5133/AL/13

Vapauttava

Lehden nettikeskustelupalstalla paljastettiin kantelijan henkilöllisyys, vaikka hän on halunnut esiintyä vain nimimerkillään. Muut keskustelijat kuitenkin yhdistelivät tietoja, joita kantelija itse oli ladannut nettiin erilaisille julkisille sivustoille. Tutkijatohtorina ja poikkeuksellisen aktiivisena nettikeskustelijana kantelijan tulee sietää näkemystensä julkista arvostelua.

Kantelu 18.2.2013 

Kantelija katsoo, että lehti on esimerkiksi 17.2.2013 ja aikaisemminkin paljastanut yleisökeskustelupalstoillaan kantelijan henkilötietoja, vaikka hän on esiintynyt keskusteluissa nimimerkillä.  Kantelija on pyytänyt häntä loukkaavien kommenttien poistamista, mutta lehti ei ole tähän yhtä poikkeusta lukuun ottamatta suostunut. Moderaattori ei myöskään ole poistanut pyynnöistä huolimatta kaikkia viestejä, joissa kantelija mainitaan nimeltä. Kantelija epäilee, että myös lehden oma moderaattori on paljastanut yksityisiä viestejä ja mahdollisesti myös henkilötietoja. Kantelijalta itseltään kommenttien esittäminen palstalla on kielletty.

Kantelijan henkilöllisyyttä on hänen mukaansa selvitetty nettikeskusteluissa muun muassa käyttämällä julkaistun kuvan taustatietoja. Keskustelijat ovat etsineet samantyyppisiä kirjoituksia ja yhdistäneet ne sitten kantelijaan. Hän kuvailee, että keskustelupalstan kirjoittajat ovat liittäneet häneen myös muita salattaviksi tarkoitettuja nimimerkkejä esimerkiksi eräiltä yhdysvaltalaisilta keskustelusivuilta. Kantelijan mukaan hänen jopa kymmenen vuotta vanhoja kommenttejaan on kopioitu Tiede-lehden keskustelupalstalle vääristellen ja niistä on jätetty pois viitteitä alkuperäislähteisiin. Myös vääriä henkilöitä ja viestiketjuja on yhdistetty kantelijan nimeen. Osaa nettikeskustelijoista hän epäilee hakkereiksi.

Kantelija vetoaa useisiin lakeihin ja Journalistin ohjeiden liitteeseen Yleisön tuottama aineisto tiedotusvälineiden verkkosivuilla. Hän viittaa myös neuvoston päätökseen (http://www.jsn.fi/sisalto/?id=5426&search=nimimerkki) vuodelta 1995. Sen mukaan tiedotusvälineiden on kunnioitettava niille esitettyä pyyntöä nimimerkin käyttämisestä.

Tiede-lehden vastaus 14.3.2013

Päätoimittaja Jukka Ruukki kertoo, että Tiede-lehden verkkosivujen keskustelupalsta on jälkimoderoitu.ja keskustelijat ovat itse vastuussa kirjoituksistaan. Keskustelijat voivat ilmoittaa palstan ylläpitäjille asiattomista viesteistä, mutta suurin osa tällaisista viesteistä poistetaan valvojien seurannan perusteella.

Ruukin mukaan kantelija on kirjoittanut keskustelupalstalle vuodesta 2011 lähtien lähes tuhat viestiä. Päätoimittaja kirjoittaa, että kantelijan viesteissä esitettiin toistuvasti tieteellisten tosiasioiden vastaisia väitteitä. ”Kantelija kertoi itsestään monia asioita ja asettui voimakkaasti asiantuntijan rooliin, tietolähteeksi”, Ruukki kuvailee. Kantelija esimerkiksi kertoi oppiarvonsa, missä tutkimuslaitoksissa hän oli työskennellyt ja yhden kuvan yhteydessä myös etunimensä. Palstan muissa keskustelijoissa kantelijan kommentit herättivät kummastusta ja ärtymystä, ja he osoittivat kantelijan väitteet vääriksi. Kantelija esitti nimimerkillään muita keskustelijoita kummastuttaneita väitteitä esimerkiksi siitä, onko ihminen käynyt Kuussa.

Muutama keskustelija alkoi Ruukin mukaan epäillä kantelijan motiiveja ja linkitti ja lainasi Tiede-lehden keskustelupalstalle muilta sivustoilta vastaavanlaisia viestejä tai viestien osia. Moni niistä muistutti kovasti kantelijan nimimerkin kommentteja Tiede-lehden keskustelupalstalla. Päätoimittajan mielestä muilta, kaikkien luettavissa olevilta palstoilta lainatuissa viesteissä ei ollut mitään salaista tai henkilökohtaista, eikä niitä yhdistetty tiettyyn henkilöön saati kantelijaan. Sen sijaan Ruukki uskoo, että kaikkien kantelijan itsestään julkaisemien tietojen perusteella olisi hakukoneiden avulla helposti selvitettävissä, kenestä on kysymys.

