raiskaushuumoria ei Suomen ulkopuolella tietenkään levitetä.”

Blogiteksti perustuu kirjoitushetken tietoihin elokuvan levityksestä.

Kantelun mukaan Kinnusen blogiteksti vaikuttaa henkilökohtaiselta ristiretkeltä elokuvan ohjaajaa ja muita tekijöitä kohtaan, ei ammattimaiselta elokuva-arviolta: ”Ohjaaja Joonas Makkonen ei tule työllistymään enää ikinä Suomessa alan töissä”. Aivan tällaista kohtaa ei päätoimittajan vastauksen mukaan blogitekstissä ole, mutta kantelija viittaa mitä ilmeisimmin kohtaan, jossa kriitikko arvioi ja taustoittaa ohjaajan elokuvan markkinointimateriaaleja varten antamaa lausuntoa, jonka mukaan hän voisi Bunny the Killer Thingin jälkeen ryhtyä tekemään elokuvaa missä tahansa muussa elokuvan lajityypissä.

Blogitekstin kohta kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti: ”Ohjaaja Makkonen kertoo lehdistötiedotteessa, että voisi tämän kauhukomedian jälkeen tehdä elokuvan missä tahansa genressä. ”Vähän liikaa informaatiota” tekijästään antavan Bunnyn jälkeen hänen lienee turha odottaa työtä ammattilaispiireissä Suomessa. Tai mistä sitä tiedän, mutta ainakaan itseäni ei houkuta ajatus esim. tavata häntä.”

Kyseessä ei siis ole kriitikon jakama sattumanvarainen pannatuomio, vaan reaktio ohjaajan elokuvan markkinointimateriaalissa itse esittämään ajatukseen. Kriitikko myös kyseenalaistaa oman lausuntonsa ohjaaja Makkosen työllistymismahdollisuuksista heti blogitekstin seuraavassa lauseessa: ”Tai mistä sitä tiedän…”.

Ohjaajan pätevyyden arvioiminen liittyy Pernaan mukaan huomattavan monitahoiseen kysymykseen siitä, antaako blogiteksti elokuvasta ja erityisesti sen ohjaajasta todellisuutta negatiivisemman kuvan, eli käytännössä onko elokuva niin huono kuin kritiikki väittää. Yleensä tällaista kysymystä ei ole edes esitetty, koska kuten edellä mainittu, on kulttuurikritiikille annettu journalistisessa itsesääntelyssä erikoisasema, jonka JSN on toistuvasti vahvistanut.

Ratkaisu

JO 8: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. 

JO 24: Tavanomainen kulttuurikritiikki, poliittinen, taloudellinen tai yhteiskunnallinen arviointi sekä vastaavan muun mielipiteen esittäminen ei kuitenkaan synnytä oikeutta kannanottoon.

Elokuvakriitikko arvioi elokuvaa ja sen ohjaajaa muun muassa seuraavasti: ” – – mitä tahansa idioottimaista kotikutoista paskaa voidaan saada leviteltyä peräti 40 valkokankaalle Suomessa. – – Tuntuu, että Makkonen [ohjaaja] hieroo ulostetta ensin omaan pärstäänsä ja hiljalleen myös katsojan naamaan. – – Tämä taas on turaus, jotain niin matalaotsaista, että myötähäpeän sijaan on vain torjuva häpeä – ei ole mitään mitä olla sekuntiakaan ’myötä’.”

Julkisen sanan neuvosto toteaa, että elokuva-arvioon sisältyneet ilmaisut olivat kärkeviä, mutta sellaisetkin kuuluvat kulttuurikritiikkiin. Niiden tarkoituksena ei ollut luonnehtia elokuvan tekijöitä henkilökohtaisesti, vaan kuvata arvioijan näkemystä itse elokuvasta ja sen tekijöiden kyvyistä.

Voimakas ja subjektiivinen kritiikki on elokuvaa-arvioissa hyväksyttävää siksi, että se edustaa laatijansa henkilökohtaista näkemystä arvioitavana olevasta teoksesta ja sen tekijöistä. Tämä lähtökohta on yleensä myös lukijoiden tiedossa. Arvostelun luonteeseen kuuluvat kriittisetkin ilmaisut, eikä niiden yleensä voida katsoa kohdistuvan tekijöihin henkilökohtaisesti.

Neuvoston mielestä arviossa ei ollut olennaisia asiavirheitä, vaan kyseeseen tulevat ennemminkin erot mielipiteissä ja tulkinnoissa. Mikäli kritiikin kohteet katsoivat kritiikin olevan omasta mielestään kohtuutonta, he olisivat voineet myös puolustautua tarjoamalla lehdelle oma mielipidettään julkaistavaksi.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Suomen Kuvalehti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Ratkaisun tekivät:

Elina Grundström (pj), Pirjo Auvinen, Hannu Helineva, Jyrki Huotari, Ulla Järvi, Anssi Järvinen, Antti Kokkonen, Heikki Kuutti, Venla Mäntysalo, Paula Paloranta, Heikki Valkama ja Juha Honkonen.