Poikkeuksellinen mediaoikeudenkäynti

Poikkeuksellinen mediaoikeudenkäynti

Lontoossa alkoi maanantaina poikkeuksellisen laaja oikeudenkäynti vuonna 2011 lakkautetun News of the World -lehden (NOW) entistä toimitusjohtajaa, päätoimittajaa sekä kuutta muuta Rupert Murdochin palveluksessa ollutta avainhenkilöä vastaan. Heitä syytetään muun muassa laajamittaisesta puheluiden salakuuntelusta.

Mitään tällaista ei ole ennen nähty Britanniassa, jossa sananvapaus on pyhä arvo ja median asema vallanpitäjien valvojina on tunnustettu vuosisatoja. Tunnetuimmat syytetyt ovat NOW:n entinen toimitusjohtaja Rebekah Brooks sekä entinen päätoimittaja Andy Coulson, joka siirtyi lehdestä pääministeri David Cameronin viestintäjohtajaksi mutta joka joutui eroamaan tehtävästä koko maailman mediaa kuohuttaneiden salakuuntelupaljastusten takia. Syytettynä on myös Brooksin aviomies, joka toimii hevosalalla.

Oikeudenkäynnin odotetaan päättyvän todistajien runsaslukuisuuden takia vasta pääsiäisenä, ja sitä seurataan tarkkaan Yhdysvalloissa ja Australiassa, joissa Murdochien mediaimperiumilla on merkittävää toimintaa Brittein saarten lisäksi. Rupert Murdoch on paperin suurostajana tuttu myös monille suomalaisille.

Journalistisen etiikan kannalta oikeudenkäynnin mielenkiintoarvo on niin ikään poikkeuksellinen. Britannian laki kieltää nimittäin kaikenlaisen kommentoinnin ennen tuomioiden julistamista. Tällä halutaan turvata ns. fair trial -periaate oikeudenkäynnissä. Mediaa on muistutettu etukäteen tämän lain kohdan kunnioittamisen tärkeydestä. Myös puolueille ja parlamentin avainhenkilöille on tähdennetty kirjallisesti, että heidän on pitäydyttävä kommentoimasta oikeudenkäyntiä. Houkutuksen on oletettu olevan suuri, koska Brooksilla ja Coulsonilla on ollut poikkeuksellisen läheiset suhteet pääministeriin.

Britannian laki ei kuitenkaan ulotu rajojen ulkopuolelle. Sen takia maassa on noussut esiin huoli, että tuomioistuimen päätöksiin voidaan yrittää vaikuttaa aktiivisesti muun muassa Twitter-viestein, muiden maiden tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa julkaistavilla kommenteilla. Oikeudenkäynnin korkean profiilin oletetaan innostavan kommentaattoreita eri puolilla maailmaa. The Guardianin tietojen mukaan useita tunnettuja Britannian kansalaisia on pyydetty jo ennen oikeudenkäynnin alkua poistamaan joitakin Brooksia koskeneita twiittejään.

Oikeudenkäynti liittyy epäsuorasti myös vuoden käynnissä olleeseen Britannian lehdistön itsesääntelyjärjestelmän uudistamiseen, josta odotetaan ratkaisuja näinä aikoina. Kolmen poliittisen puolueen ajamaa lakisääteistä järjestelmää vastustavat lehtitalot ja päätoimittajat ovat korostaneet, että jos vapaaehtoinen itsesääntely pettää, yhteiskunta ei ole voimaton lehdistön edessä. Väärinkäytöksiin syyllistyneiden tiedotusvälineiden toimintaan voidaan puuttua lainsäädännön keinoin, kuten NOW-oikeudenkäynti osoittaa. Sen takia vapaaehtoinen itsesääntelyjärjestelmä riittää, lehtitalot ja päätoimittajat sanovat.

28.10.2013

Kirjoittaja