PÄÄTÖKSET

Vapauttava 7320/SL/20
Mikkelin Kaupunkilehti

Jälkikäteinen kuuleminen, oma kannanotto, totuudenmukainen tiedonvälitys, olennainen asiavirhe

Lehti julkaisi uutisen paikallispoliittisen kiistan uusimmasta käänteestä. Jutussa ei ollut kantelijan väittämää olennaista asiavirhettä, vaan kyse oli lehden valitsemasta näkökulmasta. Jutussa esitetyt tiedot eivät asettaneet kantelijaa niin kielteiseen julkisuuteen, että häntä olisi pitänyt kuulla.

Vapauttava 7311/SL/20
Etelä-Suomen Sanomat

Piilomainonta, olennainen asiavirhe, tietojen tarkistaminen, lähdekritiikki

Lehdellä oli journalistiset perusteet kertoa siitä, että paikallisesti kiinnostava ja historiallisesti merkittävä rakennus on myynnissä. Juttu ei ollut piilomainontaa, eikä siinä ollut olennaisia asiavirheitä.

Vapauttava 7302/SJL/20
Journalisti-lehti

Samanaikainen ja jälkikäteinen kuuleminen, totuudenmukainen tiedonvälitys, tietojen tarkastaminen, lähdekritiikki

Journalistien ammattilehti viittasi jutussaan tunnetusta toimittajasta muualla esitettyyn kritiikkiin. Kantelija ei joutunut jutussa niin kielteiseen julkisuuteen, että häntä olisi pitänyt kuulla samanaikaisesti tai jälkikäteen.

Langettava 7295 & 7309/SL/20
Ilta-Sanomat

Otsikko, olennainen asiavirhe, totuudenmukainen tiedonvälitys

Lehti julkaisi uutisen, jossa se referoi Yhdysvaltain presidentin pitämää puhetta. Otsikko antoi harhaanjohtavan kuvan puheen ja jutun sisällöstä. Otsikolle ei siten löytynyt sisällöstä katetta.

Langettava 7292/AL/20
Hymy

Mainonnan merkitseminen

Terveys-Hymy-mainosliitteen sisältöjä ei ollut erotettu riittävän selvästi Hymyn toimituksellisesta aineistosta netissä eikä printissä.

Vapauttava 7291/SL/20
Mikkelin Kaupunkilehti

Jälkikäteinen kuuleminen, oma kannanotto, totuudenmukainen tiedonvälitys, olennainen asiavirhe

Poliitikon uran ja aiemman poliittisen toiminnan arvioiminen päätoimittajan kolumnissa ei synnyttänyt velvollisuutta kuulla poliitikkoa samassa yhteydessä tai jälkeen päin.

Langettava 7289/SL/20
Talouselämä

Olennainen asiavirhe, tietojen tarkistaminen, lähdekritiikki, toisen työn käyttäminen

Nettijutussa oli olennainen asiavirhe. Lehden juttuun tekemät päivitykset eivät täyttäneet Journalistin ohjeiden vaatimusta olennaisen asiavirheen korjaamisesta, eikä jutusta käynyt riittävän selväksi, että sen alkuperäisessä versiossa oli yksiselitteinen virhe.

Langettava 7288/SL/20
Helsingin Sanomat

Olennainen asiavirhe, otsikko, haastateltavan oikeudet, samanaikainen ja jälkikäteinen kuuleminen, vastine

Juttu käsitteli kriittisesti maahanmuuttajanuorten kotouttamiseen tähtäävää hanketta. Jutusta sai harhaanjohtavan kuvan hankkeen tavoitteista, mikä oli olennainen asiavirhe. Otsikossa esitetylle tulkinnalle ei löytynyt sisällöstä katetta.

Langettava 7285/SL/20
Aamulehti

Olennainen asiavirhe, totuudenmukainen tiedonvälitys, tietojen tarkastaminen

Alueellista vesihanketta käsitelleessä kolumnissa oli yksi selvä olennainen asiavirhe ja useita kohtia, joista saattoi saada väärän käsityksen asiasta. Lehti ei korjannut virheitä saatuaan niistä tiedon. 

Vapauttava 7282/SL/20
Ilkka-Pohjalainen

Oma kannanotto

Mielipidekirjoitus käsitteli kriittisesti kehitysvammaisten tukia puoltaneita puheenvuoroja, mutta kantelija tai hänen päämiehensä eivät joutuneet siinä erittäin kielteiseen julkisuuteen.

Langettava 7275/PL/20
Koillissanomat

Olennainen asiavirhe

Jutussa oli olennaisia asiavirheitä, joista toimitus oli saanut selvän korjauspyynnön. Lehti julkaisi korjauksen vasta saatuaan tiedon Julkisen sanan neuvostolle tehdystä kantelusta.

