PÄÄTÖKSET

4720/TV/11
MTV3

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös piilomainontaa ja toimittajan ammatillista asemaa koskevassa asiassa. Urheilutoimittajan esiintyminen tv-mainoksissa selostamansa autokilpailun mainoskatkoilla hämärsi kaupallisen ja toimituksellisen aineiston rajan. Myös journalistinen päätösvalta joutui kyseenalaiseen valoon.

 
4712/SL/11
Iltalehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös lööpin harhaanjohtavuutta koskevassa asiassa. Lööpin esirivissä puhuttiin poliisin jättioperaatiosta. Sen alla, lööpin pääotsikossa, kerrottiin miehen teloituksesta. Poliisin rooli tarkentui itse jutussa.

 
4709/SL/11
Iltalehti

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös toimittajan tiedonhankintaa koskevassa asiassa.  Lehti kertoi sairaalan vahvistaneen, että julkisuudesta tuttu henkilö on siellä hoidettavana. Toimittaja ei kertonut ammattiaan soittaessaan sairaalan puhelinvaihteeseen. Tämän puhelun aikana lehti sai juttunsa kannalta olennaista tietoa. Toimittajan olisi tullut tehdä selväksi, että hän hankkii tietoa julkaisemista varten.

 
4702/PL/11
Janakkalan Sanomat

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös omaa kannanottoa koskevassa asiassa. Kantelijan puoliso pyysi omassa mielipidekirjoituksessaan seurakunnan edustajia vastaamaan hänen kysymykseensä. Edustajat toimivat pyydetyllä tavalla ja mainitsivat vastauksessaan myös kantelijan nimeltä. Kantelija ei joutunut vastauskirjoituksen perusteella niin kielteiseen julkisuuteen, että hänelle olisi syntynyt oikeus omaan kannanottoon.

 
4700/TV/11
Nelonen, Maria!

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös haastattelua sekä vainajan ja hänen omaistensa hienotunteista kohtelua koskevassa asiassa. Viihteellisessä keskusteluohjelmassa haastateltiin käräjäoikeudessa useista murhista tuomittua henkilöä, joka sai puolustella tekojaan ja lisäksi kertoa muun muassa parisuhteestaan. Osoitti huonoa makua, että keskeneräisestä, henkirikoksiin liittyvästä oikeusprosessista tehtiin viihdettä. Uhreista tai heidän omaisistaan ei kuitenkaan esitetty loukkaavia väitteitä, eikä toimittaja ottanut kantaa haastateltavan mahdolliseen syyllisyyteen.

 
4699/PL/11
Järviseutu-lehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös piilomainontaa koskevassa asiassa. Jutussa esiteltiin yhtä liikuntamuotoa, jonka kerrottiin auttavan selkävaivoihin. Kyseisen lajin kursseja järjestettiin kansalaisopistossa, mutta niille kaivattiin lehden mukaan lisää osallistujia. Kirjoituksen asiantuntijana käytettiin yksityistä yritystä edustavaa fysioterapeuttia, joka toimii liikunnan ohjaajana kansalaisopistossa. Juttu ei keskittynyt yrityksen palveluihin, vaan se tarjosi yleisölle tietoa kansalaisopiston tarjonnasta.

 
4692/SL/11
Satakunnan Kansa

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös arkaluonteisen rikoksen alaikäisen uhrin henkilöllisyyden suojaa koskevassa asiassa. Lehti saattoi kertoa alaikäisiin kohdistuvista rikosnimikkeistä poikkeuksellisen yksityiskohtaisesti, koska kysymyksessä oli yhteiskunnallisesti merkittävä rikosvyyhti.

 
4689/SL/11
Satakunnan Kansa

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös samanaikaista kuulemista koskevassa asiassa. Kantelija joutui jutussa erittäin kielteiseen julkisuuteen, minkä vuoksi häntä olisi pitänyt saada vastata syytöksiin. Jos toimittaja ei tavoittanut kantelijaa kommentointia varten, olisi lukijoilla ollut oikeus tietää siitä. Nyt tämäkin laiminlyötiin.

 
4688A+B/AL/11
Koiramme

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös nimen suojaa koskevassa asiassa. Jäsenlehti voi harkintansa mukaan julkaista liiton kurinpitolautakunnan päätöksissä sääntöjä rikkoneiden nimiä. Tämä ei ole kohtuutonta, koska liitto ei käytä julkista valtaa. Menettely perustuu sääntöihin, jotka ovat kaikkien tiedossa jäsenten liittyessä liittoon.

