PÄÄTÖKSET

Vapauttava 6907/AL/18
Sanansaattaja

Journalistinen päätösvalta, oma kannanotto


Lehti ei julkaissut toimittajansa tekemää juttua, jossa kielteiseen julkisuuteen joutunut henkilö tuli samanaikaisesti kuulluksi. Sen sijaan lehti julkaisi aiheesta toisen jutun, jossa häntä ei kuultu. Lehti kuitenkin julkaisi henkilön oman kannanoton heti kun se oli mahdollista. Tapauksessa on viitteitä journalistisen päätösvallan luovuttamisesta toimituksen ulkopuolisille, mutta neuvosto ei pysty saamansa materiaalin perusteella vakuuttumaan siitä.
 

Vapauttava 6868/SL+PL/18
Kalajokilaakso, KP24.fi, Nivala-lehti

Yksityisyyden suoja

Kaksi lehteä ja verkkosivusto julkaisivat jutun, jossa kerrottiin käräjäoikeudessa korvauksiin tuomitun nimi ja virka-asema. Nimen julkaiseminen oli perusteltua eikä se rikkonut yksityiselämän suojaa.

Vapauttava 6843/SL/18
Aamulehti

Olennainen asiavirhe

Lehti julkaisi työttömyysturvan aktiivimallin vaikutuksia käsittelevän jutun. Jutussa käytettiin epätarkkoja ja harhaanjohtavia ilmaisuja, mutta siinä ei ollut olennaisia asiavirheitä. Äänestyspäätös 9–2. Päätöksen lopussa eriävä mielipide.    

Langettava 6841/SL/18
Savon Sanomat

Olennainen asiavirhe, virheen korjaaminen, lähdekritiikki

Lehti kertoi, että Valvira tutkii lääkärin toimintaa. Lehti ei ollut tarkistanut tietoa riittävästi eikä sillä ollut perusteita väitteelleen. Väite oli olennainen asiavirhe, mutta lehden oikaisuksi nimeämässä jatkojutussa asia jäi edelleen epäselväksi. Kantelija joutui kielteiseen julkisuuteen, mutta häntä kuultiin jutussa riittävästi.

Vapauttava 6828/SL/18
Ilta-Sanomat

Lainaaminen

Lehti julkaisi jutun, jossa ystävät muistelivat kuollutta julkisuuden henkilöä. Jutussa, lehden kannessa tai lööpissä ei ollut tarpeen mainita tiedotusvälinettä, joka oli kertonut henkilön kuolemasta ensimmäisenä. 

Vapauttava 6827/MTV/18
MTV

Yksityisyyden suoja

MTV esitti televisiossa julkisuuden henkilöiden perhe-elämää heidän kotonaan esittelevän ohjelman. Osallistuessaan ohjelmaan julkisuuden henkilö otti riskin siitä, että asunnon sijainti saattaa käydä ohjelmasta ilmi.

Langettava 6825/SL/18
Kymen Sanomat

Tietojen tarkistaminen, lähdekritiikki, olennainen asiavirhe, virheen korjaus

Kymen Sanomat julkaisi uutisen, jossa oli olennainen asiavirhe. Lehti jätti virheen korjaamatta vaikka se sai siitä tiedon.

Vapauttava 6824/AL/18
Tekniikka & Talous

Tietojen tarkistaminen, olennainen asiavirhe, virheen korjaus, samanaikainen kuuleminen

Lehti julkaisi kantelijan keksinnöstä kertovan jutun verkkosivuillaan ja printtilehdessään. Jutussa ei ollut siihen tehdyn korjauksen jälkeen olennaisia asiavirheitä, eikä kantelija joutunut jutussa erittäin kielteiseen julkisuuteen.

Vapauttava 6818/MTV/18
MTV

Ihmisarvon kunnioittaminen, yksityiselämän suoja, rikosepäillyn tunnistaminen

MTV julkaisi verkkosivuillaan uutisen, jossa kerrottiin, että kuuro oli tuomittu laittomasta uhkauksesta. Kuulovammaisuutta ei käsitelty halventavasti ja siitä kertominen oli perusteltua tapauksen ymmärtämisen vuoksi. Kantelija saattoi olla lähipiirinsä tunnistettavissa, mutta se ei ollut tekoon nähden kohtuutonta.

