PÄÄTÖKSET

4720/TV/11
MTV3

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös piilomainontaa ja toimittajan ammatillista asemaa koskevassa asiassa. Urheilutoimittajan esiintyminen tv-mainoksissa selostamansa autokilpailun mainoskatkoilla hämärsi kaupallisen ja toimituksellisen aineiston rajan. Myös journalistinen päätösvalta joutui kyseenalaiseen valoon.

 
4712/SL/11
Iltalehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös lööpin harhaanjohtavuutta koskevassa asiassa. Lööpin esirivissä puhuttiin poliisin jättioperaatiosta. Sen alla, lööpin pääotsikossa, kerrottiin miehen teloituksesta. Poliisin rooli tarkentui itse jutussa.

 
4709/SL/11
Iltalehti

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös toimittajan tiedonhankintaa koskevassa asiassa.  Lehti kertoi sairaalan vahvistaneen, että julkisuudesta tuttu henkilö on siellä hoidettavana. Toimittaja ei kertonut ammattiaan soittaessaan sairaalan puhelinvaihteeseen. Tämän puhelun aikana lehti sai juttunsa kannalta olennaista tietoa. Toimittajan olisi tullut tehdä selväksi, että hän hankkii tietoa julkaisemista varten.

 
4702/PL/11
Janakkalan Sanomat

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös omaa kannanottoa koskevassa asiassa. Kantelijan puoliso pyysi omassa mielipidekirjoituksessaan seurakunnan edustajia vastaamaan hänen kysymykseensä. Edustajat toimivat pyydetyllä tavalla ja mainitsivat vastauksessaan myös kantelijan nimeltä. Kantelija ei joutunut vastauskirjoituksen perusteella niin kielteiseen julkisuuteen, että hänelle olisi syntynyt oikeus omaan kannanottoon.

 
4700/TV/11
Nelonen, Maria!

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös haastattelua sekä vainajan ja hänen omaistensa hienotunteista kohtelua koskevassa asiassa. Viihteellisessä keskusteluohjelmassa haastateltiin käräjäoikeudessa useista murhista tuomittua henkilöä, joka sai puolustella tekojaan ja lisäksi kertoa muun muassa parisuhteestaan. Osoitti huonoa makua, että keskeneräisestä, henkirikoksiin liittyvästä oikeusprosessista tehtiin viihdettä. Uhreista tai heidän omaisistaan ei kuitenkaan esitetty loukkaavia väitteitä, eikä toimittaja ottanut kantaa haastateltavan mahdolliseen syyllisyyteen.

 
4699/PL/11
Järviseutu-lehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös piilomainontaa koskevassa asiassa. Jutussa esiteltiin yhtä liikuntamuotoa, jonka kerrottiin auttavan selkävaivoihin. Kyseisen lajin kursseja järjestettiin kansalaisopistossa, mutta niille kaivattiin lehden mukaan lisää osallistujia. Kirjoituksen asiantuntijana käytettiin yksityistä yritystä edustavaa fysioterapeuttia, joka toimii liikunnan ohjaajana kansalaisopistossa. Juttu ei keskittynyt yrityksen palveluihin, vaan se tarjosi yleisölle tietoa kansalaisopiston tarjonnasta.

 
4692/SL/11
Satakunnan Kansa

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös arkaluonteisen rikoksen alaikäisen uhrin henkilöllisyyden suojaa koskevassa asiassa. Lehti saattoi kertoa alaikäisiin kohdistuvista rikosnimikkeistä poikkeuksellisen yksityiskohtaisesti, koska kysymyksessä oli yhteiskunnallisesti merkittävä rikosvyyhti.

 
4689/SL/11
Satakunnan Kansa

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös samanaikaista kuulemista koskevassa asiassa. Kantelija joutui jutussa erittäin kielteiseen julkisuuteen, minkä vuoksi häntä olisi pitänyt saada vastata syytöksiin. Jos toimittaja ei tavoittanut kantelijaa kommentointia varten, olisi lukijoilla ollut oikeus tietää siitä. Nyt tämäkin laiminlyötiin.

