JSN-medialla on kovempi vaatimustaso, ja siksi korjattavaa yhä riittää

JSN-medialla on kovempi vaatimustaso, ja siksi korjattavaa yhä riittää

Totuus on vaativa laji. Joskus melkein ylivoimaisen vaativa – paraskin käsitys tosiasioista voi osoittautua vajavaiseksi, kun tieto lisääntyy. Siksi kaikessa totuuspuheessa kannattaisi pitää mukana annos nöyryyttä. Vähintäänkin pitäisi olla valmis myöntämään ja korjaamaan selvästi virheellisiksi osoittautuvat tiedot.
Julkisen sanan neuvoston JSN:n toimintaan sitoutunut media on asettanut itselleen kovan vaatimustason asiavirheiden myöntämisessä ja korjaamisessa: kuka tahansa voi kannella JSN:lle, jos olennainen asiavirhe on hänen mielestään jätetty korjaamatta. Tilanne on aivan toinen, jos virheen on tehnyt JSN:n itsesääntelyn ulkopuolella toimiva media eikä se korjaa virhettä. Silloin oikaisua voi sananvapauslain perusteella vaatia vain se, jota virhe jollain tavalla koskettaa. Tämä kutistaa oikaisuvaatimusten alaa merkittävästi. Ainoastaan pieni vähemmistö JSN:lle tulevista virhekanteluista ylittäisi tämän kynnyksen.
Sananvapauslain mukaisten oikaisuvaatimusten kynnystä nostaa pari muutakin seikkaa. Sananvapauslain oikaisuvaatimuksen esittämiselle on tarkka kahden viikon aikaraja. Jos vastaava toimittaja ei suostu oikaisuun, kiistan voi ratkaista vain käräjäoikeus, jossa on omat muotovaatimuksensa. Harva on vienyt oikaisukiistansa tuomioistuimeen. Sen sijaan JSN:lle kanteleminen on melko vapaamuotoista ja maksutonta. Kantelun tekemiseen on aikaa kolme kuukautta jutun julkaisemisesta. JSN edellyttää kuitenkin, että toimitus on saanut tiedon väitetystä virheestä eikä silti ole sitä korjannut.
On osoitus median itsesääntelyn arvostuksesta Suomessa, että myös jotkut JSN:n ulkopuoliset tiedotusvälineet sanovat noudattavansa Journalistin ohjeita ilman aikomustakaan liittyä JSN:n jäseneksi. Sitoutumisen havaitsee kuitenkin köykäiseksi, kun vertaa yleisön mahdollisuuksia saada kiistatilanteessa korjaus asiavirheeseen yhtäältä JSN-mediassa ja toisaalta ”periaatteessa JSN:n periaatteisiin” sitoutuneessa mediassa. Yleisöllä on muutenkin tarjolla paljon vähemmän keinoja mittauttaa journalismin eettinen laatu toimituksen ulkopuolisin silmin, jos tiedotusväline ei ole sitoutunut JSN:n toimintaan.
Kun virheen on tehnyt somevaikuttaja tai muu täysin yksityinen taho, virheellisen tiedon korjauskynnys kiistatilanteissa nousee entisestään. Someyhtiöillä on omat, toisistaan eroavat sääntönsä ja käytäntönsä, mutta yleensä ilmoitus pelkästä asiavirheestä ei nostata edes kulmakarvoja. Sananvapauslain mukaan tuomioistuin voi määrätä jo julkaistun viestin jakelun keskeytettäväksi, ”jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi”.
JSN-median itselleen asettama vaatimustaso on siis kova, mutta käytännön toiminnassa riittää yhä parannettavaa. Korjaamatta jäänyt olennainen asiavirhe on yleisin syy kannella JSN:lle. Tosin kanteluissa on usein mukana muitakin väitteitä Journalistin ohjeiden loukkaamisesta.
Tiedotusvälineiden kannattaisi varmistaa, että korjauspyynnöille löytyy helposti osoite ja että korjauspyynnöt päätyvät heti oikeiden ihmisten käsiin. Vastuullisen median olisi syytä pitää vielä paremmin huolta, että se todella kuulee sitä yleisöä, jolle se juttunsa tekee.
Journalistin ohjeiden kohdan 20 mukaan olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä. Uutinen on tuoretavaraa – olennaisen asiavirheen korjaus on pahasti myöhässä, jos korjauspyyntöön reagoidaan vasta, kun JSN pyytää toimitukselta vastausta kanteluun, joka virheestä on tehty.
Entä millainen on olennainen asiavirhe? Yksiselitteistä vastausta ei ole, vaan asiaa pitää aina punnita tapauskohtaisesti. JSN:n ratkaisuista löytyy linjauksia. Olennaisella asiavirheellä on merkitystä yleisön tiedonsaannin kannalta. Usein kyse on siitä, että jutussa käsitellystä asiasta saa väärän kuvan. Olennaisen asiavirheen ei välttämättä tarvitse olla suurelle yleisölle erityisen merkityksellinen, kunhan virhe on jutun sisällön kannalta olennainen. Olennainen asiavirhe voi olla myös juttuaiheen kannalta vähäisemmässä yksityiskohdassa, jolla kuitenkin on merkitystä tiedonsaannin näkökulmasta.
Toisaalta JSN on linjannut, että jutun kokonaisuus ratkaisee. Jos jutun kokonaisuudesta saa oikean kuvan asiasta, kyseessä on enemmän epätarkkuus kuin olennainen asiavirhe.
Usein kantelija on tyytymätön jutun näkökulmaan, tasapuolisuuteen tai kattavuuteen. Ne eivät tavallisesti ole olennaisia asiavirheitä, vaan kuuluvat journalistiseen päätösvaltaan, joka on toimituksella.
Suurin osa JSN:lle tulevista kanteluista ei päädy koko neuvoston käsittelyyn. JSN:n puheenjohtaja päättää valmistelijan esityksen pohjalta, onko kantelussa riittävästi aineksia vai karsitaanko se. Laskin vuosien 2017-2019 päätöspöytäkirjoista, että asiavirhekanteluista on yleensä karsittu kaksi kolmasosaa.
Viime vuonna kantelujen määrä nousi kolmanneksella edellisvuoteen verrattuna. Samalla nousi kuitenkin myös karsintaprosentti.
Olen aiempaa useammin jättänyt viemättä neuvostoon kanteluja, joista tulee neuvoston vakiintuneen käytännön mukaisesti vapauttava päätös. Kaikki karsintapäätökset menevät tiedoksi neuvostolle, jolla on nykyään mahdollisuus ottaa mikä tahansa puheenjohtajan karsima päätös käsiteltäväkseen, jos neuvoston enemmistö niin tahtoo. Kantelija puolestaan voi pyytää kantelunsa uudelleen käsittelyä neuvoston varapuheenjohtajilta, jos puheenjohtajan ratkaisu on kantelijan mielestä perustunut ilmeisen virheelliseen tai olennaisesti puutteelliseen tietoon.
Osin karsintalinjani vuoksi entistä useampi neuvoston päätös oli viime vuonna langettava. Langetusprosentti oli 43, asiavirhekanteluissa tosin hieman matalampi. Kantelijan näkökulmasta tilanne on ennallaan. Langettavaan johtaa suunnilleen yhtä suuri osuus asiavirhekanteluista kuin ennenkin. 6.4.2021

Kirjoittaja