5858/SL/15

Vapauttava

Lehti kertoi uutisessa Äänekosken kaupungin aikomuksesta vaatia kouluverkkopäätöksestä tehdyn valituksen kumoamista. Uutisessa käsiteltiin Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen sisältöä ja kaupungin ehdotettua vastinetta valitukseen. Uutisessa mainittiin valituksen tekijät nimeltä.

Kantelu 27.5.2015

Kantelu kohdistuu Sisä-Suomen Lehdessä julkaistuun uutisjuttuun ”Kouluverkkopäätöksestä valitus – kaupunki vaatii kumoamista”. Uutinen liittyy Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle tehtyyn kouluverkkopäätöstä koskevaan valitukseen, jonka kumoamista Äänekosken kaupunki vaatii. Lehti on jutussa maininnut valituksen tekijät nimeltä.

Kantelija pitää kyseenalaisena, että valituksen tekijät mainitaan nimeltä uutisessa. Lehti ei ole ollut kantelijaan yhteydessä jutun julkaisemisen takia, eikä kantelijalta ole pyydetty vastinetta. Kantelijan mukaan hän ja muut asianosaiset ovat yrittäneet kirjoittaa asiasta muun muassa yleisönosastoon. Juttuja, joissa manitaan Mämmen kylä tai Mämmen koulu, ei kantelijan mukaan julkaista. Kantelijan mielestä paikallislehden uutisointi antaa asiasta tietämättömille vain tietynlaisen kuvan kokonaisuudesta. 

Sisä-Suomen Lehden vastaus 9.6.2015

Päätoimittaja Tapio Honkamaan mukaan Mämmen kyläkoulun kohtalo on puhuttanut äänekoskelaisia jo pitkään, ja lehti on luonnollisesti paikkakunnan päämediana seurannut sitä tarkasti. Kaikki asianosaiset ovat saaneet sanottavansa esille useampaan kertaan. Asianosaisilla tässä yhteydessä tarkoitetaan kaupungin organisaatiota ja Julkisen sanan neuvostolle kantelun tehnyttä henkilöä ja hänen taustaryhmäänsä.

Kaupungin päättäjät laativat vuoden 2014 aikana kouluverkkoselvityksen, jonka valtuusto hyväksyi joulukuussa 2014. Lehti teki aiheesta syys-joulukuussa kaksi isoa juttua, joissa kuunneltiin mämmeläisiä. Molemmissa jutuissa haastateltiin muun muassa kantelun tekijää.

Kantelija on myös esiintynyt Sisä-Suomen Lehden yleisöosastossa Mämmen koulua koskevassa keskustelussa. Päätoimittajan mukaan lehti ei ole jättänyt julkaisematta yhtäkään Mämmen koulua koskevaa kirjoitusta, jonka kyläläiset ovat itse kirjoittaneet ja toimitukselle toimittaneet.

Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen tehty kouluverkkopäätöstä koskeva kunnallisvalitus uutisoitiin lehdessä tuoreeltaan 13.3.2015. Lehti julkaisi valittajien nimet, koska ne olivat julkisessa asiakirjassa. Päätoimittajan harkinnan mukaan yksityisyyden suoja ei edellyttänyt niiden julkaisematta jättämistä. Lyhyeen uutiseen ei kysytty kommenttia miltään taholta, koska juttua oli seurattu tarkasti jo usean kuukauden ajan.

Ratkaisu

JO 30: Julkistakin aineistoa julkaistaessa pitää ottaa huomioon yksityiselämän suoja. Kaikki julkinen ei välttämättä ole julkaistavissa. Erityistä varovaisuutta on noudatettava, kun käsitellään alaikäisiä koskevia asioita.

Sisä-Suomen Lehti käsitteli Äänekosken kaupungin aikomusta vaatia hallinto-oikeuteen tehdyn kouluverkkopäätöstä koskevan valituksen kumoamista. Valittajat vaativat välitöntä toimenpidekieltoa, yhtenäisperuskoulun peruspäätöksen kumoamista Mämmen koulun osalta ja valittajien oikeudenkäyntikulujen korvaamista. Lehti julkaisi valittajien nimet. 

Julkisen sanan neuvoston mielestä kantelijoiden nimien julkaisemiselle ei ollut estettä. Kouluverkkoa koskevat ratkaisut koskettavat lukuisia kaupunkilaisia ja niillä on myös yleistä merkitystä. Valittajien nimet ovat julkisia myös siksi, että ne on nähtävillä julkisessa asiakirjassa. Nimien julkaisu ei liioin paljasta mitään yksityisyyden suojan piiriin kuuluvia arkaluontoisia asioita. Kantelija on lisäksi saanut kertoa omista näkemyksistään lehden yleisönosastossa sekä sen tekemissä haastatteluissa. 

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Sisä-Suomen Lehti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

 

Ratkaisun tekivät:

Risto Uimonen (pj), Pirjo Auvinen, Kalle Heiskanen, Hannu Helineva, Jyrki Huotari, Ulla Järvi, Anssi Järvinen, Riitta Kalliokoski, Pasi Kivioja, Heikki Kuutti, Heli Kärkkäinen, Seppo Määttänen ja Heikki Vento.