2011 PÄÄTÖKSET

Langettava 4637/SL/11
Ilta-Sanomat

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös piilomainontaa koskevassa asiassa. Lehti kehui itse ja antoi haastateltavan kehua tiettyä automallia kritiikittömästi ja mainosmaisesti, eikä väitteille esitetty riittäviä perusteita.

Vapauttava 4632/YLE, SL/11
Yle uutiset, Helsingin Sanomat, Iltalehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös ihmisarvon kunnioittamista koskevassa asiassa. Uskonnollisen taustan kertomisella käräjäoikeuden tuomion yhteydessä oli yhteiskunnallista merkitystä, eikä siinä tuotu taustaa esille halventavasti tai asiaankuulumattomasti.

Vapauttava 4628/SL/11
Iltalehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös samanaikaista kuulemista koskevassa asiassa. Lehti yritti kuulla juttua tehdessään molempia osapuolia, mutta rehtori vetäytyi vaitiolovelvollisuuden taakse. Neuvosto katsoi, että rehtori olisi voinut vastata yleisellä tasolla tai huoltajien luvalla jutussa esitettyihin väitteisiin.

Vapauttava 4621/AL/11
Hymy

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös journalistista päätösvaltaa, virheen korjaamista ja nettikeskustelua koskevassa asiassa. Viihdetaiteilijan blogin perusteella tehtyä nettiuutista muokattiin kertomatta tästä muutoksesta yleisölle. Koska kysymys ei ollut olennaisen virheen korjaamisesta, lehden toimintaa voi pitää hyväksyttävänä. Uutista seurannutta nettikeskustelua toimitus moderoi yksipuolisesti. Kyseessä kuitenkin oli aineisto, jonka julkaisemisesta tai julkaisematta jättämisestä toimitus päättää itsenäisesti. (Kantelu on tehty ennen Journalistin ohjeiden liitteen ”Yleisön tuottama aineisto tiedotusvälineiden verkkosivuilla” voimaantuloa 1.10.2011, joten liitettä ei tässä ratkaisussa sovelleta.)

Vapauttava 4619/SL/11
Jämsän Seutu

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös ihmisarvon kunnioittamista koskevassa asiassa. Lehti ei rikkonut Journalistin ohjeita siteeratessaan kansanedustajan arveluttavia puheita kuntavierailun aikana. Lukijoilla on oikeus tietää ja lehdellä on velvollisuus kertoa kansanedustajan kommenteista ja linjauksista ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Vapauttava 4617A+B/SL/11
Vasabladet, Syd-Österbotten

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös totuudenmukaista tiedonvälitystä ja yksityisyyden suojaa koskevassa asiassa. Kantelijan kerrottiin lyöneen valmentamansa juniorijoukkueen pelaajaa. Yläkoulun rehtorina ja nuorten valmentajana kantelija käyttää yhteisössään merkittävää valtaa. Tällaisessa asemassa olevan henkilön tulee sietää toimiensa julkistakin arviointia.

Vapauttava 4616/SL/11
Pohjolan Sanomat

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös nettikeskustelua koskevassa asiassa. Kantelijan nimi yhdistettiin asiattomasti nettikeskustelussa taponyrityksestä kertovaan uutiseen. Toimitus kuitenkin poisti asiattoman viestin saatuaan siitä tiedon. (Kantelu on tehty ennen Journalistin ohjeiden liitteen ”Yleisön tuottama aineisto tiedotusvälineiden verkkosivuilla” voimaantuloa 1.10.2011, joten liitettä ei tässä ratkaisussa sovelleta.)

Langettava 4614/SL/11
Metro

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös piilomainontaa koskevassa asiassa. Tunnettu laulaja kirjoitti lehteen oman juttunsa ja hänestä julkaistiin samassa yhteydessä runsaasti muutakin aineistoa. Laulaja herättää maailmanlaajuista kiinnostusta, joten hänen varaansa rakennettu teemakokonaisuus oli journalistisesti perusteltu. Journalistista sisältöä ei kuitenkaan ollut erotettu riittävän selkeästi laulajan levyn myynti-ilmoituksesta. 

