PÄÄTÖKSET

Langettava 6825/SL/18
Kymen Sanomat

Tietojen tarkistaminen, lähdekritiikki, olennainen asiavirhe, virheen korjaus

Kymen Sanomat julkaisi uutisen, jossa oli olennainen asiavirhe. Lehti jätti virheen korjaamatta vaikka se sai siitä tiedon.

Vapauttava 6818/MTV/18
MTV

Ihmisarvon kunnioittaminen, yksityiselämän suoja, rikosepäillyn tunnistaminen

MTV julkaisi verkkosivuillaan uutisen, jossa kerrottiin, että kuuro oli tuomittu laittomasta uhkauksesta. Kuulovammaisuutta ei käsitelty halventavasti ja siitä kertominen oli perusteltua tapauksen ymmärtämisen vuoksi. Kantelija saattoi olla lähipiirinsä tunnistettavissa, mutta se ei ollut tekoon nähden kohtuutonta.

Langettava 6787/R/18
Radio Classic

Piilomainonta

Radio esitti mainoksen, jota ei ollut erotettu toimituksellisesta aineistosta Journalistin ohjeiden edellyttämällä tavalla.

Vapauttava 6743/YLE/18
Yle

Otsikko, olennainen asiavirhe, totuudenmukainen tiedonvälitys

Yle julkaisi verkkosivuillaan Jemenin sotaa käsittelevän jutun. Jutussa ei ollut olennaista asiavirhettä, kun siinä tehtiin tulkinta YK-johtajan kannanotosta.

Vapauttava 6742/YLE/18
Yle

Totuudenmukainen tiedonvälitys, tietojen tarkistaminen, olennainen asiavirhe, samanaikainen kuuleminen

Yle julkaisi toimittajansa kolumnin, jossa toimittaja puolusteli epäasiallista käyttäytymistään kritisoimalla tunnistettavissa olevaa henkilöä. Jutussa ei kuitenkaan ollut olennaisia asiavirheitä. Siinä ei myöskään ollut välttämätöntä kuulla kritiikin kohteeksi joutunutta henkilöä samanaikaisesti, koska kyseessä oli kulttuurikritiikkiin rinnastuva mielipideteksti, jossa kommentoitiin aiemmin julkisuudessa käytyä keskustelua. 

Langettava 6738/SL/17
Kaleva

Piilomainonta, mainonnan merkitseminen

Lehti julkaisi sivun kokoisen mainoksen, jota ei ollut merkitty mainokseksi.

Vapauttava 6737/SL/17
Kymen Sanomat

Lähdesuoja

Lehti julkaisi joulupukkina kauppakeskuksessa esiintyneen henkilön nimen kuvatekstissä. Kysymys siitä, oliko lähdesuojasta sovittu, jäi epäselväksi.

Langettava 6734/SL/17
Kauppalehti

Olennainen asiavirhe, virheen korjaaminen, lähdekritiikki, otsikko

Lehti julkaisi verkkosivuillaan jutun, joka käsitteli kriittisesti verotusta koskevia tuomioistuinratkaisuja. Jutussa haastateltu asianajaja oli edustanut jutussa käsitellyn riidan osapuolta. Tätä ei tuotu esille jutussa. Jutussa ei ollut olennaisia asiavirheitä.

Vapauttava 6730/SL/17
STT

Tietojen tarkistaminen, lähdekritiikki, uutistapahtuman seuraaminen, olennainen asiavirhe, virheen korjaus

STT teki ja välitti asiakkailleen uutisen, jota se täydensi saatuaan aiheesta lisätietoa. Alkuperäisessä uutisessa ei ollut olennaista asiavirhettä, joka STT:n olisi pitänyt oikaista.

Langettava 6723/SL/17
Helsingin Sanomat

Virheen korjaus, olennainen asiavirhe

Lehti julkaisi verkkosivuillaan ja painetussa lehdessään jutun, jossa väitettiin, että uusia antibiootteja ei ole kehitteillä. Lehti oikaisi juttuaan vasta seitsemän ja puoli viikkoa sen jälkeen, kun se oli saanut aiheesta oikaisupyynnön.

Vapauttava 6718/SL/17
Savon Sanomat

Kielteinen julkisuus, samanaikainen kuuleminen, journalistinen päätösvalta, olennainen asiavirhe

Lehti julkaisi pääkirjoituksen, jossa arvioitiin vaihtoehtoisia hoitomuotoja ja yhden tunnistettavissa olevan lääkärin toimintaa. Pääkirjoitus oli tavanomaista yhteiskunnallista arviointia, eikä siinä ollut olennaisia asiavirheitä.