 
4687/SL/11
Turun Sanomat

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös totuudenmukaista tiedonvälitystä ja erittäin kielteistä julkisuutta koskevassa asiassa. Lehti tarjosi johtavassa asemassa olevalle virkamiehelle mahdollisuuden vastata häntä kohtaan esitettyihin raskaisiin väitteisiin, mutta hän kieltäytyi. Virkamies ei myöskään tarjonnut lehdelle omaa kannanottoaan, jossa hän olisi myös voinut korjata jutussa mahdollisesti olleet epätarkkuudet.

 
4681/SL/11
Aamulehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös virheen korjaamista ja oman kannanoton julkaisemista koskevassa asiassa. Lehti kirjoitti, että kaupunkifestivaalin yhteydessä oli tapahtunut puukotus ja että poliisi oli muun muassa poistanut useita häiritsevästi käyttäytyneitä nuoria festivaalialueelta. Väitteet perustuivat lähteenä käytetyn poliisin antamiin epätarkkoihin lausuntoihin, jotka hän myönsi ja joita hän tarkensi Aamulehden uutisessa myöhemmin. Festivaalin järjestäjä sai kertoa, mitä todellisuudessa oli tapahtunut. Hänelle tarjottiin myös mahdollisuutta oman kannanoton julkaisemiseen, mutta sen sisällöstä ei päästy yksimielisyyteen.

 
4680/AL/11
Suomen Kuvalehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös oikeita tietoja, haastattelua ja omaa kannanottoa koskevassa asiassa. Jutussa ollut epätarkkuus ei vaikuttanut asiasisältöön, jolloin sitä ei voi pitää olennaisena virheenä. Haastateltava sai tarkistaa ja hyväksyi haastattelusitaattinsa. Hän ei tarjonnut jälkeenpäin toimitukselle omaa kannanottoaan.

 
4679/SL/11
Aamulehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös nimen julkaisemista koskevassa asiassa. Kantelijan kerrottiin tehneen kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Nimi oli julkaistu kaupungin nettisivuilla, mikä oli vastoin oikeusasiamiehen toimistossa noudatettavia salassapitosäädöksiä. Oikeusasiamiehelle tehdyt kantelut ovat kuitenkin lähtökohtaisesti julkisia. Toimituksella oli perusteet luottaa siihen, että kunnan ilmoittama henkilötieto voitiin julkaista. Juttu ei myöskään sisältänyt kantelijasta sellaista tietoa, jota voisi pitää arkaluonteisena tai erittäin kriittisenä.

 
4677/AL/11
Valitut Palat

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös valokuvaa ja yksityisyyden suojaa koskevassa asiassa. Lehti julkaisi henkilöjutun yhteydessä päähenkilön antaman valokuvan, joka oli otettu perhejuhlassa. Lehdellä oli perusteltu syy luottaa siihen, että kuvan julkaisulle ei olisi estettä.

 
4676/SL/11
Hufvudstadsbladet

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös yksityisyyden suojaa koskevassa asiassa. Lehden reportaasissa kerrottiin aikuisviihde-elokuvan kuvauksista. Toimittaja oli luvannut kantelijalle, että jutussa ei paljasteta tämän henkilöllisyyttä. Kantelija oli kuitenkin omasta mielestään tunnistettavissa jutun kuvasta. Hän pyysi kuvan sumentamista, mutta tämä pyyntö tehtiin toimituksen kannalta liian myöhään. Lisäksi kantelija on esiintynyt julkisesti muissa yhteyksissä aikuisviihteen ammattilaisena.

 
4670/SL/11
Iltalehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös virheen korjausta koskevassa asiassa. Lehti tarkisti tietonsa ennen julkaisua. Vahvistus oli kuitenkin virheellinen, vaikka lehdellä oli riittävät perusteet luottaa siihen. Lehti korjasi virheen sekä verkossa että paperilehdessä heti saatuaan siitä tiedon riittävässä laajuudessa.

 
4669/TV/11
MTV3, Makuja

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös piilomainontaa koskevassa asiassa. MTV3.fi referoi nettisivuillaan karppaukseen kielteisesti suhtautunutta juttua. Samassa yhteydessä julkaistiin leipomon mainontaa. Kun mainoskampanja loppui, poistui juttukin yleisön saatavilta.

