JSN ei sovi vientituotteeksi

Risto Uimonen

Kansainväliset vertailut osoittavat, että Suomen tiedotusvälineiden itsesääntelyjärjestelmä kuuluu maailman parhaimmistoon. Tämä tosiasia kävi ilmi myös Lontoossa 10.6.2014 järjestetyssä seminaarissa, jossa käsiteltiin itsesääntelyn tilaa Britanniassa ja Suomessa.

Brittilehdistön valvontaelin PCC on päätetty lakkauttaa ja korvata uudella, koska se ei pystynyt estämään News of the World -sanomalehden harjoittamaa laajamittaista ja pöyristyttävää puhelinvastaajien salakuuntelua. Kahden vuoden ponnistelut ja erittäin laajamittainen valmistelu eivät ole pystyneet tuottamaan yksimielisyyttä uudesta itsesääntelyelimestä.

Sanomalehtien kustantajien perustama uusi valvontaelin Ipso aloitti työnsä Lontoossa kesäkuun alussa, mutta siitä jäi pois kolme suurta mediayhtiötä, jotka julkaisevat Financial Timesia, Guardiania sekä Independentiä ja Evening Standardia. Kaiken lisäksi sille puuhataan kilpailevaa elintä.

Mediaprofessori Stephen Barnett totesi seminaarissa, että lehdistö on Britanniassa ainoa toimiala, joka vastustaa voimakkaasti itseensä kohdistuvaa sääntelyä. Hänen mukaansa PCC:n seuraajaa koskevat ongelmat johtuvat siitä, että muutamat suuret lehtiyhtiöt tekevät kaikkensa välttääkseen puuttumisen asioihinsa.

Maiden välisessä vertailussa Suomen itsesääntelyjärjestelmä sai osakseen myönteisiä arvioita briteiltä, mutta JSN ei kelpaa silti vientituotteeksi Britanniaan sen paremmin kuin muuallekaan. Kunkin maan olot, perinteet ja mediarakenteet poikkeavat niin paljon toisistaan, ettei yhden maan toimivaa järjestelmää voi istuttaa sellaisenaan toiseen. Joitakin hyviä ajatuksia ja ideoita voidaan kuitenkin aina välittää jatkopohdiskelua varten. Niin kävi tässäkin seminaarissa.

JSN on maailman ensimmäinen median itsesääntelyelin, jonka vaikutuspiiriin kuuluvat lehdet ja sähköiset välineet sekä niiden nettipalvelut. Niin on ollut vuodesta 1968 lähtien, jolloin JSN perustettiin. Britanniassa on ainakin lähivuosina täysin mahdotonta yrittää perustaa itsesääntelyelintä, joka kattaisi kaikki tiedotusvälineet julkaisukanavasta riippumatta.
Edes median digitalisoituminen sekä lehtitalojen muuttuminen videoita ja tv-ohjelmia tuottaviksi monimediayhtiöiksi eivät ole pehmentäneet asenteita. Brittikustantajat ja journalistit ovat niin ikään erimielisiä siitä, millaista median itsesääntelyä Britanniassa tarvitaan.

Suomen vahvuuksiin kuuluu se, että kustantajat ja Journalistiliitto ovat pystyneet ylläpitämään Julkisen sanan neuvoston toimivana itsesääntelyjärjestelmänä jo 46 vuotta. Tätä konsensusta ihmetellään usein ulkomailla.
Toimiva itsesääntely ei ole tehnyt Suomen tiedostusvälineistä hampaattomia. Suomi komeilee sananvapausindeksien ykköstilalla. Britannia on pudonnut sijalle 33 ja Yhdysvallan sijalle 48, vaikka niitä on pidetty perinteisesti sananvapauden mallimaina.

13.6.2014