Lapsi ei voi olla median riistaa

Lapsi ei voi olla median riistaa

Kouvolassa palaa koulurakennus. Liekit lyövät ulos ikkunoista. On ilmiselvää, että onnettomuus lyö läpi myös valtakunnallisissa tiedotusvälineissä.

Ensimmäisinä tunteina viranomaistietoa on vähän saatavilla, mutta yleisön tiedontarve on suurimmillaan. Uutisvälineet pyytävät yleisöltä kuvia ja videoita. Ensimmäiset toimittajat ja kuvaajat pääsevät paikalle, koululaisiltakin halutaan kuulla kaikki tiedonmuruset. Järkyttyneenä ihminen on altis höpöttämään, kummastelemaan ja kauhistelemaan. 

Journalistin ohjeet (28) muistuttaa, että sairaus- ja kuolemantapauksista sekä onnettomuuksien ja rikosten uhreista tietoja hankittaessa ja uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta.

Journalistin ohjeiden kohta 30 toteaa vielä, että julkistakin aineistoa julkaistaessa pitää ottaa huomioon yksityiselämän suoja. Kaikki julkinen ei välttämättä ole julkaistavissa. Erityistä varovaisuutta on noudatettava, kun käsitellään alaikäisiä koskevia asioita.

Onnistuivatko toimittajat ja kuvaajat Kouvolassa noudattamaan alan parasta etiikkaa, sen aika näyttää. Ainakaan tuoreeltaan julkiseen keskusteluun ei noussut ylilyöntejä.

Alalla on otettu opiksi koulusurmien ja muutamien muiden alaikäisille sattuneiden suurten onnettomuuksien jälkeen. Useimmilla tiedotusvälineillä on nykyisin omat ohjeet alaikäisten haastattelusta ja kuvaamisesta. Lastensuojelun keskusliitto ja media-alan organisaatiot julkaisivat vuonna 2011 oppaan lasten haastattelijoille ja kuvaajille. Julkisen sanan neuvosto tulkitsee vain alan kaikille toimijoille yhteisiä Journalistin ohjeita, joita tarkennettiin Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien jälkeen.

Yksityisen ja yleisen rajankäyntiä tehdään silti mediassa koko ajan. Vuonna 2014 JSN on käsitellyt kahdessa ensimmäisessä kokouksessaan jo kolme kantelua, jotka koskevat alaikäisen asemaa tiedotusvälineissä. Onko kyse toimitusten löystyneestä asenteesta, vanhempien kiristyneestä suhtautumisesta vai pelkästä sattumasta? Emme tiedä vielä.

Keskisuomalaisen uutisointi motocross-kisoissa sattuneesta kahden pojan loukkaantumisesta synnytti uuden neuvoston ensimmäisessä kokouksessa vilkkaan keskustelun.  Neuvosto katsoi, että julkisella kilpailupaikalla tapahtunut onnettomuus voidaan uutisoida ja huoltajan läsnäollessa alaikäisiäkin haastatella. Vapauttava päätös syntyi kuitenkin vasta äänestyksen jälkeen ja siitä jätettiin kaksi eriävää mielipidettä. 

Langettavat päätökset sen sijaan annettiin helmikuun kokouksessa Sipoon Sanomille ja Borgåbladetille. Päätökset olivat yksimielisiä: alaikäisistä kerrottiin asioita, joita eivät kuuluneet lehtien palstoille.

Miksi toimittajien ja tiedotusvälineiden harkintakyky horjuu lasten ja nuorten yksityisyyden piiriin kuuluvien asioiden kertomisessa? 

Yksi mahdollinen selitys voi olla sosiaalisen median hämärtämä käsitys yksityisestä ja julkisesta. Vanhemmat tuovat sosiaaliseen mediaan sairaan tai loukkaantuneen lapsensa kuvia ja sairauskertomuksia. Niitä käydään jopa tuhansittain tykkäämässä. Jaettu suru tuo lohtua, ja nykyiset jakamisen väylät ovat laveat. 

Lapsen yksityisyyden voi kuitenkin suojata jättämällä esimerkiksi kertomatta lapsen nimen, iän ja sukupuolen. Kaikkein intiimeimpiä yksityiskohtia ja lapsen puheita voi jättää kertomatta. Lapsen kavereista tai hänen sairaalassa näkemistään kohtalotovereista tulee vaieta kokonaan. 

Kun kyse on nuoresta, vanhempien pitäisi olla erityisen tarkkoja, mitä hänestä sosiaalisessa mediassa ja etenkin tiedotusvälineissä jakaa. Nuorella pitää jo olla oikeus päättää yksityisyytensä rajoista. Tästä ei pelasta sekään, että nuoret tuntuvat itse olevan hulvattoman avoimia some-elämässään. 

Lasten ja nuorten elämästä, tunteista, kokemuksista ja arjesta pitäisi silti ehdottomasti kertoa tiedotusvälineissä nykyistä enemmän. Aivan liian usein lapset näyttäytyvät mediassa vain kuluerinä päiväkodeissa, huonoina menestyjinä Pisa-tutkimuksissa tai aikuisiksi meikattuina lapsitähtinä. Lapsen oikeuksista ei mediassa edelleenkään puhuta riittävästi.

Nuorison esille tuominen on erityisen tärkeää. Heillä on oikeus päästä mediaan myös muina kuin tulevina koulupudokkaina, viikonloppukännääjinä tai ostari-pissiksinä. Vaikka nykynuoret ovat esimerkiksi raittiimpia kuin heidän vanhempansa aikoinaan, tämä totuus pääsee mediassa esille aniharvoin. 

Kun toimittaja aprikoi lapsen ja nuoren yksityisyyden rajaa jutussaan, koetelluin keino on kuulostella omia rajojaan: tämän minä olisin valmis lukemaan ja näkemään omasta lapsestani julkisuudessa.

17.2.2014

Kirjoittaja