Kantelu 25.3.2014
Kantelu kohdistuu Helsingin Sanomissa 23.2.2014 julkaistun jutun ”Kellokortin uusi aika” yhteydessä olleeseen faktalaatikkoon ”7 kysymystä työajoista ja ylitöistä”. Siinä käsiteltiin seuraavaa kysymystä: ”Minut ylennettiin esimieheksi ja palkkani muuttui kokonaispalkaksi, jolloin työtuntejani ei enää lasketa. Voivatko työpäiväni venyä miten tahansa?”.
Vastauksen ensimmäinen kappale kuuluu seuraavasti: ”Kokonaistyöaika kuuluisi oikeasti vain yritysten ylimmälle johdolle, joka ei ole työaikalain piirissä. Tätä tulkitaan kuitenkin luovasti työpaikoilla, ja laaja joukko keskiportaan esimiehiä ja asiantuntijoita saa kokonaispalkkaa. Harva toki lähtee nostamaan siitä juttua, kun on itse kokonaispalkkaan suostunut”.
Kantelun mukaan Helsingin Sanomien faktalaatikossa sotketaan kaksi henkilöryhmää keskenään. Työaikalaki ei koske ylintä johtoa. Sen lisäksi Suomessa on kantelun mukaan ryhmä toimihenkilöitä ja työntekijöitä, jotka ovat esimiesasemassa tai tekevät siihen verrattavaa itsenäistä asiantuntijatyötä. Heitä työaikalaki koskee. Jutussa ei kantelun mukaan tunnusteta, että he voivat kuitenkin työsopimuksessaan sopia tavasta korvata ylityöt. Laki antaa mahdollisuuden solmia henkilökohtaisia sopimuksia, joissa tuntiperustaisten ylityökorvausten sijaan maksetaan korkeampaa kiinteää kuukausipalkkaa, joka sisältää korvauksen ylitöistä.
Kantelija pitää jutun sanontaa luovasta lain tulkinnasta suunnilleen samana kuin lain kiertämistä ilman selviä perusteita. Faktalaatikon (”Kokonaistyöaika kuuluisi oikeasti vain yritysten ylimmälle johdolle, joka ei ole työaikalain piirissä”) perusteella kokonaistyöaika ja -palkkaus eivät voisi koskea palkansaajaa, joka on työaikalain piirissä. Kuitenkin laki sallii esimiessopimuksen ja kokonaispalkkauksen sadoilletuhansille työaikalain piirissä oleville, esimiestyötä tekeville palkansaajille.
Kantelija kirjoitti eriävän mielipiteensä ensin lehden mielipideosastolle, mutta sitä ei julkaistu. Sen jälkeen kantelija lähestyi päätoimittajaa ja Työelämä-osion tuottajaa. Hänelle vastattiin, että asiaa voidaan tulkita eri tavoin eikä jutussa ole oikaistavaa. Kantelija kuitenkin pitää faktalaatikon tietoa ay-liikkeen ja toimittajan omana tulkintana työaikalaista.
Helsingin Sanomien vastaus 29.4. ja tarkennus 17.6.2014
Päätoimittaja Kaius Niemi vastaa, että Helsingin Sanomien jutussa ”Kellokortin uusi aika” tuotiin esiin erilaisia tapoja seurata työaikaa. Toisaalta jutussa kerrottiin suuntauksesta, jossa työntekijät itse toivovat, ettei työaikaa seurata, vaan, että työt loppuisivat silloin, kun ne on tehty. Kainalojutun ”7 kysymystä työajoista ja ylitöistä” vastaukset perustuivat Akavan lakimiehen Jaana Meklinin haastatteluun ja SAK:n Työaikapankki-esitteeseen. Lähteet on mainittu tekstin lopussa.
