26.6.2015 Julkisuus on huono peruste tuomioille

Risto Uimonen

Helsingin käräjäoikeus aiheutti kohun perustelemalla Tapanilan joukkoraiskauksesta antamiaan tuomioita muun muassa julkisuudella. Oikeus alensi kolmen nuoren miehen tuomioita sillä perusteella, että se katsoi heidän joutuneen kohtuuttoman julkisuuden kohteeksi internetissä. 

Käräjäoikeuden perustelu on harvinainen, joskaan ei täysin ainutkertainen. Ainakin joissakin talousrikosoikeudenkäynneissä on käytetty samantapaista perustelulogiikkaa, johon laki antaa mahdollisuuden. Laissa ei tosin mainita julkisuutta tuomion lievennysperusteena, vaan kyse on tuomioistuinten omaksumasta tulkinnasta eli tuomioistuinkäytännöstä. 

Tämä tulkintatapa vaikuttaa erittäin ongelmalliselta ensiksikin siksi, että sosiaalisessa mediassa käytävä keskustelu rikoksista ja erityisesti maahanmuuttajien tekemistä rikoksista on yleensä mustamaalaavaa, usein suorastaan lynkkaushenkistä. Jos tällaista julkisuutta käytetään tuomioiden lievennysperusteena, tuomioistuimet joutuvat lyhentämään tulevaisuudessa tuomioita yhä useammissa mieliä kuohuttavissa rikoksissa. 

Vielä ongelmallisemmaksi perustelu muuttuu, kun ajatellaan sosiaalisen median luonnetta. Kuka hyvänsä voi käynnistää siellä aggressiivisen kampanjan rikoksesta epäiltyjä kohtaan ja yrittää saada näin aikaan lievennysperusteen. Rikoksen tekijöiden kavereiden kannattaa siis olla aktiivisia ja masinoida vihakampanjoita tuomioiden lievennyksen toivossa. 

Julkisen sanan neuvostossa on myös jouduttu pohtimaan samaa asiaa journalistisen etiikan näkökulmasta, kun neuvosto on ottanut kantaa rikoksesta tuomittujen nimen julkaisemiseen. Neuvosto on linjannut toistuvasti, että vain tuomioistuimet voivat tuomita ihmisiä ja silloinkin ainoastaan lain nojalla. Medialla ei ole tuomiovaltaa, joten tiedotusvälineet eivät voi antaa lisärangaistusta tekijälle julkaisemalla hänen nimensä. 

Teon paheksuttavuus ei siis oikeuta itsesääntelyyn sitoutuneita tiedotusvälineitä julkaisemaan tekijän nimeä. Aiemmin tiedotusvälineissä noudatettiin niin sanottua kahden vuoden sääntöä, jonka mukaan nimen saattoi julkaista, jos tekijä sai vähintään kahden vuoden tuomion. 

Neuvoston nykyisen tulkinnan mukaan nimen julkaisemista pitää harkita joka kerta erikseen pohtimalla yleisön tiedonsaantioikeutta ja sitä, onko nimen julkaisemiselle olemassa kestäviä yleisiä perusteita. Tämän takia on joskus oikeutettua julkaista alle kahden vuoden tuomion saaneenkin nimi. Joskus taas esimerkiksi uhrin suojelemiseksi on perusteltua olla julkaisematta tuomitun nimeä, vaikka hän olisi saanut ankaramman tuomion. 

Helsingin käräjäoikeuden perustelu raiskaustuomion lievennykselle johtaa JSN:n näkökulmasta katsoen kestämättömään tilanteeseen. Itsesääntelyyn sitoutunut media kun noudattaa omia eettisiä ohjeitaan eikä ole julkaissut esimerkiksi Tapanilan raiskaajien nimiä. 

Sosiaalisen median julkisuus tarkoittaa taas hyvin usein nimettömänä esiintyvien ihmisten tai väkijoukkojen mielenilmaisuja. Jos ne koetaan ongelmaksi, niitä vastaan pitää taistella muuten kuin tuomioita lieventämällä. On erittäin arveluttavaa, jos tuomioistuimet ryhtyvät pitämään toisin kuin tiedostusvälineet julkisuutta yhtenä rangaistusmuotona.