Vapauttava 4613/YLE/11
Yle TV2, Poliisi-tv

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös totuudenmukaista tiedonvälitystä ja toimittajan tiedonhankintaa koskevassa asiassa. Televisio-ohjelman peräkkäisissä raporteissa ja ohjelman nettisivulla käsiteltiin suurpetojen salakaatoa poronhoitoalueella. Jutut olivat kriittisiä, mutta kantelija ei osoittanut niistä olennaisia virheitä. Arvostelun kohteeksi joutuneen ammattikunnan edustaja sai esittää oman näkemyksensä ja tarkistaa kommenttinsa etukäteen.  

Vapauttava 4610/SL/11
Karjalainen

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös piilomainontaa koskevassa asiassa. Uutisessa kerrottiin kultaa ostavan yrityksen maakuntakiertueesta ja esiteltiin yrityksen toimitusjohtajan näkemyksiä kullan tuotannon ekologisuudesta. Juttu sisälsi yleisön kannalta olennaista tietoa, eikä sen voida katsoa edistäneen vain uutisessa esitellyn yrityksen liiketoimintaa.

Langettava 4605/SL/11
Iltalehti

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös toisen työn käyttämistä ja lainaamista koskevassa asiassa. Lehti kertoi etusivun pääjuttuna ja sisäsivun aukeamalla Nokian toimitusjohtajan uuden asunnon sijainnin ja kuvaili yksityiskohtia asunnosta ja naapurien reaktioista. Lehti mainitsi sisäsivun jutun lopussa tiedon alkuperäislähteestä, mutta ei lainkaan etusivulla.

Vapauttava 4604B/SL/11
Ilta-Sanomat

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös toisen työn käyttämistä koskevassa asiassa. Lehti kertoi riittävän selvästi toisesta lehdestä saamastaan juttuideasta heti oman juttunsa alussa. Jutun painopiste oli uusissa haastatteluissa, joten lähdemaininta etusivulla ei ollut tarpeen.

Langettava 4604A/SL/11
Ilta-Sanomat

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös toisen työn käyttämistä ja lainaamista koskevassa asiassa. Lehti kertoi jutussaan Nokian toimitusjohtajan uuden asunnon sijainnin ja kuvaili yksityiskohtia asunnosta. Lehti ei maininnut jutussaan sijaintitiedon lähdettä, vaikka se perustui toisen lehden edellispäivänä julkaisemiin tietoihin.

Langettava 4602/YLE/11
Yle TV2, Ajankohtainen kakkonen

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös yksityisyyden suojaa koskevassa asiassa. Ajankohtaisen kakkosen jutussa näkyivät muutaman ihmisen nimet ja henkilötunnukset. Väärin käytettyinä ne voivat aiheuttaa harmia ja jopa taloudellisia menetyksiä, joten ne kuuluvat yksityisyyden suojan piiriin.

Langettava 4598/SL/11
Nya Åland

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös virheen korjausta ja nimen suojaa koskevassa asiassa. Lehti teki ison virheen, mutta korjasi sen heti seuraavana päivänä poikkeuksellisen näkyvästi printtilehdessä. Virheellinen uutinen julkaistiin myös verkkolehdessä. Toimitus poisti uutisen, mutta ei korjannut sitä Journalistin ohjeiden mukaisesti.

Vapauttava 4592B-G/YLE+SL+TV/11
Yle, Iltalehti, Ilta-Sanomat, MTV3, Helsingin Sanomat, Etelä-Suomen Sanomat

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös sanan ”persu” käyttöä koskevassa asiassa. Neuvosto ei voi eikä halua kieltää yksittäistä sanaa. Sanaa on käytetty vailla halventavaa tai loukkaavaa tarkoitusta kantelijan esiin nostamissa tapauksissa.

Vapauttava 4586/SL/11
Ilta-Sanomat

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös ihmisarvon kunnioittamista koskevassa asiassa. Lehti antoi palstatilaa yhteiskunnallisen vaikuttajan käsityksille naisten ylipainosta. Kritiikki ei kohdistunut henkilökohtaisesti kehenkään. Sanojalla oli oikeus mielipiteeseensä ja yleisöllä oikeus saada siitä tietoa hänen yhteiskunnallisen asemansa vuoksi.