Ruukki toteaa, että kaikki julkisille palstoille kirjoitettu on sanan mukaisesti julkista. Tällaisella aineistolla ei hänen mielestään ole yksityisyyden suojaa. Päätoimittaja kieltää kantelijan väitteen, jonka mukaan keskustelupalstalla olisi loukattu tämän yksityisyyttä ja palstan ylläpitäjät ja valvojat olisivat jopa avustaneet loukkauksissa. Päätoimittaja kertoo, että ylläpitäjillä ja valvojilla ei ole pääsyä järjestelmään rekisteröitymisen yhteydessä annettaviin tietoihin eikä heillä ole tietoa keskustelijoiden oikeasta henkilöllisyydestä. Ruukin mukaan kantelija olisi voinut halutessaan vastata viesteihin, joissa katsoi yksityisyyden suojansa tulleen loukatuksi. Näin kantelija ei kuitenkaan toiminut. Verkkovalvojat antoivat kantelijalle kirjoituskiellon yhteen ketjuun hänen rikottuaan palstan verkkoetikettiä, mutta hän kirjoitti samaan aikaan muihin ketjuihin.

Ratkaisu

Ote Journalistin ohjeiden liitteestä Yleisön tuottama aineisto tiedotusvälineiden verkkosivuilla:
1. Toimituksen tulee seurata verkkosivujaan sekä pyrkiä estämään yksityisyyden suojaa ja ihmisarvoa loukkaavien sisältöjen julkaiseminen. Syrjinnän lisäksi ihmisarvoa loukkaavat esimerkiksi väkivaltaan yllyttävät sekä yksilöön tai kansanryhmään kohdistuvat vihaa lietsovat sisällöt. 2. Toimituksen tulee viipymättä poistaa sen tietoon tulleet ihmisarvoa ja yksityisyyden suojaa loukkaavat sisällöt. 3. Lapsille ja nuorille suunnattuja verkkopalstoja on valvottava erityisen huolellisesti. 4. Yleisölle on varattava mahdollisuus ilmoittaa toimitukselle asiattomasta sisällöstä niin, että ilmoittaja saa siitä vahvistuksen. 5. Yleisölle varattujen palstojen ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä tiedotusvälineiden verkkosivuilla
Lehden verkkosivun keskustelussa arveltiin, että kantelijan nimimerkki on osallistunut Tiede-lehden lisäksi eri nimimerkeillä myös muihin nettikeskusteluihin. Keskustelijat kävivät läpi kantelijan kirjoittamiksi arvelemiaan kommentteja eri foorumeilla. He viittasivat myös kantelijaksi olettamansa henkilön kotisivuihin. Kantelijan epäiltiin kirjoittaneen nimimerkin suojissa kommentteja esimerkiksi 9/11-iskuista ja Olof Palmen murhasta. Joissakin viesteissä kantelija yhdistettiin nimellään tieteellisiin julkaisuihin.

Jos toimitus antaa jollekin nimimerkin suojan, sen tulee pitää kiinni lupauksestaan myös niissä tapauksissa, joissa ulkopuoliset yrittävät laittomilla keinoilla selvittää nimimerkkikirjoittajan oikean henkilöllisyyden. Toimitus voi tällöin poistaa nimimerkkikirjoitukset ja tekstit, joissa paljastetaan lainvastaisesti hankitut tiedot nimimerkkikirjoittajan todellisesta identiteetistä. Toimituksen ei kuitenkaan tarvitse poistaa sellaisia viestejä, joissa arvaillaan ja pohditaan jonkun nimimerkkikirjoittajan henkilöllisyyttä – kunhan arvailu ei paljasta arkaluonteisia yksityisyyden suojaan kuuluvia tietoja.
Tässä tapauksessa kantelija on itse toiminut aktiivisesti netissä ja esiintynyt tiedeasiantuntijan roolissa. Viestit, joihin nettikeskustelijat viittasivat, ovat julkisia ja kenen tahansa arvioitavissa ja yhdisteltävissä. Kantelijan nimi liitettiin keskustelussa hänen julkiseen tieteelliseen toimintaansa ja julkaisuihinsa.

Muut keskustelijat arvostelivat kantelijan nimimerkkikirjoituksia kriittisesti, mutta tämä hänen tulee sietää, sillä hän on itse tuonut kiistanalaiset argumenttinsa julkisuuteen. Neuvostolle ei ole osoitettu, että lehti olisi laiminlyönyt velvollisuutensa poistaa asiattomat viestit.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Tiede-lehti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Jukka Ahlberg, Ulla Ahlmén-Laiho, Kalle Heiskanen, Timo Huovinen, Anna-Liisa Hämäläinen, Lauri Karppi, Juha Keskinen, Salla Nazarenko, Riitta Ollila, Veera Ristikartano, Jaakko Ujainen ja Heikki Vento.