4604B/SL/11

Vapauttava

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös toisen työn käyttämistä koskevassa asiassa. Lehti kertoi riittävän selvästi toisesta lehdestä saamastaan juttuideasta heti oman juttunsa alussa. Jutun painopiste oli uusissa haastatteluissa, joten lähdemaininta etusivulla ei ollut tarpeen.

Kantelu 10.5.2011

Kantelu kohdistuu Ilta-Sanomissa 6.5.2011 julkaistuun juttuun ”Aviomies hyväksyy suhteen”, joka kertoo Kike Elomaasta. Juttu on kantelun mukaan merkittäviltä osin suoraa lainausta ja kopioita 5.5.2011 ilmestyneen 7 päivää -lehden jutusta ”Vuosisadan salasuhde”. Jutussa on lähdeviittaus leipätekstissä, mutta ei kannessa, otsikossa eikä ingressissä.

Journalistin ohjeiden mukaan lähde on mainittava, kun käytetään toisen julkaisemia tietoja. Lainausta koskevassa periaatelausumassa (4279/L/10) todetaan, että lähde on mainittava jo otsikossa tai heti jutun alussa, mikäli juttu ei sisällä omaa tiedonhankintaa tai lähdemateriaalilla on jutussa hallitseva rooli. Kansanedustaja Elomaata koskevassa jutussa on kantelijan mukaan 7 päivää mainittu lähteenä, mutta sitä ei ole kerrottu lehden kannessa eikä sisäsivuilla jutun otsikoinnissa tai ingressissä kuten JSN:n periaatelausuma edellyttää. Ilta-Sanomien menettelyä ei voida pitää hyväksyttävänä, sillä näin menetellen 7 päivää joutuu tekemään toimituksellisen työn ja Ilta-Sanomat korjaa hedelmät ilmaiseksi heti seuraavana päivänä julkaistavassa jutussa.

Ilta-Sanomien vastaus 3.6.2011

Päätoimittaja Tapio Sadeoja vastaa, että Journalistin ohjeiden 7 kohdassa todetaan, että ”toisen työtä käytettäessä on noudatettava hyvää tapaa. Lähde on mainittava, kun käytetään toisen julkaisemia tietoja”. Lainaamisesta annetun periaatelausuman 4279/L/10 mukaan lähde on mainittava jo otsikossa tai heti jutun alussa, mikäli juttu ei sisällä omaa tiedonhankintaa tai lähdemateriaalilla on jutussa hallitseva rooli. Näin ollen lähdettä ei Sadeojan mukaan tarvitse mainita otsikossa tai heti jutun alussa, mikäli juttu sisältää omaa tiedonhankintaa taikka mikäli lähdemateriaalilla ei ole ollut jutussa hallitsevaa roolia.

7 päivää -lehti uutisoi 5.5.2011, että tuore kansanedustaja Kike Elomaa on elänyt vuosia avioliiton ulkopuolisessa suhteessa. Juttu uutisoitiin laajalti eri medioissa, ja Elomaan merkittävän yhteiskunnallisen aseman vuoksi Ilta-Sanomat päätti käynnistää myös oman selvitystyönsä ottamalla asianosaisiin yhteyttä. Toimittaja Mia Paavonen haastatteli puhelimitse Elomaata, joka kertoi, ettei hänellä ole mitään salailtavaa, mutta ei myöskään mitään kommentoitavaa. Elomaa oli kuitenkin jo vuonna 2002 Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa kertonut, että hän ja hänen miehensä elävät omaa elämäänsä. Samassa yhteydessä hän oli kertonut avioliiton ulkopuolisesta suhteestaan.

Toimittaja Pauliina Leinonen puolestaan haastatteli puhelimitse Kike Elomaan aviomiestä Kimmo Elomaata. Leinosen kirjoittama juttu perustui Kimmo Elomaan Ilta-Sanomille 5.5.2011 antamaan haastatteluun sekä Kike Elomaan Ilta-Sanomille 5.5.2011 antamaan kommenttiin sekä Kiken vanhoihin, Ilta-Sanomille antamiin haastatteluihin. Jutussa ei Sadeojan mukaan käytetty lähdemateriaalina 7 päivää -lehteä, mutta jutun alussa todetaan asianmukaisesti, että Kike Elomaan suhteesta kirjoitti ensimmäisenä 7 päivää -lehti.

