5898/SL/15

Vapauttava

Lehden pääkirjoituksessa otettiin kantaa uuden lukion kaavoitukseen ja kantelijan siitä hallinto-oikeudelle tekemään valitukseen. Kantelijan ja hänen yrityksensä nimi mainittiin kirjoituksessa. Kyseessä ei ollut Journalistin ohjeiden tarkoittama erityisen kielteinen julkisuus. JSN:n vapauttava päätös äänin 12-1.

Kantelu 8.7.2015

Kantelijan pitää loukkaavana yrityksensä nimen tuomista esiin pääkirjoituksessa, sillä yritys ei liity aiheeseen mitenkään. Lisäksi päätoimittaja johtaa kantelijan mielestä lukijoita harhaan kirjoituksellaan ja halventaa asianosaisia sekä vääristelee asiaa. Esimerkiksi hallinto-oikeudelta ei tullut päätoimittajan mainitsemat puhtaat paperit eikä asiasta aiheutuneista kustannuksista ole tietoa. 

Pääkirjoituksessa väitetään, että valituksen tekeminen on pelkkää kiusantekoa. Kantelijan mielestä päätoimittaja ei ole perehtynyt asiaan, eikä asiassa ole kyse kiusanteosta. 

Sisä-Suomen Lehden vastaus 26.8.2015

Päätoimittajan mukaan kantelija käy yhden miehen sotaa uuden lukion kaavoitusta vastaan. Kantelija on valittanut kaavasta Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen, joka totesi ennätysajassa valituksen kaikilta osiltaan aiheettomaksi. Kantelijan tekemä valitus on viivästyttänyt uuden lukion rakentamisen aloittamista ja aiheuttanut kaupungille huomattavia kustannuksia. Kustannusten lisäksi kyseessä on satojen nuorten terveys ja mahdollisuus täysipainoiseen opiskeluun sekä kymmenien opettajien turvalliset työolot.

Päätoimittaja pitää asiaa paikallisesti ja yhteiskunnallisesti erittäin tärkeänä, joten lehti on seurannut sitä tarkasti ja julkaissut aiheesta useita uutisia ja mielipidekirjoituksia. Kantelijalta on kysytty ja saatu kommentteja valitusta koskeviin juttuihin useaan otteeseen. Kantelija ei kuitenkaan ole esittänyt vaatimuksia tai oikaisupyyntöjä lehteä kohtaan. 

Kantelijan yrityksen mainitsemisesta päätoimittaja toteaa, että kantelijan tiedot ovat nähtävissä julkisista asiakirjoista, eikä hänen ammattinsa ole paikkakunnalla mikään salaisuus. Kantelija oli päätoimittajaan asiasta yhteydessä, ja kritisoi voimakkaasti yrityksensä mainitsemista lehden artikkelissa. Hän ei kuitenkaan esittänyt mitään oikaisuvaatimuksia asian yhteydessä. Mainituilla perusteilla päätoimittaja katsoo, että lehti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Ratkaisu

JO 1: Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

JO 21: Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.

Sisä-Suomen Lehti julkaisi otsikolla ”Pelkkää kiusantekoa” pääkirjoituksen, jossa käsiteltiin uuden lukion kaavoitusta ja siitä kantelijan hallinto-oikeudelle tekemää valitusta. Pääkirjoituksessa todetaan, että hallinto-oikeuden päätös on oikea ja että valittaminen oli kiusantekoa. 

Kyseessä on paikallisesti ja yhteiskunnallisesti erittäin tärkeä asia, josta lehden lukijoilla on oikeus saada tietää. Neuvosto pitää perusteltuna, että pääkirjoituksessa tuodaan esille lehden näkemys valitusprosessista ja sen mahdollisista motiiveista. 

Kantelijan omistaman yrityksen mainitseminen ei ole Journalistin ohjeiden tarkoittamaa erittäin kielteistä julkisuutta eikä se ole yksityiselämään kuuluva erittäin arkaluonteinen seikka.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Sisä-Suomen Lehti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Ratkaisun tekivät:

Elina Grundström (pj), Hannu Helineva, Jyrki Huotari, Ulla Järvi, Anssi Järvinen, Pasi Kivioja, Antti Kokkonen, Niklas Vainio, Maria Kaisa Aula, Paula Paloranta, Heikki Valkama ja Johanna Vehkoo. 

Pirjo Auvisen eriävä mielipide

Kaavasta valittaminen on kansalaisen perusoikeus, joka on kaikkien rakennushankkeita suunnittelevan otettava huomioon.  Niin myös Äänekosken kaupungin. Koska hanke on yhteiskunnallisesti merkittävä, se on käsiteltävä nopeasti, aivan kuten Hämeenlinnan hallinto-oikeus on tehnyt. Hallinto-oikeuden päätöksestä on oikeus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, ja näin valittaja on myös tehnyt. 

Valittajan toimet ovat linjassa pykälien ja käytäntöjen kanssa. Kyse onkin siitä, että se ei pääkirjoituksen kirjoittajaa miellytä. Valituksen tehneen yrityksen liittäminen valitukseen ei ole asiallista ei myöskään pilkkaava sävy, jota valittajasta käytetään.

Katson, että pääkirjoitus rikkoo JSN:n pykälää 21: 

Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä. 

Näin lehti ei ole toiminut, ei myöskään jälkeenpäin ja siksi  olen siksi langettavan päätöksen kannalla.