4979/R/12

Langettava

Kanavalla esiteltiin mainoshahmo oikeana musiikkiartistina. Toimitus hämärsi harkitusti journalistisen ja markkinointiaineiston rajaa ja johti yleisöä harhaan. Neuvoston mielestä kanava luovutti journalistista päätösvaltaansa mainostajalle.

Kantelu 29.8.2012 

Kantelija kirjoittaa, että kanavalla ”haastateltiin” 14.8.2012 Kristal-nimistä ”muusikkoa”. Hänen mukaansa kysymys oli piilomainonnasta. Kantelijan mukaan toimittajat antoivat ymmärtää, että kyseessä olisi ollut oikea muusikko, vaikka Kristal oli todellisuudessa osa puhelinoperaattori Saunalahden mainoskampanjaa. Kantelija huomauttaa, että ohjelman jälkeen kanavan johto on myöntänyt Kristalin olleen mainoshahmo.

Neuvosto laajensi kantelun koskemaan myös journalistista päätösvaltaa sekä tosiasioiden ja sepitteen erottamista toisistaan.

Radio NRJ:n vastaus 19.9.2012

Ohjelmajohtaja Jani Jääskeläinen vastaa, että haastateltu artisti ei ohjelman lähetysaikaan vielä liittynyt Saunalahteen tai muuhunkaan mainoskampanjaan. Koska mainontaa ei ollut olemassa, Jääskeläisen mukaan kysymys ei voinut olla piilomainonnastakaan. ”Ketään ei ole myöskään johdettu harhaan, koska kuuntelija ei ole tiennyt kyseessä olleen mainoshahmo”, ohjelmajohtaja toteaa.

Jääskeläinen kirjoittaa, että haastattelu tehtiin journalistisin perustein ja juontajat olivat valmistelleet sen itse. Haastattelu oli Jääskeläisen mukaan sisältönä viihteellistä ja ”jopa sellaista, kenenkään ei pitäisi sitä ottaa yleismaailmallisena totuutena”. Lisäksi hän pitää haastateltavan kommentteja niin ylilyötyinä, ettei kukaan ole voinut uskoa haastateltavan olleet oikea artisti. Kanavalla ei pidetty tarpeellisena kertoa yleisölle haastateltavan todellisesta luonteesta.

Ohjelmajohtajan mielestä ohjelmassa ei sekoitettu tosiasioita ja sepitteellistä aineistoa. Hän uskoo artistin musiikkivideon ja eri medioissa soineen musiikkikappaleen ruokkineen tällaista mielikuvaa, mutta korostaa, että video ja kappale ovat olleet kanavasta riippumattomia asioita.

Ratkaisu

Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille (JO 2). Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti (JO 11). Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Piilomainonta on torjuttava (JO 16).
Aamupojat-ohjelman juontajat haastattelivat Kristaliksi esittelemäänsä henkilöä, joka kertoi olevansa poptähti. Ohjelmassa puhuttiin Kristalin keikoista, singlestä ja elämäntyylistä. Lopuksi kuulijoille kerrottiin, mistä Kristalin singlen voi ladata. Samana päivänä kanavan verkkosivuilla julkaistiin myös viihdeuutinen ”Rahaa palaa -Kristal: Kaikki rakastaa mua!”, jossa kerrottiin ”popmusiikin uudesta kasvosta”.

Kristal on mainostoimistossa Saunalahden kampanjaan suunniteltu, nuoren ja tuntemattoman näyttelijän esittämä roolihenkilö. Radio-ohjelman toimittajat haastattelivat häntä suorassa lähetyksessä ikään kuin hän olisi todellinen artisti. Kristalin haastattelu oli mainos, mutta kuulijoille se tarjottiin journalistisena sisältönä. Kysymys oli räikeästä piilomainonnasta.

Yleisöä aliarvioivaa linjaa jatkettiin kanavan verkkosivulla.  Toimitus laati sinne fiktiivisestä hahmosta ”uutisen”. Yleisölle ei annettu radio-ohjelmassa eikä ”uutisessa” mahdollisuutta erottaa tosiasioita sepitteellisestä aineistosta. Neuvoston mielestä kanava alisti journalistista päätösvaltaansa mainostavalle yritykselle.

Neuvosto on viime kuukausina kiinnittänyt huomiota kaupallisilla radiokanavilla esiintyneeseen piilomainontaan. Neuvosto pitää lyhytnäköisenä tällaista piittaamattomuutta, jossa tietoisesti rikotaan media-alan yhdessä sopimia eettisiä pelisääntöjä. Yleisön on myös voitava luottaa siihen, että journalistinen päätösvalta pysyy toimituksella eikä juttuja perusteta sepitteelle. Radio NRJ petti yleisönsä luottamuksen.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Radio NRJ on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa kanavalle huomautuksen.

 

Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Jukka Ahlberg, Ulla Ahlmén-Laiho, Ollijuhani Auvinen, Kari Heino, Timo Huovinen, Marja Irjala, Lauri Karppi, Heli Kärkkäinen, Salla Nazarenko, Riitta Pollari, Jaakko Ujainen ja Heikki Vento