Langettava 6811/SL/18
Iltalehti

Lainaaminen, totuudenmukainen tiedonvälitys, tietojen tarkistaminen, lähdekritiikki, olennainen asiavirhe

Lehti julkaisi ulkomaalaiseen lähteeseen perustuvan jutun, jossa esitetyt lääketieteelliset tiedot eivät olleet uskottavia. Lehti ei ollut tarkistanut tietoja riittävästi eikä se pystynyt perustelemaan juttunsa tietojen oikeellisuutta. Jutussa oli olennainen asiavirhe, jota ei ollut pyynnöistä huolimatta korjattu.

Langettava 6806/SL/18
Iltalehti

Lähdekritiikki, virheen korjaus, yksityisyyden suoja, lasten esiintyminen mediassa

Lehti julkaisi jutun, jossa tunnistettavissa olevan alaikäisen lapsen väitettiin syyllistyneen pahoinpitelyyn. Jutussa oli olennainen asiavirhe, jota ei ollut korjauspyynnöstä huolimatta korjattu. Jutun väite loukkasi lapsen yksityiselämän suojaa.

Vapauttava 6803/AL/18
Kotimaa24

Journalistinen päätösvalta, yleisön tuottama aineisto

Bloggaaja poisti kommentin keskustelusta verkkolehden tarjoamalla blogialustalla. Kommenttien editointimahdollisuuden delegoiminen kirjoittajalle ei ollut journalistisen päätösvallan luovuttamista.

Langettava 6787/R/18
Radio Classic

Piilomainonta

Radio esitti mainoksen, jota ei ollut erotettu toimituksellisesta aineistosta Journalistin ohjeiden edellyttämällä tavalla.

Langettava 6757/MTV/18
MTV

Otsikko, muu esittely

MTV mainosti keskusteluohjelmaansa televisiossa kanavajuonnoilla, joissa väitettiin, että kantelija olisi yksi ohjelman vieraista. Väitteelle ei löytynyt ohjelman sisällöstä katetta.

Langettava 6753/AL/18
Seiska

Oma kannanotto

Lehti myönsi erittäin kielteiseen julkisuuteen joutuneelle kantelijalle oikeuden vastineeseen eli omaan kannanottoon. Lehti ei kuitenkaan linkittänyt omaa kannanottoa kahteen verkkojuttuun, joihin se kohdistui.

Langettava 6747/SL/18
Ilta-Sanomat

Virheen korjaus

Lehti julkaisi Facebook-tilillään päivityksen, jossa oli olennainen asiavirhe. Päivityksessä näkyi jutun otsikko, jossa virhe oli. Lehti poisti päivityksen, mutta ei jakanut Facebookissa oikaisua, jonka se oli julkaissut verkkosivuillaan.

Vapauttava 6743/YLE/18
Yle

Otsikko, olennainen asiavirhe, totuudenmukainen tiedonvälitys

Yle julkaisi verkkosivuillaan Jemenin sotaa käsittelevän jutun. Jutussa ei ollut olennaista asiavirhettä, kun siinä tehtiin tulkinta YK-johtajan kannanotosta.

Vapauttava 6742/YLE/18
Yle

Totuudenmukainen tiedonvälitys, tietojen tarkistaminen, olennainen asiavirhe, samanaikainen kuuleminen

Yle julkaisi toimittajansa kolumnin, jossa toimittaja puolusteli epäasiallista käyttäytymistään kritisoimalla tunnistettavissa olevaa henkilöä. Jutussa ei kuitenkaan ollut olennaisia asiavirheitä. Siinä ei myöskään ollut välttämätöntä kuulla kritiikin kohteeksi joutunutta henkilöä samanaikaisesti, koska kyseessä oli kulttuurikritiikkiin rinnastuva mielipideteksti, jossa kommentoitiin aiemmin julkisuudessa käytyä keskustelua. 

Langettava 6738/SL/17
Kaleva

Piilomainonta, mainonnan merkitseminen

Lehti julkaisi sivun kokoisen mainoksen, jota ei ollut merkitty mainokseksi.

Vapauttava 6737/SL/17
Kymen Sanomat

Lähdesuoja

Lehti julkaisi joulupukkina kauppakeskuksessa esiintyneen henkilön nimen kuvatekstissä. Kysymys siitä, oliko lähdesuojasta sovittu, jäi epäselväksi.

