2011 PÄÄTÖKSET

Langettava 4637/SL/11
Ilta-Sanomat

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös piilomainontaa koskevassa asiassa. Lehti kehui itse ja antoi haastateltavan kehua tiettyä automallia kritiikittömästi ja mainosmaisesti, eikä väitteille esitetty riittäviä perusteita.

Vapauttava 4632/YLE, SL/11
Yle uutiset, Helsingin Sanomat, Iltalehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös ihmisarvon kunnioittamista koskevassa asiassa. Uskonnollisen taustan kertomisella käräjäoikeuden tuomion yhteydessä oli yhteiskunnallista merkitystä, eikä siinä tuotu taustaa esille halventavasti tai asiaankuulumattomasti.

Vapauttava 4628/SL/11
Iltalehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös samanaikaista kuulemista koskevassa asiassa. Lehti yritti kuulla juttua tehdessään molempia osapuolia, mutta rehtori vetäytyi vaitiolovelvollisuuden taakse. Neuvosto katsoi, että rehtori olisi voinut vastata yleisellä tasolla tai huoltajien luvalla jutussa esitettyihin väitteisiin.

Vapauttava 4621/AL/11
Hymy

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös journalistista päätösvaltaa, virheen korjaamista ja nettikeskustelua koskevassa asiassa. Viihdetaiteilijan blogin perusteella tehtyä nettiuutista muokattiin kertomatta tästä muutoksesta yleisölle. Koska kysymys ei ollut olennaisen virheen korjaamisesta, lehden toimintaa voi pitää hyväksyttävänä. Uutista seurannutta nettikeskustelua toimitus moderoi yksipuolisesti. Kyseessä kuitenkin oli aineisto, jonka julkaisemisesta tai julkaisematta jättämisestä toimitus päättää itsenäisesti. (Kantelu on tehty ennen Journalistin ohjeiden liitteen ”Yleisön tuottama aineisto tiedotusvälineiden verkkosivuilla” voimaantuloa 1.10.2011, joten liitettä ei tässä ratkaisussa sovelleta.)

Vapauttava 4619/SL/11
Jämsän Seutu

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös ihmisarvon kunnioittamista koskevassa asiassa. Lehti ei rikkonut Journalistin ohjeita siteeratessaan kansanedustajan arveluttavia puheita kuntavierailun aikana. Lukijoilla on oikeus tietää ja lehdellä on velvollisuus kertoa kansanedustajan kommenteista ja linjauksista ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Vapauttava 4617A+B/SL/11
Vasabladet, Syd-Österbotten

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös totuudenmukaista tiedonvälitystä ja yksityisyyden suojaa koskevassa asiassa. Kantelijan kerrottiin lyöneen valmentamansa juniorijoukkueen pelaajaa. Yläkoulun rehtorina ja nuorten valmentajana kantelija käyttää yhteisössään merkittävää valtaa. Tällaisessa asemassa olevan henkilön tulee sietää toimiensa julkistakin arviointia.

Vapauttava 4616/SL/11
Pohjolan Sanomat

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös nettikeskustelua koskevassa asiassa. Kantelijan nimi yhdistettiin asiattomasti nettikeskustelussa taponyrityksestä kertovaan uutiseen. Toimitus kuitenkin poisti asiattoman viestin saatuaan siitä tiedon. (Kantelu on tehty ennen Journalistin ohjeiden liitteen ”Yleisön tuottama aineisto tiedotusvälineiden verkkosivuilla” voimaantuloa 1.10.2011, joten liitettä ei tässä ratkaisussa sovelleta.)

Langettava 4614/SL/11
Metro

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös piilomainontaa koskevassa asiassa. Tunnettu laulaja kirjoitti lehteen oman juttunsa ja hänestä julkaistiin samassa yhteydessä runsaasti muutakin aineistoa. Laulaja herättää maailmanlaajuista kiinnostusta, joten hänen varaansa rakennettu teemakokonaisuus oli journalistisesti perusteltu. Journalistista sisältöä ei kuitenkaan ollut erotettu riittävän selkeästi laulajan levyn myynti-ilmoituksesta. 

Vapauttava 4613/YLE/11
Yle TV2, Poliisi-tv

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös totuudenmukaista tiedonvälitystä ja toimittajan tiedonhankintaa koskevassa asiassa. Televisio-ohjelman peräkkäisissä raporteissa ja ohjelman nettisivulla käsiteltiin suurpetojen salakaatoa poronhoitoalueella. Jutut olivat kriittisiä, mutta kantelija ei osoittanut niistä olennaisia virheitä. Arvostelun kohteeksi joutuneen ammattikunnan edustaja sai esittää oman näkemyksensä ja tarkistaa kommenttinsa etukäteen.  