Vapauttava 4584/SL/11
Keskisuomalainen

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös valokuvaa ja onnettomuuden uhrin hienotunteista kohtelua koskevassa asiassa. Onnettomuuspaikalta otettu valokuva ei rikkonut yksityisyyden suojaa eikä vaarantanut uhrin hienotunteista kohtelua. Kyseessä oli yleiskuva, joka ei paljastanut arkaluontoisia yksityiskohtia. Lisäksi kuva kertoi karulla tavalla poikkeuksellisen lumisen talven vaaroista.

Vapauttava 4583/SL/11
Epari

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös kolumnia ja poliitikon arvostelemista koskevassa asiassa. Kolumnissa arvioitiin kriittisesti kansanedustajaehdokkaan vaalikampanjaa. Kirjoitus oli osa juttukokonaisuutta, joka käsitteli paikallisten ehdokkaiden kampanjoita. Valtiolliseksi vallankäyttäjäksi pyrkivän täytyy sietää myös henkilöön käyvää arviointia.

Vapauttava 4582/AL/11
Suomen Kuvalehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös virheen korjausta koskevassa asiassa. Lehti julkaisi laajan juttukokonaisuuden Rokotusinfo-yhdistyksestä ja sen puheenjohtajasta. Lehti korjasi jutussa olleet olennaiset asiavirheet.

<< 1 2 3 4 >> 

Langettava 4598/SL/11

Vastaaja: Nya Åland

Ratkaistu: 20.12.2011

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös virheen korjausta ja nimen suojaa koskevassa asiassa. Lehti teki ison virheen, mutta korjasi sen heti seuraavana päivänä poikkeuksellisen näkyvästi printtilehdessä. Virheellinen uutinen julkaistiin myös verkkolehdessä. Toimitus poisti uutisen, mutta ei korjannut sitä Journalistin ohjeiden mukaisesti.

Kantelu 3.5.2011

Kantelu kohdistuu Nya Ålandissa 27.4.2011 julkaistuun uutiseen ja siinä olleita virheitä 28.4.2011 korjanneeseen juttuun. Kantelijat tuomittiin Ahvenanmaan käräjäoikeudessa 17.2.2011 metsästysrikoksesta, mutta syyte eläinsuojelurikoksesta hylättiin. Syyttäjä valitti hylkäyksestä Turun hovioikeuteen. Hovioikeus ilmoitti huhtikuussa, että käräjäoikeuden päätöstä ei muuteta eli kantelijat vapautettiin eläinsuojelurikkomussyytteestä. Tästä huolimatta Nya Ålandin jutussa kuitenkin kerrottiin, että kantelijat oli tuomittu eläinsuojelurikkomuksesta. Kantelijat olivat yhteydessä toimitukseen, joka julkaisi seuraavana päivänä korjaavan jutun.

Kantelijoiden mukaan Nya Ålandissa ei mainita heitä nimeltä, mutta Ahvenanmaan kokoisella paikkakunnalla on vaikea pysyä tuntemattomana ja valtavan moni tietää, ketä jutussa tarkoitetaan.


Nya Ålandin vastaus 3.6.2011

Päätoimittaja Jonas Bladh vastaa, että tehdessään uutista Turun hovioikeuden päätöksestä toimittajalla ei ollut käytössään Ahvenanmaan käräjäoikeuden päätöstä. Uutinen perustui hovioikeuden päätökseen ja arkistossa olleeseen vanhaan juttuun käräjäoikeuden päätöksestä. Tämän vuoksi toimittaja käsitti väärin lopullisen, voimaan jääneen hovioikeuden tuomion sisällön. Kun kantelijat seuraavana päivänä osoittivat virheen, uutinen poistettiin välittömästi verkkosivuilta ja virhe korjattiin printtilehdessä niin pian kuin mahdollista eli seuraavana päivänä. Päätoimittajan mukaan toimittaja pyysi anteeksi puhelimitse ja virhettä pahoiteltiin myös korjauksen yhteydessä