Vapauttava 7273/SL/20
Iltalehti

Piilomainonta

Lehti julkaisi jutun, jossa kerrottiin uuden alkoholijuoman lanseeraamisesta. Lehden oma journalistinen panos oli moitittavan vähäinen, mutta juttu täytti Journalistin ohjeiden minimivaatimukset. Äänestyspäätös 8–6. Päätöksen lopussa eriävä mielipide.

Vapauttava 7269/YLE/20
Yle

Nimi rikosuutisissa

Yle julkaisi jutun, jossa vaarinsa hyväksikäyttämäksi joutunut haastateltava kertoi nimellään ja kasvoillaan kokemuksistaan. Ylellä oli perusteet kertoa yhteiskunnallisesti merkittävästä aiheesta, vaikka harvinainen sukunimi tuli liitetyksi kielteiseen aiheeseen.

Langettava 7268/AL/20
Koiramme

Olennainen asiavirhe, virheen korjaus, tietojen tarkistaminen, lähdekritiikki, piilomainonta

Lehdessä oli olennainen asiavirhe, jonka se korjasi printtiversiossaan. Lehti ei julkaissut korjausta verkkosivuillaan.

Vapauttava 7261/SL/19
Aamulehti

Yksityisyyden suoja

Lehden verkkosivuillaan julkaisemaan verokoneeseen on koottu Suomen suurituloisimpien tulo- ja verotiedot. Kantelijan tietojen julkaisu osana laajaa kokonaisuutta ei rikkonut hänen yksityisyyden suojaansa. 

Vapauttava 7260/SL/19
Iltalehti

Yksityisyyden suoja

Lehden verkkosivuillaan julkaisemaan verokoneeseen on koottu Suomen suurituloisimpien tulo- ja verotiedot. Kantelijan tietojen julkaisu osana laajaa kokonaisuutta ei rikkonut hänen yksityisyyden suojaansa. 

Langettava 7257/SL/20
Iltalehti

Olennainen asiavirhe, samanaikainen kuuleminen

Juoksutapahtuman järjestäjään kohdistuneista rikosepäilyistä kertovista jutuista saattoi saada virheellisesti sellaisen käsityksen, että asian poliisitutkinta olisi ollut julkaisuhetkellä yhä kesken. Juttujen otsikointi oli harhaanjohtavaa. Nettijutun osalta lehden toimenpiteet eivät täyttäneet Journalistin ohjeiden vaatimusta olennaisen asiavirheen korjaamisesta. Painetussa lehdessä ollut virhe korjattiin asianmukaisesti.

Vapauttava 7253/MTV/20
MTV

Samanaikainen kuuleminen, mielipiteet ja tosiasiat, otsikko, tietojen tarkistaminen

MTV:n nettijutun mukaan yrityksen logolla olisi natsitervehdykseksi tulkittava piilomerkitys. Jutussa käsiteltyyn yritykseen kohdistunut julkisuus oli kielteistä, mutta ei niin kielteistä, etteikö jälkikäteinen kuuleminen riittänyt.

Langettava 7249/SL/20
Helsingin Sanomat

Olennainen asiavirhe, tietojen tarkistaminen, lähdekritiikki

Helsingin Sanomat julkaisi STT:n uutisen, jossa oli olennainen asiavirhe. Lehti ei korjannut virhettä, vaikka se sai lukijalta korjauspyynnön ja tämän jälkeen vielä STT:ltä korjatun version uutisesta. Lehti korjasi virheen vasta, kun lukija muistutti aiemmin tekemästään korjauspyynnöstä.

Vapauttava 7248/SL/20
STT

Olennainen asiavirhe, tietojen tarkistaminen, lähdekritiikki

STT:n uutisessa oli olennainen asiavirhe, jonka se korjasi reilu viikko korjauspyynnön vastaanottamisen jälkeen. Korjaustoimenpide oli riittävän nopea, sillä asian tarkistaminen ja korjaaminen vaati selvitystyötä.

<< 1 2 3 4 5 6 7 8  ... >> 

Vapauttava 4860/SL/12

Vastaaja: Iltalehti

Ratkaistu: 21.11.2012

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös piilomainontaa ja konserniyhteyttä koskevassa asiassa. Lehti kertoi erikoisjulkaisusta, joka ilmestyi sen liitteenä. Juttua ei voi pitää piilomainontana. Myös konserniyhteys tehtiin lukijoille selväksi.