 
4661/SL/11
Toimittaja Wexi Korhonen, Aamulehti

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös haastattelua koskevassa asiassa. Jutussa kerrottiin kantelijan toipuneen vakavasta sairaudesta ja yltäneen sen jälkeen mitaleille urheilukilpailussa. Toimittaja teki jutun ja käytti siinä kantelijan sitaatteja, vaikka tämä ei ollut suostunut haastatteluun. Lehti vastaa sisällöstään, vaikka sillä ei ole perusteita epäillä avustajansa syyllistyneen laiminlyöntiin tiedonhankinnassa.

 
4659/SL/11
Aamulehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös totuudenmukaista tiedonvälitystä ja nimen julkaisemista koskevassa asiassa. Koirankasvattajan toimintaa kuvailtiin otsikossa ja jutussa ”huijaukseksi”, koska hänen kennelinsä koirien sukutauluissa oli ilmennyt epäselvyyksiä. Termiä käytti juttua varten haastateltu koira-alan etujärjestön edustaja, joka perusteli näkemyksensä. Myös kritiikin kohteeksi joutunut kasvattaja sai uutisessa kertoa oman kantansa.

 
4644/SL/11
Pohjolan Sanomat

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös mielipidekirjoitusta koskevassa asiassa. Nimettömässä tekstiviestipalstan kirjoituksessa äiti arvostelee kärkevästi tyttären hääjuhlia, entistä miestään ja koko lähisukua. Tekstissä ei kuitenkaan ole sellaisia tietoja, joiden perusteella sukuriita leviäisi tunnistettavasti lähipiiriä laajemman joukon tietoon.

 
<< 1 2 3 4 5 6 7 8  ... >> 

4677/AL/11

Vastaaja: Valitut Palat

Asia ratkaistu: 01.02.2012

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös valokuvaa ja yksityisyyden suojaa koskevassa asiassa. Lehti julkaisi henkilöjutun yhteydessä päähenkilön antaman valokuvan, joka oli otettu perhejuhlassa. Lehdellä oli perusteltu syy luottaa siihen, että kuvan julkaisulle ei olisi estettä.

Kantelu 29.8.2011

Kantelijan mukaan hänen yksityisyytensä suojaa on loukattu. Kirjoituksen yhteydessä on julkaistu valokuva ja siinä olevien henkilöiden nimet kysymättä lupaa kuvassa olevilta. Yksityisyyden suoja on otettava huomioon myös kuvia käytettäessä, ja näin ei kantelijan mielestä ole tehty. Myös tekijänoikeuksia on loukattu, kun yksityiseen kuva-arkistoon kuuluvan valokuvan ottajalta ei ole kysytty lupaa kuvan käyttämiseen. Jos ei ole kysymys tekijänoikeuksien rikkomisesta, ja kyseinen kuva määritellään julkiseksi, myös julkista aineistoa julkaistaessa pitää ottaa huomioon yksityisyyden suoja. Näin ei ole tehty.

Kyseisessä tapauksessa kantelun tekijä ja hänen aviopuolisonsa ovat selkeästi tunnistettavissa valokuvasta, ja heidät on yhdistetty kirjoitukseen ulkopuolisina henkilöinä lupaa kysymättä. Kirjoitusta ja siihen liitettyjä kuvia ei ole toimitettu kantelijalle luettavaksi tai hyväksyttäväksi ennen julkaisua.


Valittujen Palojen vastaus 26.9.2011

Päätoimittaja Ilkka Virtanen vastaa, että Valitut Palat -lehden artikkeli on suora poiminta Jouko Halmekosken kirjoittamasta kirjasta ”Orjamarkkinat. Huutolaislasten kohtaloita Suomessa”. Kirja sisältää 25 henkilön lyhyehkön elämäntarinan, mukaan lukien ”Aadamin / Aatun” tarina (jäljempänä Aatu, oikea nimi muutettu). Huutolaislapsilla tarkoitettiin lapsia, jotka syystä tai toisesta olivat jääneet vaille elatusta ja jotka kunta tai kaupunki vuosittain luovutti tämän ylläpidosta vähiten korvausta vaatineelle. Lasten luovutus tapahtui huutokauppamaisessa tilaisuudessa. Valvontaa ei juuri ollut, joten huutolaislapsia vastaanottaneet saattoivat olla tehtävään sopimattomia, lasten kohtelu asiatonta ja ylläpito olematonta.