Vapauttava 4610/SL/11
Karjalainen

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös piilomainontaa koskevassa asiassa. Uutisessa kerrottiin kultaa ostavan yrityksen maakuntakiertueesta ja esiteltiin yrityksen toimitusjohtajan näkemyksiä kullan tuotannon ekologisuudesta. Juttu sisälsi yleisön kannalta olennaista tietoa, eikä sen voida katsoa edistäneen vain uutisessa esitellyn yrityksen liiketoimintaa.

Langettava 4605/SL/11
Iltalehti

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös toisen työn käyttämistä ja lainaamista koskevassa asiassa. Lehti kertoi etusivun pääjuttuna ja sisäsivun aukeamalla Nokian toimitusjohtajan uuden asunnon sijainnin ja kuvaili yksityiskohtia asunnosta ja naapurien reaktioista. Lehti mainitsi sisäsivun jutun lopussa tiedon alkuperäislähteestä, mutta ei lainkaan etusivulla.

Vapauttava 4604B/SL/11
Ilta-Sanomat

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös toisen työn käyttämistä koskevassa asiassa. Lehti kertoi riittävän selvästi toisesta lehdestä saamastaan juttuideasta heti oman juttunsa alussa. Jutun painopiste oli uusissa haastatteluissa, joten lähdemaininta etusivulla ei ollut tarpeen.

Langettava 4604A/SL/11
Ilta-Sanomat

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös toisen työn käyttämistä ja lainaamista koskevassa asiassa. Lehti kertoi jutussaan Nokian toimitusjohtajan uuden asunnon sijainnin ja kuvaili yksityiskohtia asunnosta. Lehti ei maininnut jutussaan sijaintitiedon lähdettä, vaikka se perustui toisen lehden edellispäivänä julkaisemiin tietoihin.

Langettava 4602/YLE/11
Yle TV2, Ajankohtainen kakkonen

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös yksityisyyden suojaa koskevassa asiassa. Ajankohtaisen kakkosen jutussa näkyivät muutaman ihmisen nimet ja henkilötunnukset. Väärin käytettyinä ne voivat aiheuttaa harmia ja jopa taloudellisia menetyksiä, joten ne kuuluvat yksityisyyden suojan piiriin.

Langettava 4598/SL/11
Nya Åland

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös virheen korjausta ja nimen suojaa koskevassa asiassa. Lehti teki ison virheen, mutta korjasi sen heti seuraavana päivänä poikkeuksellisen näkyvästi printtilehdessä. Virheellinen uutinen julkaistiin myös verkkolehdessä. Toimitus poisti uutisen, mutta ei korjannut sitä Journalistin ohjeiden mukaisesti.

Vapauttava 4592B-G/YLE+SL+TV/11
Yle, Iltalehti, Ilta-Sanomat, MTV3, Helsingin Sanomat, Etelä-Suomen Sanomat

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös sanan ”persu” käyttöä koskevassa asiassa. Neuvosto ei voi eikä halua kieltää yksittäistä sanaa. Sanaa on käytetty vailla halventavaa tai loukkaavaa tarkoitusta kantelijan esiin nostamissa tapauksissa.

Vapauttava 4586/SL/11
Ilta-Sanomat

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös ihmisarvon kunnioittamista koskevassa asiassa. Lehti antoi palstatilaa yhteiskunnallisen vaikuttajan käsityksille naisten ylipainosta. Kritiikki ei kohdistunut henkilökohtaisesti kehenkään. Sanojalla oli oikeus mielipiteeseensä ja yleisöllä oikeus saada siitä tietoa hänen yhteiskunnallisen asemansa vuoksi.

Vapauttava 4584/SL/11
Keskisuomalainen

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös valokuvaa ja onnettomuuden uhrin hienotunteista kohtelua koskevassa asiassa. Onnettomuuspaikalta otettu valokuva ei rikkonut yksityisyyden suojaa eikä vaarantanut uhrin hienotunteista kohtelua. Kyseessä oli yleiskuva, joka ei paljastanut arkaluontoisia yksityiskohtia. Lisäksi kuva kertoi karulla tavalla poikkeuksellisen lumisen talven vaaroista.

Vapauttava 4583/SL/11
Epari

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös kolumnia ja poliitikon arvostelemista koskevassa asiassa. Kolumnissa arvioitiin kriittisesti kansanedustajaehdokkaan vaalikampanjaa. Kirjoitus oli osa juttukokonaisuutta, joka käsitteli paikallisten ehdokkaiden kampanjoita. Valtiolliseksi vallankäyttäjäksi pyrkivän täytyy sietää myös henkilöön käyvää arviointia.

Vapauttava 4582/AL/11
Suomen Kuvalehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös virheen korjausta koskevassa asiassa. Lehti julkaisi laajan juttukokonaisuuden Rokotusinfo-yhdistyksestä ja sen puheenjohtajasta. Lehti korjasi jutussa olleet olennaiset asiavirheet.