 
4688A+B/AL/11
Koiramme

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös nimen suojaa koskevassa asiassa. Jäsenlehti voi harkintansa mukaan julkaista liiton kurinpitolautakunnan päätöksissä sääntöjä rikkoneiden nimiä. Tämä ei ole kohtuutonta, koska liitto ei käytä julkista valtaa. Menettely perustuu sääntöihin, jotka ovat kaikkien tiedossa jäsenten liittyessä liittoon.

 
4687/SL/11
Turun Sanomat

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös totuudenmukaista tiedonvälitystä ja erittäin kielteistä julkisuutta koskevassa asiassa. Lehti tarjosi johtavassa asemassa olevalle virkamiehelle mahdollisuuden vastata häntä kohtaan esitettyihin raskaisiin väitteisiin, mutta hän kieltäytyi. Virkamies ei myöskään tarjonnut lehdelle omaa kannanottoaan, jossa hän olisi myös voinut korjata jutussa mahdollisesti olleet epätarkkuudet.

 
4681/SL/11
Aamulehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös virheen korjaamista ja oman kannanoton julkaisemista koskevassa asiassa. Lehti kirjoitti, että kaupunkifestivaalin yhteydessä oli tapahtunut puukotus ja että poliisi oli muun muassa poistanut useita häiritsevästi käyttäytyneitä nuoria festivaalialueelta. Väitteet perustuivat lähteenä käytetyn poliisin antamiin epätarkkoihin lausuntoihin, jotka hän myönsi ja joita hän tarkensi Aamulehden uutisessa myöhemmin. Festivaalin järjestäjä sai kertoa, mitä todellisuudessa oli tapahtunut. Hänelle tarjottiin myös mahdollisuutta oman kannanoton julkaisemiseen, mutta sen sisällöstä ei päästy yksimielisyyteen.

 
4680/AL/11
Suomen Kuvalehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös oikeita tietoja, haastattelua ja omaa kannanottoa koskevassa asiassa. Jutussa ollut epätarkkuus ei vaikuttanut asiasisältöön, jolloin sitä ei voi pitää olennaisena virheenä. Haastateltava sai tarkistaa ja hyväksyi haastattelusitaattinsa. Hän ei tarjonnut jälkeenpäin toimitukselle omaa kannanottoaan.

 
4679/SL/11
Aamulehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös nimen julkaisemista koskevassa asiassa. Kantelijan kerrottiin tehneen kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Nimi oli julkaistu kaupungin nettisivuilla, mikä oli vastoin oikeusasiamiehen toimistossa noudatettavia salassapitosäädöksiä. Oikeusasiamiehelle tehdyt kantelut ovat kuitenkin lähtökohtaisesti julkisia. Toimituksella oli perusteet luottaa siihen, että kunnan ilmoittama henkilötieto voitiin julkaista. Juttu ei myöskään sisältänyt kantelijasta sellaista tietoa, jota voisi pitää arkaluonteisena tai erittäin kriittisenä.

 
4677/AL/11
Valitut Palat

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös valokuvaa ja yksityisyyden suojaa koskevassa asiassa. Lehti julkaisi henkilöjutun yhteydessä päähenkilön antaman valokuvan, joka oli otettu perhejuhlassa. Lehdellä oli perusteltu syy luottaa siihen, että kuvan julkaisulle ei olisi estettä.

 
4676/SL/11
Hufvudstadsbladet

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös yksityisyyden suojaa koskevassa asiassa. Lehden reportaasissa kerrottiin aikuisviihde-elokuvan kuvauksista. Toimittaja oli luvannut kantelijalle, että jutussa ei paljasteta tämän henkilöllisyyttä. Kantelija oli kuitenkin omasta mielestään tunnistettavissa jutun kuvasta. Hän pyysi kuvan sumentamista, mutta tämä pyyntö tehtiin toimituksen kannalta liian myöhään. Lisäksi kantelija on esiintynyt julkisesti muissa yhteyksissä aikuisviihteen ammattilaisena.

