13.8.2015 Jossakin kulkee raja

Risto Uimonen

Julkisen sanan neuvostoa on huudettu apuun viime päivien journalismikeskustelussa. Monet sosiaalisessa mediassa kantaa ottaneet pitävät varmana, että JSN:lta tulee tuomio, jos Perussuomalaiset toteuttavat uhkauksensa ja tekevät kantelun rasismileimoista, joita he väittävät toimittajien lyöneen vailla perusteita eräisiin uuden hallituspuolueen poliitikkoihin.

JSN ottaa vakavasti kaikki sille tehdyt kantelut, joissa perustellaan uskottavasti mahdolliset Journalistin ohjeiden loukkaukset. JSN tutkii kantelut ja antaa niistä joko vapauttavan tai langettavan päätöksen. Kun JSN:n päätös jostakin mieliä kuumentaneesta asiasta tulee aikanaan, se kiinnostaa valitettavasti enää vain ani harvoja. Keskustelu on edennyt uusiin tunteita kuohuttaviin aiheisiin.

Sellainen on pelin henki nykyisessä netin hallitsemassa keskustelukulttuurissa. Mielipiteitä esitetään nopeasti ja räväkästi, ja osa keskustelijoista tuomitsee ne alta aikayksikön.

Yleisön on välillä vaikea ymmärtää, miksi JSN antaa vapauttavia päätöksiä, vaikka yleinen nettimielipide on pitänyt täysin selvänä, että jokin väline on sortunut ala-arvoiseen journalismiin. JSN:ssa on käyty vuosien varrella lukuisia keskusteluja, joissa jotkut neuvoston jäsenetkin ovat kiehuneet halusta tuomita koko alan mainetta tahrineet jutut.

Olemme kuitenkin joutuneet toteamaan, että huonoa journalismia pitää sietää, vaikka sitä ei hyväksyisikään henkilökohtaisesti. Tämä johtuu siitä, että JSN voi perustaa ratkaisunsa vain Journalistin ohjeisiin, mutta niistä ei löydy kohtaa, joka määrittelee tai kieltää huonon journalismin. Käsite on liian epämääräinen ja altis keskenään ristiriitaisille tulkinnoille. Seiskan journalismi edustaa huippua joillekin; toiset taas pitävät Helsingin Sanomiakin bulevardilehtenä.

Yleisö voi tuomita huonot jutut ja ala-arvoisen journalismin, ja sen on hyvä sanoa tämä ääneen, jotta toimitukset osaisivat arvioida, missä kulkevat hyvän maun rajat yleisön mielestä. Rajat kun ovat jatkuvassa liikkeessä. Journalismi joutuu taistelemaan asemansa puolesta, eikä toimituksilla ole varaa itseriittoisuuteen.

JSN on joutunut toteamaan usein keskusteluissaan, että huonoa journalismia pitää suvaita sananvapauden nimissä samalla tavoin kuin typeriä mielipiteitäkin. JSN:lle ei sen sijaan tuota minkäänlaisia vaikeuksia sanoa selvästi, milloin jokin väline on lyönyt laimin jotain kohtaa Journalistin ohjeista. Tämä näkyy siinä, että langettavien päätösten osuus JSN:n kaikista ratkaisuista on ollut nousussa viime vuosina. Olemme ylittäneet tänä vuonna jo 50 prosentin maagisen rajan.

Poliitikkoja ja politiikkaa koskeva keskustelu on oma lukunsa. JSN:n tehtäviin kuuluu puolustaa sananvapautta ja ihmisten oikeutta ilmaista mielipiteensä, vaikka ne eivät täyttäisikään poliittisen korrektiuden kriteerejä. Ministerien, kansanedustajien ja muiden vallankäyttäjien on kestettävä JSN:n sananvapautta korostavan tulkintalinjan mukaan kovaa, itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Median tehtävä on toimia vallankäytön valvojana.

Jossakin kulkee kuitenkin raja myös siinä, mitä poliitikosta saa sanoa. JSN antoi esimerkiksi vuonna 2010 Iltalehdelle langettavan päätöksen erään naiskolumnistin kirjoituksesta, jossa tämä luonnehti itsensä surmannutta kansanedustajaa Toni Halmetta erittäin ala-arvoisin ilmauksin. Halme oli perussuomalainen.

Linkki Julkisen sanan neuvoston ratkaisuun: http://www.jsn.fi/sisalto/4247-sl-10/?search=Iltalehti

13.8.2015