Vapauttava 6717/YLE/17
Yle

Otsikko, virheen korjaus, olennainen asiavirhe

Ylen MOT lähetti televisiossa ohjelman, joka jäi katsottavaksi Ylen verkkopalvelussa. Ohjelman otsikolle löytyi sisällöstä kate, eikä otsikossa ollut olennaisia asiavirheitä.

Vapauttava 6714/SL/17
Aamulehti

Olennainen asiavirhe

Lehti julkaisi verkkosivuillaan junaliikennettä käsittelevän jutun. Jutussa viitattiin Veturimiesten liittoon yleisilmaisulla ”veturinkuljettajien liitto”. Ilmaisun ”pääluottamusmies” sijaan käytettiin ilmaisua ”pääluottamushenkilö”. Tiedotusvälineellä oli oikeus valita käyttämänsä ilmaisut. Ne eivät olleet olennaisia asiavirheitä.

Vapauttava 6713/AL/17
Suomen Kuvalehti

Totuudenmukainen tiedonvälitys, virheen korjaus, erittäin kielteinen julkisuus, nimi rikosuutisessa

Lehti kertoi kantelijan henkilöllisyyden, kun hän oli saanut syytteen avunannosta törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen. Se oli perusteltua asian yhteiskunnallisen merkityksen, henkilön keskeisen roolin ja rikossyytteen vakavuuden vuoksi. Jutussa ei ollut asiavirheitä.

Langettava 6711/PL/17
Länsi-Uusimaa

Virheen korjaaminen

Lehti julkaisi verkkosivuillaan ja printtiversiossaan jutun, jossa oli useita nimivirheitä. Suurin osa niistä oli huolimattomuudesta johtuneita kirjoitusvirheitä. Nämä olivat epätarkkuuksia, joiden korjaamisesta ei ollut välttämätöntä kertoa. Yksi nimivirheistä oli kuitenkin olennainen asiavirhe, jota lehti ei ollut korjannut asianmukaisesti. 

Langettava 6710/SL/17
Ilta-Sanomat

Olennainen asiavirhe

Lehti julkaisi verkkosivuillaan kommenttikirjoituksen, jossa väitettiin, että yli 50 000 euron tuloilla palkankorotus voi verotuksen progressiivisuuden vuoksi muuttua palkanalennukseksi. Jutussa väitettiin myös, että pääkaupunkiseudulla asuva perhe maksaa maailman kovinta tuloveroa ja asumisen hintaa. Nämä olivat olennaisia asiavirheitä, joita lehti ei oikaisupyynnöstä huolimatta korjannut. Äänestyspäätös 9–4. Päätöksen lopussa eriävä mielipide.

Vapauttava 6709/AL/17
Seura

Yksityiselämän suoja, rikosepäillyn tunnistaminen

Lehti kertoi verkkosivuillaan ja printtiversiossaan veropetosepäilystä, joka kohdistui suuren suomalaiskonsernin omistajaan. Henkilö oli jutusta tunnistettavissa. Se oli perusteltua henkilön aseman ja asian yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi.

 

Langettava 6704/YLE/17
Yle

Lähdesuoja, totuudenmukainen tiedonvälitys, olennainen asiavirhe, sepitteellinen aineisto

Ylen MOT lähetti televisiossa ohjelman, jossa esitettiin väite, jonka paikkansapitävyyttä ei perusteltu ohjelmassa. Myöhemmin väitteen paikkansapitävyyttä perusteltiin ainoastaan yhden nimeämättömän lähteen arviolla. Väite esitettiin ohjelmassa tosiasiana, vaikka kyse oli lähteen mielipiteestä. Tämä oli olennainen asiavirhe, joka olisi pitänyt korjata.

Langettava 6700/YLE/17
YLE

Totuudenmukainen tiedonvälitys, tietojen tarkistaminen, olennainen asiavirhe, virheen korjaus

Ylen MOT-toimitus julkaisi verkkosivuillaan lobbaamista käsittelevän jutun. Jutussa julkaistiin 74 nimen lista eduskunnassa runsaasti vierailleista henkilöistä. Yle ei ollut tarkistanut kaikkien listalla olevien henkilöllisyyksiä niin hyvin kuin se olisi voinut, ja lista sisälsi virheitä. Yleisölle ei kerrottu virheistä riittävän tarkasti.

Vapauttava 6689/SL/17
Karjalainen

Piilomainonta, mainonnan merkitseminen

Lehti julkaisi verkkosivuillaan natiivimainoksen. Se oli merkitty Journalistin ohjeiden mukaisesti.