 
4670/SL/11
Iltalehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös virheen korjausta koskevassa asiassa. Lehti tarkisti tietonsa ennen julkaisua. Vahvistus oli kuitenkin virheellinen, vaikka lehdellä oli riittävät perusteet luottaa siihen. Lehti korjasi virheen sekä verkossa että paperilehdessä heti saatuaan siitä tiedon riittävässä laajuudessa.

 
4669/TV/11
MTV3, Makuja

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös piilomainontaa koskevassa asiassa. MTV3.fi referoi nettisivuillaan karppaukseen kielteisesti suhtautunutta juttua. Samassa yhteydessä julkaistiin leipomon mainontaa. Kun mainoskampanja loppui, poistui juttukin yleisön saatavilta.

 
4661/SL/11
Toimittaja Wexi Korhonen, Aamulehti

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös haastattelua koskevassa asiassa. Jutussa kerrottiin kantelijan toipuneen vakavasta sairaudesta ja yltäneen sen jälkeen mitaleille urheilukilpailussa. Toimittaja teki jutun ja käytti siinä kantelijan sitaatteja, vaikka tämä ei ollut suostunut haastatteluun. Lehti vastaa sisällöstään, vaikka sillä ei ole perusteita epäillä avustajansa syyllistyneen laiminlyöntiin tiedonhankinnassa.

 
4659/SL/11
Aamulehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös totuudenmukaista tiedonvälitystä ja nimen julkaisemista koskevassa asiassa. Koirankasvattajan toimintaa kuvailtiin otsikossa ja jutussa ”huijaukseksi”, koska hänen kennelinsä koirien sukutauluissa oli ilmennyt epäselvyyksiä. Termiä käytti juttua varten haastateltu koira-alan etujärjestön edustaja, joka perusteli näkemyksensä. Myös kritiikin kohteeksi joutunut kasvattaja sai uutisessa kertoa oman kantansa.

 
4644/SL/11
Pohjolan Sanomat

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös mielipidekirjoitusta koskevassa asiassa. Nimettömässä tekstiviestipalstan kirjoituksessa äiti arvostelee kärkevästi tyttären hääjuhlia, entistä miestään ja koko lähisukua. Tekstissä ei kuitenkaan ole sellaisia tietoja, joiden perusteella sukuriita leviäisi tunnistettavasti lähipiiriä laajemman joukon tietoon.

 
<< 1 2 3 4 5 6 7 8  ... >> 

4610/SL/11

Vastaaja: Karjalainen

Asia ratkaistu: 23.11.2011

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös piilomainontaa koskevassa asiassa. Uutisessa kerrottiin kultaa ostavan yrityksen maakuntakiertueesta ja esiteltiin yrityksen toimitusjohtajan näkemyksiä kullan tuotannon ekologisuudesta. Juttu sisälsi yleisön kannalta olennaista tietoa, eikä sen voida katsoa edistäneen vain uutisessa esitellyn yrityksen liiketoimintaa.

Kantelu 18.5.2011

Kantelijan mielestä toimittaja teki 18.5.2011 ilmestyneessä lehdestä mainoksesta uutisen ”pöyristyttävän härskillä” ja yrityksen markkinointia painottavalla tavalla. Kantelijan mukaan kullan rikastamiseen liittyvällä ”syanidihöpinällä” saatettiin myös luoda sellainen kuva, että kulta olisi myrkkyä, joka on ehdottomasti tuotava mainostavalle yritykselle. Kantelija huomauttaa, että ko. yrityksellä on kymmeniä kilpailijoita, mutta lehti ei anna yleisölle valinnan vapautta.