<< 1 2 3 4 5 6 7 8  ... >> 

Vapauttava 4584/SL/11

Vastaaja: Keskisuomalainen

Ratkaistu: 26.10.2011

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös valokuvaa ja onnettomuuden uhrin hienotunteista kohtelua koskevassa asiassa. Onnettomuuspaikalta otettu valokuva ei rikkonut yksityisyyden suojaa eikä vaarantanut uhrin hienotunteista kohtelua. Kyseessä oli yleiskuva, joka ei paljastanut arkaluontoisia yksityiskohtia. Lisäksi kuva kertoi karulla tavalla poikkeuksellisen lumisen talven vaaroista.

Kantelu 25.4.2011

Kantelijan mukaan Journalistin ohjeiden kohtia 27. ja 28. on rikottu seuraavalla tavalla: Keskisuomalaisen toimittaja tunkeutui vainajan yksityisalueelle, omakotitalon pihaan. Keskisuomalainen on julkaissut kuvat sekä lehdessä (11.3.2011 "Nainen menehtyi katolta pudonneen lumikuorman alle") että sanomalehden verkkojulkaisussa. Molemmissa julkaisuissa käytettiin eri kuvaa. Kuvat on julkaistu ilman perikunnan lupaa, eikä yksityiselämän suojaa ole otettu huomioon kuvia käytettäessä. Myöskään hienotunteisuutta ei ole noudatettu kyseisestä kuolemantapauksesta uutisoitaessa.

Kantelussa sanotaan keskityttävän ainoastaan noihin valokuviin ja niiden julkaisemiseen. Kuvatessaan tästä kulmasta kuvaajan on täytynyt tunkeutua uhrin kotipihalle. Kantelija kysyy, miksi tämä kuva on ollut välttämätön uutisen kannalta?


Keskisuomalaisen vastaus 25.5.2011

Päätoimittaja Pekka Mervola vastaa, että Keskisuomalainen sai tapaturmasta tiedon illalla 10.3.2011. Päivystävä palomestari kertoi, että kyseessä oli vakavasti loukkaantunut nainen, joka oli jäänyt katolta pudonneen lumikuorman alle. Keskisuomalaisessa oli kirjoitettu edeltävinä viikkoina paljon kattojen lumitilanteesta, ja viranomaiset olivat kehottaneet kansalaisia olemaan menemättä katoille lunta pudottamaan, koska siinä olisi suuri loukkaantumisriski. Julkisuudessa oli ollut esimerkkejä, miten katolta lunta pudottaneita henkilöitä oli loukkaantunut vakavasti.

Tilanne oli siis se, että katolle ei olisi pitänyt mennä, mutta toisaalta lumet sulivat katoilta siten, että
erityinen tarkkaavaisuus oli perusteltua kattojen alla. Keskisuomalaisen rooli on päätoimittajan mukaan alueensa väestön päätiedonlähteenä kertoa tästä vaarasta. Toimitus puntaroi tapahtuman merkittävyyttä ja päätti lähettää paikalle iltavuorossa työskennelleen toimittajan. Hän kävikin paikalla ja jututti menehtyneen naisen naapureita. He olivat hälyttäneet pelastuslaitoksen paikalle.

Toimittaja kuvasi lumikuorman, koska sillä haluttiin osoittaa, miten vähäiseltäkin vaikuttavat lumimäärät voivat olla kohtalokkaita ja jotta ihmiset osaisivat niitä varoa. Myöhemmin illalla naapurit vielä vahvistivat saaneensa Keski-Suomen keskussairaalasta tiedon, että lumikuorman alle jäänyt nainen oli menehtynyt.

Jutussa ei Mervolan mukaan kerrottu lumikuorman alle menehtyneen naisen nimeä eikä tarkempaa osoitetta. Kuvassa näkyi vain talon seinää ja lumikinos. Taloa ei ollut mahdollista tunnistaa kuin uhrin lähipiirillä. Keskisuomalainen jatkoi lumikuormien aiheuttamien vaarojen raportoimista myös seuraavan päivän lehdessä. Jutun otsikko oli ”Nyt katse kohti kattoja” ja ingressiotsikko varoitti, että pienikin täräys voi vyöryttää tuhansia kiloja painavat lumimassat katolta pihalle. Jutussa annettiin myös vinkki, että Jyväskylän Seudun Reserviläiset ry:n Talkootiimi auttaa alueensa sotainvalideja ja   -veteraaneja talonmiehen hommissa. Jatkojuttu osoittaa aiheen merkittävyyttä sekin. Ensimmäiseen onnettomuusuutiseen taustoittavaa osuutta ei ehditty saamaan.

