Hämmentäviä suosituksia

Hämmentäviä suosituksia

Lordituomari Brian Levesonin suositukset Britannian lehtien itsesääntelyjärjestelmän (PCC) uudistamiseksi on julkaistu vihdoinkin. Leveson on tehnyt vuoden verran uskomatonta työtä: hänen raportissaan on mittaa kaksituhatta sivua ja suosituksia 56 liuskaa.

Koko mediamaailma seuraa nyt kiinnostuneena, mitä suosituksille tapahtuu. Leveson ei suostunut kommentoimaan asiaa esittelypuhettaan enempää, vaan jätti päätökset poliitikoille.

Suosituksissa on kaksi järisyttävää ja myös meitä suomalaisia kiinnostavaa kohtaa. Leveson haluaa Britanniaan lakisääteisen itsesääntelyjärjestelmän ja sille oikeuden sakottaa sanoma- ja aikakauslehtiä. Sakko olisi suurimmillaan yksi prosentti lehden liikevaihdosta, mutta korkeintaan miljoona puntaa (noin 1,2 milj. euroa).

Lakisääteisestä lehdistön valvojasta syntyi heti äläkkä. Suositus ei kelvannut pääministeri David Cameronille, ja myös lehdistö protestoi sitä vastaan. Suosituksen periaatteellinen merkitys selviää siitä, että kyseessä olisi ensimmäinen lehdistön toimintavapautta rajoittava laki Britanniassa vuoden 1695 jälkeen. Britannia on ollut lehdistönvapauden emämaita.

Levesonin suosituksia arvioitaessa kannattaa pitää mielessä, että Brittilehdistö on itse sotkenut oman tonttinsa. News of the Word -lehden salakuunteluskandaali on ainutlaatuisen törkeä vastuuttomuuden osoitus länsimaisen median historiassa. Sen tekemiä tuhoja ei korvannut edes erittäin tuottoisan lehden lopetus. Räväkkyydellä keskenään kilpaileva brittilehdistö on iskenyt kirveensä kiveen monissa muissakin jutuissaan ja ylittänyt sietokyvyn rajat. Lordituomarilta se sai tietenkin sitä, mitä tilasi.

Itsesääntelyjärjestelmä on uskottava vain, jos se toimii niin kuin sen kuuluu toimia. Sen on myös nautittava yleistä arvostusta ja luottamusta. Jos media ei pidä itse tonttiaan puhtaana, joku muu tulee ja tekee sen.

Levesonin suosituksissa on yksi omituinen ajatus. Leveson haluaa Britanniaan lehdistöä sääntelevän ja kontrolloivan elimen, joka on täysin riippumaton mediasta, joskin myös hallituksesta ja parlamentista.

Ei sellainen ole mitään itsesääntelyä. Kyseessä olisi ulkopuoliseen pakkoon perustuva ja lakiin nojaava sääntelyjärjestelmä, jota media kammoaa ja joka ei voi sen takia toimia. Kaikki yritykset kontrolloida mediaa ulkopuolelta ja rajoittaa sananvapautta houkuttelevat journalisteja miettimään, miten kiertää muiden laatimia eettisiä ohjeita ja heidän tulkintojaan niistä. Niihin ei haluta sitoutua.

Ja jos järjestelmä ei toimi, silloin on kiristettävä lainsäädäntöä ja jatkettava sananvapauden rajoittamista.

 

30.11.2012

Kirjoittaja