Kantelu 5.4.2012

Kantelijan mielestä Iltalehden uutispalstalla 3.4.2012 julkaistu juttu Ilona & puutarha myyntipisteissä oli ”ällistyttävän estotonta ja röyhkeää tekstimainontaa, ja vielä lehden omassa asiassa”.

Iltalehden vastaus 4.5.2012

Päätoimittaja Kari Kivelä kertoo, että kerran viikossa ilmestyvä Ilona on Iltalehden julkaisema naistenlehti, jota voi ostaa ainoastaan irtonumerona yhdessä uutislehti Iltalehden kanssa. Ilona on ilmestynyt vuodesta 2006 lähtien, ja sen ilmestymisestä ja sisällöstä on aina julkaistu juttu uutislehti Iltalehdessä. Se tehdään toimituksen päätöksestä, eikä päätöksentekoa luovuteta ulkopuolisille. Kivelän mukaan lukijatutkimuksista selviää, että Ilonan lukijat pitävät näitä juttuja tärkeänä informaationa.

Ilonan viikkolehden lisäksi julkaistaan vuosittain muutamia Ilonan erikoisnumeroita. Kantelun kohteena oleva Ilona & Puutarha on juuri tällainen erikoisnumero.

Suomalaisilla tiedotusvälineillä on Kivelän mielestä laajalti tapana kertoa omista tuotteistaan tai tuoteuudistuksistaan osana toimitettua sisältöä. Sanomalehden pääjuttu voi kertoa sen omasta ulkoasu-uudistuksesta, tai televisiouutiset oman yhtiön verkkosivujen muutoksista. Päätoimittaja kirjoittaa, että tiedotusvälineillä pitää olla oikeus kertoa yleisöä varten tehdyistä uudistuksista tai heille tarkoitetuista uusista tuotteista. Toimittajilla pitää olla tällaisessa yhteydessä oikeus kuvailla uudistuksia tai tuotteita ja käyttää myös myönteisiä adjektiiveja. Kivelä arvioi, että yleisön näkökulmasta tällainen aineisto ei sekoitu mainontaan, vaan vastaanottajat ymmärtävät sen toimituksen tavaksi kertoa itsestään ja uudistuksistaan.

Ratkaisu

Käsitellessään omalle tiedotusvälineelle, konsernille tai sen omistajille merkittäviä asioita journalistin on hyvä tehdä asiayhteys lukijalle, kuulijalle ja katsojalle selväksi (JO 6). Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Piilomainonta on torjuttava (JO 16).

Uutisen ingressissä todettiin, että ”Ilonan supersuosittujen erikoislehtien perhe täydentyy”. Jutussa Ilona & puutarhaa kehuttiin ja kerrottiin, mitä lehti maksaa ja miten sen voi hankkia. "Unelmajulkaisuksi" mainittua lehteä kuvailtiin esimerkiksi seuraavaan tapaan: täynnä inspiroivia ideoita, kiehtovia haastatteluja, rohkaisevia esimerkkejä, hyödyllisiä niksejä ja kiehtovia kuvia. Kuvituksena oli kyseisen erikoislehden kansikuva. Uutinen julkaistiin lehden normaalilla uutisaukeamalla. Iltalehden kannessa

Ilona & Puutarhaa mainostettiin kuvan kera. Lisäksi erikoislehdestä julkaistiin koko sivun ilmoitus.
Tiedotusvälineillä on tapana kertoa yleisölle omaan julkaisutoimintaansa liittyvistä uusista tuotteista uutisina. Ne katsovat, että tämä palvelee yleisöä. Vaikka tässä liikutaan lähellä piilomainonnan rajoja, neuvosto hyväksyy tällaisen käytännön, kunhan konserniyhteys tehdään aina yleisölle selväksi ja uutinen erottuu aidosti ilmoituksista.

Iltalehti julkaisi uudesta erikoislehdestään etusivullaan ilmoitukseksi tulkittavan mainoksen ja sisäsivullaan uutisen. Niistä kävi selväksi, että kysymys oli Iltalehden omasta tuotteesta. Uutinen oli kuitenkin kirjoitettu niin, että sen jotkut luonnehdinnat liikkuivat piilomainonnan riskirajoilla. Neuvosto kiinnittää Iltalehden huomiota siihen, että jos se ei valvo huolellisemmin omia tuotteitaan koskevien uutisten sisältöä, se vaarantaa uskottavuutensa lukijoiden silmissä.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Iltalehti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

 

Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Ulla Ahlmén-Laiho, Jani Halme, Anssi Halmesvirta, Hannu Helineva, Timo Huovinen, Marja Irjala, Tuomo Lappalainen ja Jaakko Ujainen

Tämä päätös on avattu 6349 kertaa