Karjalaisen vastaus 30.5.2011

Päätoimittaja Pasi Koivumaan mukaan uutinen ei ollut piilomainos ja sillä oli tärkeää informaatioarvoa: kaikkien aikojen ennätyshintaan kohonneen kullan kiertäviäkin ostajia on tullut Pohjois-Karjalaan. Uutisessa kerrottiin maakuntakiertueen aikataulusta, mutta siinä ei mainittu kellonaikoja eikä tarkempia paikkatietoja. Koivumaa kirjoittaa, että kyseinen yritys on vieraillut maakunnassa useasti, mutta vierailuja ei ole ”läheskään aina” uutisoitu lehdessä. Tällä kertaa uutisarvoa loivat kullan hinta ja vilkastunut kysyntä sekä haastateltavan lausunnot. Haastateltava kertoi ongelmallisesta syanidin käytöstä kullan erottelussa. Tämä oli päätoimittajan mielestä kiinnostavaa, koska maakunnassa äskettäin avatussa kultakaivoksessa ei käytetä lainkaan syanidia kullan rikastukseen. Koivumaa pitää kultaa hankkivan ja sitä hyödyntävän yrityksen toimitusjohtajaa alan asiantuntijana, jonka lausuntoihin uutisessa voidaan nojautua.

Koivumaa toteaa, että Karjalaisessa on ennen kantelun kohteena olevan jutun julkaisemista laadittu myös uutisia, joissa on kerrottu alan kilpailutilanteesta maakunnassa ja muun muassa vertailtu eri kullan ostajien hintoja. Kyseinen yritys ei ole menestynyt näissä vertailuissa.


Ratkaisu

Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus (JO 12). Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Piilomainonta on torjuttava (JO 16).

Karjalaisen uutisessa ”Kultaa ostetaan ympäri maakuntaa” kerrottiin aluksi, että kullan hinta oli noussut kaikkien aikojen ennätykseen. Sen jälkeen kirjoitettiin kultaa ostavan yrityksen Pohjois-Karjalan-maakuntakiertueesta. Jutussa mainittiin kiertuepaikkakunnat ja -päivämäärät. Yrityksen toimitusjohtaja puhui kullan kaivamiseen liittyvistä ympäristöongelmista ja kehotti yleisöä teettämään vanhoista koruista uusia tai myymään ne. Tämän jälkeen jutussa todettiin vielä, että ilomantsilainen kaivos ei käytä toimitusjohtajan mainitsemaa syanidia rikastusprosessissaan.

Yhden yrityksen kiertueen yksityiskohtien ja toimitusjohtajan selvästi omaa liiketoimintaansa edistämään tarkoitettujen puheiden julkaiseminen samassa yhteydessä herätti kysymyksiä jutun tarkoitusperistä. Toimitusjohtajan huoli ympäristöön joutuvista myrkyllisistä päästöistä ja kehotukset kierrättää vanhat korut vaikuttivat tällaisessa yhteydessä tarkoitushakuisilta. Otsikko tuki toimitusjohtajan viestiä. Lukijoille ei kerrottu tässä yhteydessä, että kyseistä liiketoimintaa on käsitelty lehdessä aikaisemmin ja yrityksen tarjoamat hinnat eivät ole olleet kilpailukykyisiä.

Toimitusjohtajan näkemykset sisälsivät kuitenkin paikkaansa pitävää tietoa, jolla on uutisarvoa yleisölle. Tieto hyödyttää myös kilpailijoita eli muita kultaa ostavia yrityksiä. Lisäksi toimittajan huomio paikallisen kaivoksen toimintatavoista kertoi, että kaikki uuden kullan tuotanto ei rasita ympäristöä toimitusjohtajan mainitsemalla tavalla. Puutteistaan huolimatta juttua ei voi pitää yhden yrityksen piilomainoksena.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Karjalainen ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.


Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Ollijuhani Auvinen, Jani Halme, Ulla Ahlmén-Laiho, Timo Huovinen, Anna-Liisa Hämäläinen, Juha Keskinen, Tuomo Lappalainen, Salla Nazarenko, Riitta Ollila, Inkeri Pasanen ja Anssi Halmesvirta.

Tämä päätös on avattu 146 kertaa
Päätös luotu: 24.11.2011