Kantelijoita ei Bladhin mukaan mainita jutussa nimeltä. Lehti ei myöskään kertonut, missä Ahvenanmaan 16 kunnasta kantelijat asuvat. Yleisön tiedonsaantioikeutta ei voi rajoittaa pelkästään sillä perusteella, että Ahvenanmaan kaltaisella pienellä paikkakunnalla on vaikea pysyä anonyymina, jos oikeuden tuomioista kerrotaan. Kantelijat kuitenkin tuomittiin sekä käräjä- että hovioikeudessa. He olivat vastoin maakunnan lakeja ampuneet kymmenen merilintua, joiden joukossa oli myös rauhoitettu laji, vaikka heillä oli lupa vain neljään lintuun. Oli olennaista kertoa myös se, että toinen ampujista oli entinen maakuntaedustaja – Ahvenanmaan lakeja säätävän parlamentin jäsen.


Ratkaisu

Olennainen virhe on korjattava heti tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla ja lisäksi julkaisussa, jossa virhe on alun perin ollut (JO 20). Rikoksesta tuomitun nimen, kuvan tai muita tunnistetietoja voi julkaista, ellei se tuomitun asemaan tai tekoon nähden ole selvästi kohtuutonta. Alaikäisen tai syyntakeettomana tuomitun henkilöllisyyden paljastamisessa on oltava erityisen pidättyväinen (JO 31).

Lehti kertoi uutisessa sekä verkko- että printtiversiossaan, että kantelijat oli hovioikeudessa tuomittu eläinsuojelurikoksesta. Tieto ei pitänyt paikkaansa. Hovioikeus nimenomaan vahvisti käräjäoikeuden aiemman tuomion, jossa syyte eläinsuojelurikoksesta hylättiin. Kantelijat tuomittiin molemmissa oikeusasteissa metsästysrikoksesta, joka uutisissa kerrottiin oikein. Uutisessa mainittiin rikoksen tekopaikka, mutta ei tuomittujen kotipaikkaa. Toisen tuomituista kerrottiin olevan entinen maapäiväedustaja. Lehti korjasi virheen seuraavana päivänä printissä ja pahoitteli siinä yhteydessä aiheuttamaansa harmia. Korjauksessa julkaistiin kuvallinen revinnäinen vanhasta uutisesta, jonka vierellä kerrottiin virheestä ja oikeista oikeuden päätöksistä. Verkossa toimitus ei korjannut virhettä, vaan ainoastaan poisti virheellisen uutisen.

Julkisen sanan neuvoston mielestä tuomittuja ei voi jutusta tunnistaa. Uutisessa ei kerrota heidän kotipaikkaansa, ja Ahvenanmaalla on kymmeniä entisiä maapäiväedustajia.

Nya Åland ei voi millään tavoin puolustella tekemäänsä isoa ja olennaista virhettä, joka johtui toimituksen huolimattomuudesta. Lehti tunnusti virheensä avoimesti ja korjasi sen printtiversiossaan poikkeuksellisen näkyvästi. Näiltä osin neuvosto hyväksyy lehden menettelyn. Lehdessä julkaistu virheellinen uutinen olisi kuitenkin pitänyt korjata myös verkossa heti, kun toimitus sai tietää virheestä.

Nya Åland julkaisi saman virheellisen uutisen myös verkossa ja poisti sen saatuaan tietää virheestä.
Neuvosto tähdentää, että virheellisen uutisen poistaminen verkosta ei ole oikaisu. Hyvän journalistisen tavan mukaista on kertoa lukijalle, että myös alkuperäisessä jutussa oli virhe. Lisäksi on syytä huolehtia, että alkuperäisen verkkojutun lukeva saa tiedon korjauksesta.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Nya Åland on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen.

 

Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Jukka Ahlberg, Ulla Ahlmén-Laiho, Ollijuhani Auvinen, Timo Huovinen, Anna-Liisa Hämäläinen, Juha Keskinen, Tuomo Lappalainen, Salla Nazarenko, Riitta Ollila, Inkeri Pasanen ja Titta Sinisalo.

Tämä päätös on avattu 5687 kertaa