4870/SL/12

Langettava

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös piilomainontaa koskevassa asiassa. Lehti julkaisi uutisen uuden kaupan avajaisista. Juttu oli yksipuolinen, kritiikitön, mainosmainen ja tehty täysin kauppaketjun ehdoilla ja sen julkaiseman tiedotteen perusteella.

Kantelu 19.4.2012

Kantelijan mukaan Vieskalaisessa 19.4.2012 julkaistussa uutisessa Ylivieskassa uuden K-raudan avajaiset on paljon selvää piilomainontaa. Vaikuttaa siltä, että lehti on julkaissut aivan sellaisenaan K-raudan lehdille lähettämän tiedotteen ilman minkäänlaista journalistista harkintaa tai muokkausta.

Vieskalaisen vastaus 25.4.2012

Päätoimittaja Seppo Kangas vastaa, että uutinen K-raudan avajaisista lehden ilmestymispaikkakunnalla sinällään on paikallaan. Kaupunkilehden rooliin kuuluu uutisoida paikallisista liike-elämän tapahtumista.

Päätoimittaja vastaa, että valitettavasti lehteen on kiireessä taittovaiheessa päätynyt käsittelemätön versio kyseisen yrityksen lähettämästä avajaistiedotteesta, jonka teksti sisältää yritysmainonnan tyyppisiä elementtejä. Kyseessä on toimituksen inhimillinen virhe, jota on ollut mahdoton jälkeenpäin korjata.

Ratkaisu

Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille (JO 2). Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Piilomainonta on torjuttava (JO 16).

Vieskalainen julkaisi jutun uuden rautakaupan avaamisesta. Se kuuluu Julkisen sanan neuvoston mielestä paikallisen lehden tehtäviin. Lehden juttu oli kuitenkin lähes sanasta sanaan sama kuin rautakauppaketjun tiedote. Neuvoston mielestä toimitus luopui tämän takia journalistisesta päätösvallastaan. Lisäksi jutun teksti oli yksipuolista ja mainosmaista kehumista. Jutussa ei haastateltu ketään, jolloin toimitus otti ylisanat paikkakunnan rautakauppapalvelujen uudesta tasosta omiin nimiinsä.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Vieskalainen on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen.

 

Ratkaisun tekivät: 
Risto Uimonen (pj), Ulla Ahlmén-Laiho, Anssi Halmesvirta, Hannu Helineva, Timo Huovinen, Marja Irjala, Juha Keskinen, Tuomo Lappalainen ja Jaakko Ujainen.