4897/TV/12

Vapauttava

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös nimen suojasta ja epäillyn asemasta. Kantelijan entisen sukunimen näyttäminen uutisen kuvituksessa ei paljastanut hänen nykyistä henkilöllisyyttään. Uutisesta kävi selvästi ilmi, että kyseessä oli vasta epäily.

Kantelu 15.5.2012

Kantelijan mukaan MTV3:n Kymppiuutisissa näytettiin 27.4.2012 materiaalia, josta selvisi kantelijan sukunimi. Uutisessa kerrottiin, että henkilö on vangittuna, koska hän oli aloittanut uusien rikosten teon heti vankilasta vapauduttuaan. Uutinen julkaistiin ja nimi kerrottiin, vaikka kyseessä oli vasta epäily. Kantelija katsookin, että hänen yksityisyyden suojaansa on rikottu.

Kantelun mukaan MTV3 otti myös ennakolta kantaa syyllisyyteen antaessaan vaikutelman, että syyllisyys on jo varmaa. Samassa yhteydessä puhuttiin myös pedofiliasta, vaikka Suomen laki ei tunne sellaista sanaa. Kantelija painottaa, että hänen tapauksessaan ei ole koskaan ollut kyse pedofiliasta. Suomessa voi kantelijan mukaan saada tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jos keskustelee 15-vuotiaan kanssa netissä seksuaalisista asioista. Tällainen tuomio ei kantelijan mukaan tee tuomitusta automaattisesti pedofiiliä, kuten MTV3 virheellisesti uutisoi. Kantelija sanoo, että hän on joutunut vaihtamaan nimensä asian takia.

MTV3:n vastaus 7.6.2012

Päätoimittaja Merja Ylä-Anttila vastaa, että uutinen käsittelee kahta Helsingissä paljastunutta lasten hyväksikäyttöepäilyjen sarjaa sekä kemiallista kastraatiota seksuaalirikoksiin syyllistyneiden mahdollisena hoitomuotona. Kantelijan sukunimi näkyy tv-jutun kuvituksessa.  Nimeä ei kuitenkaan jutussa korostettu.

Nimen julkistamiselle on Ylä-Anttilan mukaan peruste jo epäilyvaiheessa, koska henkilö on tuomittu keväällä 2009 vastaavanlaisista teoista, yli kolmenkymmenen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Tuolloin kyseessä oli poikkeuksellisen laaja ja runsaasti huomiota herättänyt rikossarja. Nuorin uhreista oli 12-vuotias.

Ylä-Anttila sanoo, että jutussa oli selkeästi myös kerrottu, että kyse on rikosepäilystä. Siinä ei ole otettu kantaa syyllisyyteen muutoin kuin jo tuomitun rikoksen osalta. Uusista rikoksista oli jutun tekohetkellä nostettu jo syytteet. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kantelijan näistä rikoksista 5 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen 23.5.2012. MTV3:n uutisten tietojen mukaan kantelija on vaihtanut nimeään jo ennen ko. uutisen julkaisua.

Ratkaisu

Rikoksesta tuomitun nimen, kuvan tai muita tunnistetietoja voi julkaista, ellei se tuomitun asemaan tai tekoon nähden ole selvästi kohtuutonta — (JO 31). Tunnistamiseen johtavien tietojen käytössä on syytä olla varovainen, kun kyse on vasta rikosepäilystä tai syytteestä (JO 32). Tietoja rikoksentekijästä, syytetystä tai epäillystä ei yleensä pidä julkaista, jos ne paljastavat erityisen arkaluonteisen rikoksen uhrin (JO 33). ¬– Oikeudenkäynnin aikana ei pidä asiattomasti pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuimen ratkaisuihin eikä ottaa ennakolta kantaa syyllisyyteen (JO 35).

Kantelija tuomittiin 2009 alaikäisten hyväksikäytöstä vankilaan. Vapautumisen jälkeen hän syyllistyi uusiin hyväksikäyttöihin, jäi kiinni, pidätettiin ja vangittiin. MTV3 kertoi tapauksesta uutisissaan ennen tuomiota, jutun ollessa käräjillä. Uutisen yhteydessä käytettiin kuvituksena vanhaa käräjäoikeuden tuomiota, josta näkyi kantelijan sukunimi. Kantelija oli kuitenkin ensimmäisen tuomionsa jälkeen vaihtanut nimensä, joten paperissa näkyi hänen entinen nimensä.

Neuvosto tähdentää, että nimen paljastamisessa on käytettävä erityistä harkintaa, kun kyse on vasta rikosepäilystä. Tämä periaate korostuu, kun kyse on arkaluontoisesta rikoksesta ja uhrin suojasta.

Kymppiuutisissa lähetetystä raportista kävi selkeästi ilmi, että kyseessä on hyväksikäyttöepäily. Tämän vuoksi kyse ei voi olla syyllisyyden ennakoinnista. Uutisen kuvituksena näytettiin kolme vuotta vanhaa oikeudenkäyntipöytäkirjaa, jossa oli kantelijan entinen sukunimi. Tämä ei voinut paljastaa kantelijan nykyistä henkilöllisyyttä muille kuin niille, jotka sen jo ennestään tiesivät.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että MTV3 ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

 

Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Ulla Ahlmén-Laiho, Timo Huovinen, Lauri Karppi, Juha Keskinen, Tuomo Lappalainen, Salla Nazarenko, Riitta Pollari ja Jaakko Ujainen.