<< 1 2 3 4 5 6 7 8  ... >> 

Vapauttava 4410/SL/10

Vastaaja: Etelä-Suomen Sanomat

Ratkaistu: 16.12.2010

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös otsikkoa koskevassa asiassa. Jutun otsikko ei kerro täsmällisesti itse jutun sisältöä. Uutinen kertoo kuitenkin yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista, jotka selviävät lukijalle.

Kantelu 19.10.2010

Kantelun mukaan Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa kirkosta eroamisesta otsikolla "Näin huijaat Eroa kirkosta -palvelua". Palvelun kautta voi tehdä virallisia ilmoituksia viranomaiselle. Kirjoituksen sävy on kantelijan mielestä yllyttämistä viranomaisen huijaamiseen. Kirjoituksessa käydään läpi useita tapoja yrittää huijata viranomaista.

Kantelun mukaan toimittaja kirjoittaa seuraavaa: "Tilastoja voi kuitenkin yrittää kasvattaa täyttämällä erolomakkeen kahteen tai useampaan kertaa, kerran vaikkapa kotikoneella, kerran kännykän nettiselaimella, kaverin koneella ja vielä vaikkapa työpaikan koneella. Tämä on Orsilan (Eroa kirkosta -palvelun edustaja) mukaan mahdollista." Mutta sitten Orsila sanoo: ”Huijata voi aina. Etenkin, jos siitä kerrotaan tällä tavalla jutuissa, Orsila paheksuu.”

Etelä-Suomen Sanomien vastaus 9.11.2010

Päätoimittaja Heikki Hakala vastaa, että toisin kuin kantelija väittää, jutussa ei kehoteta ihmisiä huijaamiseen. Siinä paljastetaan, että Eroa kirkosta -palvelun ylläpitäjät ovat oman palvelunsa osalta vakavalla tavalla laiminlyöneet mahdollisuuden siihen, että eroava henkilö ei voisi tehdä eroilmoitusta useampaan kertaan, mikä saattaa vääristää tietoa siitä, kuinka monta ihmistä tosiasiallisesti on kirkosta eronnut.

Jutun otsikko on voimakas, mutta jutun lukemisen myötä sen tarkoitus aukeaa. Sen pääasia on päätoimittaja Hakalan mukaan palvelun puutteiden esille tuominen, ei neuvoa, kuinka huijaus käytännössä tehdään. Puutteiden esille tuominen olisi mahdotonta, ellei jutussa kerrottaisi, kuinka se käytännössä voidaan tehdä. Sen sijaan yksityiskohtaisia neuvoja jutussa ei anneta. Eroa kirkosta -palvelun puutteet ovat niin vakavia, että asia on perusteltua tuoda yleiseen tietoisuuteen.

Juttu ei otsikosta huolimatta yllytä tietoliikenteen häirintään. Sivusto ei myöskään ole viranomaisen ylläpitämä, joten siinäkään suhteessa ei ole mahdollista, että jutun perusteella voitaisiin huijata viranomaisia. Kyse ei päätoimittajan mielestä myöskään voi olla rekisterimerkintärikokseen houkuttelemisesta, sillä viranomaisen rekisteriin tulee kaikissa tapauksissa vain yksi eroamismerkintä riippumatta siitä, kuinka monta ilmoitusta henkilö on tehnyt.


Ratkaisu

Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen (JO 8). Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate (JO 15).

Etelä-Suomen Sanomien juttu kertoo niistä epäkohdista, joita netissä olevassa eroamispalvelussa voi olla. Palvelun tilastot eivät välttämättä pidä paikkaansa, koska sivustolla voi täyttää eroilmoituksen useaan kertaan. Neuvoston mielestä uutisessa julkaistut tiedot ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä ja koskevat isoa ihmisjoukkoa. Julkisen sanan neuvoston mielestä jutun otsikon ”Näin huijaat Eroakirkosta -palvelua” voi lukea myös niin, että se on ristiriidassa jutun sisällön kanssa. Lukijalle ei kuitenkaan voi syntyä väärää käsitystä, kun hän lukee itse jutun. Se on korrekti. Asia selviää siitä lukijalle.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Etelä-Suomen Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.


Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Merja Ahtiainen, Sari Autio, Jussi Eronen, Anssi Halmesvirta, Juha Kulmanen, Tuomo Lappalainen, Janne Laukkanen, Inkeri Pasanen ja Susanna Reinboth.

Tämä päätös on avattu 4504 kertaa