<< 1 2 3 4 >> 

Vapauttava 4619/SL/11

Vastaaja: Jämsän Seutu

Ratkaistu: 20.12.2011

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös ihmisarvon kunnioittamista koskevassa asiassa. Lehti ei rikkonut Journalistin ohjeita siteeratessaan kansanedustajan arveluttavia puheita kuntavierailun aikana. Lukijoilla on oikeus tietää ja lehdellä on velvollisuus kertoa kansanedustajan kommenteista ja linjauksista ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Kantelu 23.5.2011

Kantelijan siteeraan Journalistin ohjeiden kohtaa 26: ”Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti.”

Jämsän Seudun uutisjutussa 23.5.2011 "Neekeriukot metsiä raivaamaan" käytetään kansanedustaja Teuvo Hakkaraista siteeraten asiatonta, nimittelevää ja epäkorrektia kieltä maahanmuuttajista, jotka jo lähtökohtaisesti todetaan kaikki ensiksikin pakolaisiksi. Kantelun mukaan "Neekeriukkojen" ohella viitataan "kärpästen syömiin akkoihin", ja uutiseen sisältyy myös ennakkoluulojen ruokkimista ja pelottelua islamin nojalla.

Kantelijan mielestä olisi varmasti paikallaan, että Julkisen sanan neuvosto kiireiltään ehtiessään tutkisi, onko tällainen mm. etnisen alkuperän, kansallisuuden, sukupuolen ja uskonnon nojalla tapahtuva, nimittelevä kielenkäyttö asiallista, vai rikkooko se hyvää journalistista tapaa. Vaikka syrjivien kommenttien toteaja on tietysti itsekin vastuussa sanomisistaan, myös journalistilla ja julkaisijalla on vastuu siitä, että uutisjutussa noudatetaan hyvää journalistista tapaa.


Jämsän Seudun vastaus 10.6.2011

Päätoimittaja Pekka Hyytinen vastaa, että Jämsän Seudun verkkosivuilla 23.5.2011 julkaistu uutinen perustui kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen antamaan haastatteluun. Hakkaraisen lausunnot lehtemme toimittajalle ovat hämmentäviä, kun puhujana on istuva kansanedustaja. Kansalaisilla on oikeus tietää, mitä heidän valitsemansa kansanedustajat puhuvat ja mitä he työssään tekevät. Hakkaraisen vierailu Jämsässä oli Hyytisen mukaan osa kansanedustajan työtä, koska hän oli Jämsässä kaupungin kutsumana vieraana. Hakkarainen tiesi asemansa ja tiesi, että hän keskustelee lehden toimittajan kanssa.

Päätoimittaja Hyytisen mukaan ei ole perusteltua, että kansanedustajan sanomiset jätettäisiin uutisessa vaille huomiota varsinkaan silloin, kun ne käsittelevät maahanmuuttajia tai muita kansalaisryhmiä asiattomasti. Hyytisen mukaan on mahdotonta ajatella, että lehti voisi lähteä näissä asioissa hyssyttelemään.

Ratkaisu

Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu (JO1). Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen (JO 8). Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti (JO 26).

Jämsän Seudun toimittaja haastatteli Keski-Suomen vaalipiirin uutta kansanedustajaa hänen ollessaan tutustumassa Jämsän kaupunkiin kuntavierailullaan. Lehti julkaisi jutussaan ”Neekeriukot metsiä raivaamaan” kansanedustajan vastauksia muun muassa seuraavalla tavalla: ”Kassarat käteen ja metsiä raivaamaan… [pakolaisten määrä rajoittuu jos heidät pannaan] töihin räntäsateeseen sinne, missä mekin on oltu… Helsingissä on neekeriukkoja torien kulmat täynnä tyhjän panttina. Töihin ne pitää panna… [Suomen pakolaiset eivät edes ole niitä, jotka oikeasti kärsivät hätää kotimaassaan] …Niitä kärpästen syömiä akkoja ei Suomessa ole.”
http://www.jamsanseutu.fi/cs/Satellite/Uutiset/1194679734622/artikkeli/+neekeriukot+metsia+raivaamaan+.html

Tämänkaltaisissa tilanteissa on punnittava lukijan oikeutta saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Haastatellun luonnehdinnat ”neekeriukoista” ja ”kärpäsen syömistä akoista” ovat tökeröitä ja halventavia. Haastateltu on kansanedustaja, ylintä valtiollista valtaa käyttävän instituution jäsen. Hän on kertonut mielipiteitään työssään kuntavierailulla, jota niinikään työtään tehnyt toimittaja on seurannut. Julkisen sanan neuvoston mielestä lehdellä oli velvollisuus kertoa lukijoilleen kansanedustajan mielipiteistä ja lausunnoista.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Jämsän Seutu ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.
 

Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Jukka Ahlberg, Ulla Ahlmén-Laiho, Ollijuhani Auvinen, Timo Huovinen, Anna-Liisa Hämäläinen, Juha Keskinen, Tuomo Lappalainen, Salla Nazarenko, Riitta Ollila, Inkeri Pasanen ja Titta Sinisalo.

Tämä päätös on avattu 3759 kertaa