Ilta-Sanomat katsoo, että 7 päivää -lehden mainitseminen jutun alussa on ollut riittävää, sillä 7 päivää -lehden lähdemateriaalilla ei ole ollut jutussa merkittävää roolia. 7 päivää -lehden pääviesti on ollut Kike Elomaan salasuhde, kun taas Ilta-Sanomien jutun kärki on ollut se, että Kimmo Elomaa hyväksyy vaimonsa suhteen. Ilta-Sanomien jutun otsikko ”Aviomies hyväksyy suhteen” ja kannen otsikko ”Aviomies Kimmo hyväksyy toisen miehen” perustuvat Kimmo Elomaan Ilta-Sanomille antamaan haastatteluun, ja ovat asioita, joista 7 päivää -lehti ei omassa jutussaan kertonut, joten 7 päivää -lehden mainitseminen lähteenä otsikoiden yhteydessä olisi Sadeojan mukaan ollut suoranainen virhe.
 
Jutussa ei ole päätoimittajan mukaan kyse ns. copy-paste -journalismista tai jutturosvouksesta kantelijoiden väittämin tavoin. Julkisen sanan neuvoston mukaan ”sitä, mikä kerran on saatettu julkisuuteen, pitää voida julkisuudessa käsitellä, kommentoida ja kehittää edelleen” (3013/SL/01). Lisäksi neuvoston mukaan ”on normaali käytäntö, että uutisaiheita kerätään muiden tiedotusvälineiden jutuista” (2936/SL/00). Ilta-Sanomat katsoo, että kantelun kohteena olevassa jutussa on kyse juttuaiheiden ja -ideoiden sallitusta edelleenkehittämisestä, ei jutturosvouksesta tai plagioinnista.

Artikkeli perustuu Ilta-Sanomien toimittajien omaan tiedonhankintaan ja itsenäisesti tuottamaan tekstiin. Toissijaisten lähteiden siteeraamisen ja mahdollisten virheiden toistamisen sijasta toimittajat ovat menneet ensisijaisten lähteiden kuten Kike ja Kimmo Elomaan luokse, sekä tarkistaneet huolellisesti julkaistavien tietojen todenperäisyyden. Ilta-Sanomat katsoo, että juttu poikkeaa haastatteluineen niin paljon kantelijan julkaisemasta jutusta, ettei Ilta-Sanomien voida katsoa käyttäneen 7 päivää -lehden toimittajien työtä epäasiallisesti hyväkseen.

Ratkaisu

Myös toisen työtä käytettäessä on noudatettava hyvää tapaa. Lähde on mainittava, kun käytetään toisen julkaisemia tietoja (JO 7). Mitä enemmän juttu perustuu toisen työlle, sitä näkyvämmin lähde on syytä tuoda esiin… Mikäli juttu ei sisällä omaa tiedonhankintaa tai lähdemateriaalilla on jutussa hallitseva rooli, lähde on mainittava jo otsikossa tai heti jutun alussa… Lööpissä ja pääuutissivulla lähde on näissä tapauksissa mainittava aina (4279/L/10, periaatelausuma lainaamisesta). http://www.jsn.fi/periaatelausumat/lainaaminen/.

Ilta-Sanomat kertoi jutussaan ”Aviomies hyväksyy suhteen” kansanedustajan 15 vuotta jatkuneesta ”salasuhteesta”. Jutussa haastateltiin kansanedustajan puolisoa ja yritettiin haastatella kansanedustajaa, joka ei halunnut kommentoida asiaa. Jutussa myös referoitiin Ilta-Sanomissa 2002 julkaistua kansanedustajan haastattelua, jossa hän kertoi avioelämänsä päättyneen jo 1990. Heti jutun alussa kävi ilmi, että tieto ”salasuhteesta” on peräisin 7 päivää -lehdestä. Ilta-Sanomien etusivun vinkin pääasiana oli se, että aviomies hyväksyy kansanedustajan toisen miehen.

Ilta-Sanomien juttu on jatkoa 7 päivää -lehden esiin nostamalle kansanedustajan ”salasuhteelle”. Jutun pääosassa ovat kansanedustajan puolison haastattelu ja hänen aiemmat elämänvaiheensa. Julkisen sanan neuvosto pitää ilmeisenä, että jutun idea on saatu edellispäivänä ilmestyneestä 7 päivää -lehdestä. Ilta-Sanomien jutun alussa sanotaan, että ”Tuoreen 7 päivää -lehden mukaan Elomaalla (ps) on ollut suhde toiseen mieheen jo 15 vuoden ajan”. Julkisen sanan neuvoston pitää tätä riittävänä lähdemainintana, koska jutun painopiste on lähes kokonaan puolison haastattelussa ja elämänvaiheissa. Lähdemainintaa ei voi edellyttää etusivulta, koska vinkissä viitataan puolison haastatteluun.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Ilta-Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.
 

Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Ollijuhani Auvinen, Jani Halme, Ulla Ahlmén-Laiho, Timo Huovinen, Juha Keskinen, Tuomo Lappalainen, Salla Nazarenko, Riitta Ollila, Inkeri Pasanen ja Anssi Halmesvirta.