Kantelijan mukaan vastaus kysymykseen ”Voivatko työpäiväni venyä miten tahansa?” on virheellinen, koska siinä ei tuotu esiin työaikalain poikkeusta, jonka mukaan myös johtavassa asemassa olevat työntekijät voivat sopia kokonaiskorvauksesta. Päätoimittaja Niemen mukaan kyse on juridisista kysymyksistä, jotka ovat luonteeltaan avoimia erilaisille tulkinnoille. Lain kaikkia pykäliä tai tarkkoja sanamuotoja ei voida ajatella julkaistavaksi lehtijutussa. Monimutkaista juridista tekstiä on päätoimittajan mukaan välttämätöntä yksinkertaistaa.
Päätoimittaja Kaius Niemi katsookin, että viittauksessa ”kokonaistyöaika kuuluisi oikeastaan vain yrityksen ylimmälle johdolle” on korkeintaan kyse epätarkkuudesta. Kyse ei ole olennaisesta asiavirheestä, joka olisi pitänyt korjata. Helsingin Sanomat ehdottikin kantelijalle sovitteluratkaisua, jonka mukaan hänen poikkeava näkemyksensä julkaistaan lehden Mielipide-osiossa. Kantelija ei kuitenkaan suostunut tähän, vaan vaati työaikalain pykälien julkaisemista kokonaisuudessaan lehden Työelämä-osiossa.
Ratkaisu
JO 20: Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.
Korjauksen huomioarvo on suhteutettava virheen vakavuuteen. Jos jutussa on useita asiavirheitä tai jos virheestä voi aiheutua suurta vahinkoa, toimituksen tulee julkaista uusi juttu, jossa virheellinen tieto yksilöidään ja korjataan.
Verkossa olennaisen virheen korjaamiseksi ei riitä virheellisen tiedon tai jutun poistaminen, vaan yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu.
Tiedotusvälineen on suotavaa tehdä yleisölle selväksi ne käytännöt ja periaatteet, joiden mukaan se korjaa virheensä.
Helsingin Sanomien juttukokonaisuus paneutui korkeasti koulutettujen työntekijöiden pitkiksi venyviin työpäiviin, joissa ei ylityötunteja lasketa. Kantelija pyysi lehteä julkaisemaan mielipidekirjoituksensa, jossa hän esitti eriävän näkemyksensä kokonaistyöaikaa koskevaan vastaukseen faktalaatikossa. Mielipidekirjoitusta ei julkaistu, minkä jälkeen kantelija oli yhteydessä Työelämä-osion tuottajaan, joka vastasi, että jutussa ei ole oikaistavaa. Kun JSN pyysi vastausta kanteluun päätoimittajalta, tämä tarjoutui vielä julkaisemaan kantelijan kirjoituksen mielipidesivuilla. Kantelija kuitenkin edellytti tekstinsä julkaisua Työelämä-osiossa, mikä ei puolestaan käynyt lehdelle.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Akavan lakimiehen haastatteluun perustuvassa faktalaatikon tekstissä ei ollut olennaista asiavirhettä, vaan kyse oli kantelijan ja toimituksen välisestä tulkintaerimielisyydestä. Siitä syystä lehti olisi voinut julkaista kantelijan näkemyksen mielipideosastossaan, johon kantelija sitä tarjosi. Mielipidekirjoituksen hyväksyminen ja hylkääminen kuuluvat lehden journalistiseen päätösvaltaan, joten toimituksella ei ollut julkaisuvelvollisuutta.
Erinäisten vaiheiden jälkeen vastaava päätoimittaja oli valmis hyväksymään kantelijan kirjoituksen. Tässä vaiheessa kantelija vaati sen julkaisemista Työelämä-osiossa, mutta toimitus ei hyväksynyt tätä vaatimusta. Neuvosto toteaa, että viime kädessä päätoimittajalla on oikeus päättää, missä ja miten mielipidekirjoitukset julkaistaan.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Helsingin Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.
Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Kalle Heiskanen, Jyrki Huotari, Timo Huovinen, Ulla Järvi, Anssi Järvinen, Lauri Karppi, Heli Kärkkäinen, Riitta Ollila, Jaakko Ujainen, Heikki Valkama ja Heikki Vento.