Keskisuomalaisen paperilehdessä ja verkkolehdessä julkaistuissa kuvissa on talon seinää ja pudonnutta lunta. Kuvissa ei ole ihmisiä. Julkaistut kuvat eivät loukkaa kenenkään yksityisyyttä tunnistettavuudella tai sisällöllään. Keskisuomalainen uutisoi onnettomuuden asiallisesti. Journalistin ohjeiden kohdan 27 mukaista vaatimusta asianomaisen suostumuksesta ei tässä tapauksessa voi soveltaa. Onnettomuuden uutisointi ei vaadi asianomaisen suostumusta. Onnettomuus on uutinen ja se kerrottiin myös ohjeiden kohdan 28 vaatimalla hienotunteisuudella.


Ratkaisu

Työtä tehdessään journalistin on suositeltavaa ilmoittaa ammattinsa. Tiedot on pyrittävä hankkimaan avoimesti. Jos yhteiskunnallisesti merkittäviä seikkoja ei voida muutoin selvittää, journalisti voi tehdä haastatteluja ja hankkia tietoja myös tavallisuudesta poikkeavilla keinoilla (JO 9). Yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Yksityiselämän suoja on otettava huomioon myös kuvia käytettäessä (JO 27). Sairaus- ja kuolemantapauksista sekä onnettomuuksien ja rikosten uhreista tietoja hankittaessa ja uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta (JO 28).

Talvi 2010–2011 oli poikkeuksellisen runsasluminen. Keskisuomalainen kertoi onnettomuusuutisessaan, että suolahtelainen nainen oli jäänyt kotiovellaan katolta pudonneen lumimassan alle ja pelastusyrityksistä huolimatta kuollut myöhemmin sairaalassa. Lehti julkaisi onnettomuuspaikalta valokuvat, joissa näkyi omakotitalon seinää ja katolta pudonnut lumikasa. Toisessa kuvassa näkyi taustalla myös naapuritalon pääty. Kuvat oli otettu sen jälkeen, kun uhri oli jo viety ensiapuun.

Julkisen sanan neuvoston mielestä on ymmärrettävää, että onnettomuuspaikalta julkaistut uutiskuvat voivat järkyttää uhrin omaisia ja muita läheisiä varsinkin, kun onnettomuudesta on kulunut vasta muutama tunti. Kevään 2011 runsaslumisissa oloissa katolta pudonneen lumen aiheuttama kuolema on kuitenkin uutisarvoinen onnettomuus. Siksi on luonnollista, että paikallinen sanomalehti kertoo siitä. Uutisen ja siihen liittyvän kuvan julkaisulla oli myös yleistä yhteiskunnallista merkitystä vaaranpaikkojen tähdentäjänä.

Keskisuomalaisen julkaisemat kuvat eivät loukanneet yksityiselämän suojaa, koska piha-alueella ei ollut ihmisiä. Pelkkä omakotitalon seinä, piha ja lumikinos eivät ole sellaisia yksityiselämään kuuluvia arkaluonteisia seikkoja, joiden kuvaamiseen tarvittaisiin asianosaisten lupa. Kuvat eivät myöskään paljastaneet sellaisia yksityiskohtia, jotka olisivat vaarantaneet uhrin hienotunteisen kohtelun. Kuvaaja on noudattanut Journalistin ohjeiden edellyttämää avoimuutta, koska hän on esimerkiksi haastatellut naapureita tapahtuneesta onnettomuudesta. Tämä kertoo, ettei hän hankkinut tietojaan ja kuvannut onnettomuuspaikkaa ammattinsa salaten.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Keskisuomalainen ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.


Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Jani Halme, Kalle Heiskanen, Ulla Ahlmén-Laiho, Ollijuhani Auvinen, Timo Huovinen, Juha Keskinen, Tuomo Lappalainen, Salla Nazarenko, Riitta Ollila, Riitta Pollari ja Titta Sinisalo.

 

Tämä päätös on avattu 4089 kertaa