Valittujen Palojen julkaisemassa ”Aatun” tarinassa kerrotaan asialliseen ja myönteiseen sävyyn huutolaiseksi omaa syyttään joutuneen lapsen ja yksilön selviytymistarina, jossa ankariin lähtökohtiin liittyvät erilaiset vaikeudet ja hankaluudet eivät onnistu häntä lannistamaan. Tarinassa ei ole erityisen arkaluontoisia seikkoja, jotka olisivat omiaan loukkaamaan ketään.

Tarinan yhteydessä Valitut Palat julkaisi päähenkilö ”Aatun” oikean nimen ja valokuvan, jossa on päähenkilön lisäksi hänen vaimonsa, poikansa ja miniänsä sekä heidän etunimensä. Valokuva ja kuvassa olleiden henkilöiden nimet ja sukulaissuhteet on saatu tarinan päähenkilöltä itseltään. Lehdessä julkaistu kuva täydentää tarinaa ja sillä on journalistista merkitystä. ”Aatun” oikean nimen julkaisemisella ja kuvan käytöllä toimitus halusi vahvistaa tarinan autenttisuutta ja luotettavuutta sekä tuoda esiin hänen elämäntarinansa valoisaa puolta.

Artikkeli käsittelee päätoimittajan vastauksen mukaan yhteiskunnallisesti merkittävää ilmiötä, josta ei ole vielä paljon kirjoitettu. Asiaa on käsitelty neutraalisti ja asiallisesti yksilön näkökulmasta ja hänen itsensä antamien tietojen pohjalta. Artikkelissa ei ole julkaistu mitään erityisen arkaluontoisia yksityiselämään liittyviä seikkoja, jotka olisivat omiaan loukkaamaan ketään. Päähenkilö on antanut suostumuksensa hänen henkilöllisyytensä ja tarinansa julkistamiseen. Hän on antanut lehdessä julkaistun kuvan, suostunut sen julkaisemiseen ja henkilökohtaisesti selvittänyt kuvassa olevien henkilöiden nimet ja sukulaisuussuhteet. Artikkelissa ei ole kantelijan yksityiselämän piiriin kuuluvia arkaluontoisia tietoja. Tieto siitä, että kantelija on avioliiton kautta sukulaisuussuhteessa tarinan päähenkilöön, ei ole tällainen erityisen arkaluonteinen seikka. Toimituksella ei ole ollut mitään syytä epäillä, että kuvan julkaisemiselle ja tietojen käyttämiselle olisi olemassa jokin este. Kyse on päähenkilön lähipiiristä.

Asiaan mahdollisesti liittyvillä tekijänoikeudellisilla kysymyksillä ei ole merkitystä arvioitaessa Valittujen Palojen menettelyä hyvän journalistisen tavan ja journalistin ohjeiden perusteella.


Ratkaisu

Yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Yksityiselämän suoja on otettava huomioon myös kuvia käytettäessä. (JO 27).

Lehti julkaisi huutolaispojan elämäntarinan yhteydessä valokuvan, jossa jutun päähenkilön lisäksi ovat hänen vaimonsa, poikansa ja miniänsä. Kyseessä on pojan ja miniän häissä otettu potretti, jonka kuvatekstissä henkilöt esitellään etunimillään. Toimitus oli saanut kuvan jutun päähenkilöltä.

Julkisen sanan neuvosto ei ota kantaa kuvan tekijänoikeuksiin.

Valittujen Palojen julkaisema juttu on huutolaispojan selviytymistarina, jossa on onnellinen loppu. Juttuun liitetty perhepotretti korostaa tarinan myönteistä henkeä. Toimitus oli saanut valokuvan tarinan päähenkilöltä, joka oli suostunut myös jutun julkaisuun. Julkisen sanan neuvosto korostaa sitä, että erityisesti perhekuvien julkaisulupa olisi suotavaa varmistaa huolellisesti etukäteen. Tässä tapauksessa toimituksella oli kuitenkin perusteltu syy luottaa siihen, että kuvan julkaisulle ei ollut estettä, koska jutun päähenkilö oli kuvan antanut. Lisäksi neuvosto ei pidä julkaisuyhteyttä loukkaavana.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Valitut Palat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.
 

Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Ollijuhani Auvinen, Hannele Haanpää-Holappa, Lauri Karppi, Juha Keskinen, Tuomo Lappalainen, Salla Nazarenko, Riitta Ollila, Riitta Pollari ja Jaakko Ujainen.

 

Tämä päätös on avattu 515 kertaa
Päätös luotu: 02.02.2012