Kantelu 18.12.2013 ja täydennys 27.12.2013
Kantelu kohdistuu ET-lehdessä 13.11.2013 olleeseen juttuun ”Uhriksi en suostu”, joka on henkilökuva irtisanotusta papista. Kantelija on kirkkoherra, papin esimies, joka kokee jutun antavan hänen toimistaan irtisanomisessa virheellisen ja erittäin kielteisen käsityksen. Toimittaja on kuvaillut jutussa kirkkoherran toimia asiassa ”savustuksena ja jahtina” ja epäilee hänen ”vilpittömyyttään”. Näkemykset kantelijasta tulevat tekstissä esille toimittajan kommentteina, ei haastateltavan näkemyksinä. Juttu synnyttää mielikuvan, jonka mukaan kirkkoherra on yksin vastuussa tulehtuneesta tilanteesta. Papin irtisanomisen taloudellisiin syihin viitataan epäselvästi. Kantelija olisi halunnut tulla kuulluksi jutun yhteydessä.
Kantelija ilmoitti mielipiteensä jutusta 14.11.2013 ET-lehden päätoimittajalle ja viittasi Journalistin ohjeiden kohtiin 12 (lähdekritiikki) ja 21 (samanaikainen kuuleminen). Hän toimitti vastineen ET-lehden juttuun 21.11.2013.
Kirkkoherra täydensi kanteluaan 27.12.2013 sen jälkeen, kun lehti oli julkaissut hänen kannanottonsa käsiteltynä ja lyhennettynä vasta lehden kolmannessa numerossa jutun ilmestymisen jälkeen. Lehti julkaisi 15 riviä 38 rivin mittaisesta kannanotosta. Kannanottoon liittyneen verotulokaavion lehti jätti julkaisematta.
ET-lehden vastaus 24.1.2014
Päätoimittaja Riitta Korhonen vastaa, että jutun ”Uhriksi en suostu” -henkilökuvaluonteen vuoksi kirkkoherran samanaikainen kuuleminen ei ollut tarpeen, vaikka jutussa haastateltiin papin lisäksi lukuisia muita seurakuntalaisia. Näiden haastattelujen pohjalta toimittajalle vahvistui päätoimittajan mukaan kuva siitä, että kirkkoherran ja pastorin välit olivat tulehtuneet jo kuusi vuotta aiemmin. Jutussa ei hänen mukaansa esitetty uusia tietoja kirkkoherrasta, jonka julkista roolia kommentoitiin jutussa.
Päätoimittajan mukaan tiedot ”papin irtisanomisen sinetöineistä taloudellisista syistä tuotiin esille objektiivisesti” ja ”kantelijan osallisuus haastateltavan irtisanomisprosessiin on selkeästi esitelty haastateltavan mielipiteinä, ei yleisenä totuutena”.
Päätoimittaja lupasi julkaista kirkkoherran kannanoton. Päätoimittajan mukaan kannanotto ei kuitenkaan ollut sellaisenaan julkaisukelpoinen, koska se oli erittäin pitkä ja sisälsi kaavioita. Lehti julkaisi kannanoton lyhennettynä.
Myöhäistä julkaisuajankohtaa päätoimittaja perusteli sillä, että 21.11. toimitukseen saapunut kannanotto ei enää ehtinyt jo melkein valmiina olleeseen, 11.12. ilmestyneeseen lehteen. Kannanotto julkaistiin 27.12.2013. Alkuperäisen jutun ja kannanoton julkaisun välissä ilmestyi kaksi ET-lehden numeroa.
Vastauksessaan Julkisen sanan neuvostolle päätoimittaja luonnehtii kantelijan kirjoitusta omaksi kannanotoksi eli vastineeksi seuraavasti: ”Missään tapauksessa kantajasta esitetty kritiikki ei ole ollut niin kohtuutonta, etteikö siihen olisi ollut riittävää puolustautua jälkeenpäin julkaistulla omalla kannanotolla.” Lisävastauksessaan päätoimittaja kieltää kantelijan oikeuden omaan kannanottoon ja sanoo julkaisseensa hänen tekstinsä mielipidekirjoituksena, jota toimitus lyhensi ja muokkasi vakiintuneen tavan mukaan. Päätoimittajan mukaan kannanotosta oli poimittu kaikki oleellinen julkaistuun mielipidekirjoitukseen.
Ratkaisu
Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä (JO 21). Ellei samanaikainen kuuleminen ole mahdollista, voi erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutunutta olla tarpeen kuulla jälkeenpäin. Jos näin ei tehdä, hyvään tapaan kuuluu julkaista hänen oma kannanottonsa (JO 22). Kannanotto on puheenvuoro, joka on syytä julkaista mahdollisimman nopeasti ilman sen yhteyteen liitettyjä asiattomia lisäyksiä (JO 23). Ellei kannanotto ole julkaisukelpoinen, sen korjaamisesta on syytä neuvotella laatijan kanssa. Vaikka yksimielisyyteen ei päästäisi, olennainen sisältö on suositeltavaa julkaista asiallisessa muodossa (JO 25).
Kantelija mainittiin ET-lehden jutussa nimeltä. Hänen toimintaansa kuvailtiin tekstissä yleisenä tietona: ”Prosessi on siis vaatinut sitkeyttä myös kirkkoherra [XX:ltä], joka on tehnyt neljä esitystä [pastorin] viran lakkauttamiseksi.” – – ”Viimekeväisessä kolmannessa äänestyksessä kirkkoherra esikuntineen sai tahtonsa läpi muun muassa taloudellisiin syihin vedoten. Niitähän tämän päivän Suomessa riittää.”– – ”Kirkkoherran sen sijaan tiedetään käyneen kunniansa puolesta käräjiä aiemminkin, joten päätämme spekuloinnin lakkautuspäätöksen vilpittömyydestä tähän.”
Kantelijaa ei kuultu jutun yhteydessä. Päätoimittaja lupasi palstatilaa kantelijan omille näkemyksille jutun sisällöstä. Kantelijan kirjoitus julkaistiin editoituna ja neuvottelematta kantelijan kanssa siihen tehdyistä muutoksista. Kirjoitus julkaistiin vasta kolmannessa numerossa jutun ilmestymisen jälkeen.
Julkisen sanan neuvoston mielestä kantelija joutui erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi ET-lehden jutussa. Häntä olisi ollut kohtuullista kuulla samanaikaisesti, koska lehti haastatteli juttuun useita muitakin henkilöitä. Koska näin ei tapahtunut, hänelle syntyi Julkisen sanan neuvoston mukaan oikeus omaan kannanottoon eli vastineeseen. Lehti viivytteli oman kannanoton julkaisemista kohtuuttomasti ja kestämättömin perustein. Oikeus omaan kannanottoon on niin tärkeä, että kantelijan kirjoitus olisi pitänyt julkaista 11.12.2013 ilmestyneessä numerossa. Neuvosto toteaa myös, että oman kannanoton muokkaamisesta olisi pitänyt neuvotella kantelijan kanssa ennen kirjoituksen julkaisemista.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että ET-lehti on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen.
Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Kalle Heiskanen, Jyrki Huotari, Timo Huovinen, Ulla Järvi, Anssi Järvinen, Eeva Ruotsalainen, Anssi Halmesvirta, Pasi Kivioja, Heli Kärkkäinen, Marja Irjala, Jaakko Ujainen, Heikki Valkama ja Salla Vuorikoski.